Hyvästit hiiritalolle

En muista tarkalleen mitä vuotta elettiin, veikkaan että noin 2007. Ihastuin Mailegin suloisiin hiiriin ja niiden maailmaan. Ennen sitä olin jo ostanut muutaman Mailegin pupun ja nissen. Haaveilin hiiritalosta hiirille ja niiden tarvikkeille. Isot pojat olivat silloin noin seitsemän- ja neljävuotiaat eivätkä oikein innostuneet hiiritaloideastani. Lopulta eräs ystäväni sanoi, että voithan tehdä hiiritalon ihan vain itsellesi. Samoihin aikoihin meiltä vapautui ruokailuhuoneesta vitriinikaappi uusien tilalta ja isosta makuuhuoneestakin löytyi sille talolle vapaa seinätila. 

”Tapetoin” kaapin takaseinät Greengaten kauniilla papereilla. Ensimmäiset asukkaat vitriinitalossani olivat tässä kuvassa näkyvät äiti- ja isähiiri.

Tämä rottinkikalusteryhmä on lapsuudestani. Muistan miten koko toisen kouluvuoteni ajan, kulkiessani yhden ystäväni luo Sokeain Aitan ohi, pysähdyin ihailemaan tätä kalustoa. Sen hinta oli silloin 32 markkaa. Muistan yhä, miten onnellinen olin, kun kevätjuhlapäivänä todistustenjaon jälkeen äitini osti minulle nämä rottinkikalusteet. Ne tulivat barbitalooni. Kummisetäni oli tehnyt minulle puisen hyllykön, jossa oli kaksi hyllyä. Hyllyn päällä oli nukkekotini ja niillä barbitalon kahdella hyllyllä asuivat daisyt. Minulla ei siis ollut varsinaisia barbeja, vaan niitä hieman pienempiä daisejä. Barbitalon kalusteita ja tarvikkeita keksittiin milloin mistäkin. Kummisetäni nikkaroi talooni myös kauniin punaisen sängyn. Sekin on yhä tallessa. Barbitaloni oli varmasti koko lapsuuteni ajalta tärkein leluni ja leikkini. Kun muutimme ollessani 13-vuotias, sain ensimmäistä kertaa oman huoneen ja vielä sinnekin sai barbitalo muuttaa. Uskoisin kuitenkin, että lähivuosina sen jälkeen, tarvikkeet pakattiin laatikkoon ja vasta innostuessani hiiritalon luomisesta, kaivoin tuon laatikon esiin. Nykylapsiin verrattuna leluja oli omassa lapsuudessani vähän.

Nämä jo hieman vänkkärät rottinkituolit ovat myös barbitaloni peruja, samoin pöytänä toimiva rottinkinen kukkaruukku. Juuri tällaista luovuutta ja kekseliäisyyttä tarvittiin, kun kaikkea ei ollutkaan valmiina saatavilla.

Viikko kuopuksen syntymästä oli jääkarhupoikamme kolmevuotissyntymäpäivä. Vanhempani nikkaroivat ja maalasivat hänelle lahjaksi toiveideni ja piirrustusteni mukaisen hiiritalon. Talo on noin 120cm korkea ja noin 100cm leveä. Vuosia sitten näin muistaakseni Meidän Perhe
-lehdessä jutun, jossa esiteltiin kahden raumalaisen pikkutytön huone. Jutussa oli kuvia myös heidän kauniista varta vasten heille teetetystä nukketalosta. Silloin ajattelin, että jos vain joskus saan jonkun tekemään meille talon, niin haluan pyörät talon alle sen liikuttamista helpottamaan. Nämä pyörät on mahdollista myös lukita, kun haluaa, että talo pysyy paikoillaan.

Vitriinikaapin ongelmana oli liian lyhyt hyllyn syvyysmitta. Sillä mitalla on paljon merkitystä kalusteiden mahtumisen suhteen. Koska tykkään pelkistetystä, on tämä hiiritalokin hyvin pelkistetty. Laatikkomainen huonejako, tarkoille korkeuksille mitoitetut ovi- ja ikkuna-aukot. Lapsena haaveilin aina portaista nukkekotiini ja nyt sekin toive toteutui. Parveke sen sijaan jäi toteutumatta, mutta se on halutessaan mahdollista lisätä vielä myöhemmin. 

Ullakolle tarvittiin vähän pienempiä ovi- ja ikkuna-aukkoja.

Voi sitä pienen miehen iloa, kun tällainen yllätys muutamalla kalusteella ja pikkuhiirellä varustettuna odotti yläkerran aulassa juhlapäivän aamuna. Sama aamu oli pikkuveljen ensimmäinen aamu omassa kodissa hieman pitkäksi venähtäneen sairaala-alun jälkeen. Ikimuistoinen hetki meille jokaiselle.

Hiiritalossa asuvat isä- ja äitihiiri.

Liuta eri-ikäisiä (ja -kokoisia) lapsihiiriä.

Sekä pienen pieniä vauvahiiriä. Kuopuksen minivauvapupukin on päässyt mukaan.

Kellarirotat vierailevat toisinaan talossa ja toisinaan he asustelevat omissa oloissaan. Poikien leikeissä rotat ovat aika usein rosvon roolissa.

Pariisin täti ja isän serkku ovat kestovieraita hiiriperheen luona. He joutuvat melko usein lastenhoitajan rooliin, mutta viihtyvät parhaiten salissa kahvitellen rottinkikaluston ääressä.

Jouluhiiriä saattaa nähdä kurkkimassa talossa etenkin joulun alla. Viime vuosina jouluhiiret tosin ovat asuneet tällaisessa talossa.

Keittiöön kokoonnutaan yhteisen ruokapöydän äärelle.

Salissa (olohuoneessa) herkutellaan kera Pariisin tädin ja isän serkun kristallikruunun alla.

Lempihuoneessa — lempipuuhissa.

Eteisessä rotat ovat ryövänneet piknik-korin. Serkun matkalaukku on jäänyt niille sijoilleen. Pariisin tädinpunapilkullinen laukku on sen sijaan omalla paikallaan kodinhoitohuoneen naulakossa.

Vintti on jaettu makuuhuoneeseen ja leikkihuoneeseen.

Tulitikkurasiat peittoineen ja makuupusseineen sekä sikarirasia sopivat hyvin hiirulaisten yösijoiksi. Makuuhuoneesta löytyy myös yksi isompi sänky ja kehto. Isoäidinneliöpeitot ovat virkkaamiani.

Leikkihuoneessa riittää monenlaista vipeltäjää.

Hiirtä löytyy monenlaista tarviketta — enemmän ja vähemmän tarpeellista.

Minulla on ollut aikeissa tehdä hiiritaloon verhotangot sekä enemmän tekstiilejä, kuten verhoja ja mattoja. Pojat ovat kuitenkin tykänneet tästä tällaisenaan ja talolla on leikitty monet kivat leikit. Lapset ovat kehitelleet ja nimenneet omia roolihahmojaan ja sisustaneet taloa toiveidensa mukaan. Huoneet ovat vaihtaneet paikkoja moneen otteeseen. Välillä talo on toiminut myös kauppana ja kouluna, päiväkotinakin. Mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja ja sehän on vaan hyvä juttu.

Miksi sitten kirjoitin otsikoksi ”Hyvästit hiiritalolle”? 
Kuten näistä leikkihuonepohdinnoistani kävi ilmi, ovat pikkupoikien leikit nykyään hyvin legopainotteisia. Talvilomalla kävimme monet keskustelut leikkihuoneen muutoksista ja pojat päätyivät siihen, että hiiritalon voisi laittaa ainakin nyt vähäksi aikaa pois. 
Yhdeksänvuotias auttoi talon tyhjäämisessä ja imuroinnissa. Kalusteet, tarvikkeet ja hiiret pakkasin läpinäkyviin muovilaatikoihin vintille vietäväksi. Talon säilytyspaikkaa pitää vielä pohtia.

Tämä pikkuhiirten talopuolestaan on kuopuksen joululahja muutaman vuoden takaa. Hän on tykännytkovasti leikkiä sillä ja sitä on käytetty myösrinnakkain ison hiiritalon kanssa. Nyt mietin, pitäisikö tämä vähemmän tilaa vievä pikkutalo vielä pitää leikkihuoneessa vai vienkö senkin vintille. 

Jääkarhupojan hiirileikit puolestaan alkoivat aikoinaan tästä suloisesta puisesta juustotalosta. Sekin on sitten myöhemmin toiminut hyvänä rinnakkaisasuntona pikkuhiirten perheelle.

Minua kiinnostaisi kovasti tietää, onko muissa poikaperheissä nukketaloja tai vastaavia ja tykkäävätkö pojat leikkiä niillä. Meillä pojat halusivat jättää vielä Sylvanian Families -talot ja -tarvikkeet leikkihuoneeseen. Ne ovatkin mielestäni erittäin onnistunut sarja myös poikia ajatellen. Niistä ehkäpä lisää myöhemmin.

Näiden Maileg-kuvien myötä toivotan teille mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

Kolme iloista rosvoa

Eipä tullutkaan vielä Maileg-postausta, vaan sen edelle kiilasi kirjavinkki. 
Taisin jo joskus aiemmin kertoa, että meillä on miehen kanssa aina hieman eri iltasatukirjat kesken pikkupojille. Mieheni sai juuri päätökseen lähes 600-sivuisen luku-urakan, kun hän luki pojille kolmesta Katto-Kassinen kirjasta koostuvan yhteisniteen. Palaan siihen ehkäpä vielä myöhemmin. Eilen illalla he sitten pohtivat, mikä olisi seuraava kirjavalinta. Huikkasin alakerrasta, että lukekaa Kolme iloista rosvoa ja siihen sitten päätyivät.

Tämä alunperin norjaksi kirjoitettu kirja on vuodelta 1980. Meidän suomenkielinen Aila Meriluodon kääntämä kirja on jo yhdestoista painos ja se on vuodelta 1999. Voin sanoa, että tämä kirja on luettu meillä ”muutaman kerran”. Pikkupojistakin olen sen lukenut joitakin vuosia sitten pojille numero 3 ja 4. Heistä nuorempi ei tosin enää muistanut kirjaa.

Neljävuotias kuopus on erittäin sopivassa iässä kuuntelemaan tätä kirjaa. Jo yhden illan lukukokemuksen jälkeen, kirjan tapahtumat ihmetyttivät lukuisten kysymysten muodossa. Kummeilta saatu leijona otettiin esille leikkeihin ja pohdittiin, miten niillä rosvoilla voi oikein olla leijona lemmikkinä. Duploleikit muuttuivat rosvoleikiksi. Minun mielestäni on melkeinpä parasta aina nähdä, miten kirjat muuttuvat lasten elämässä eläviksi ja niistä syntyy leikkejä ja monia keskusteluja.

Kardemumman kaupunki on laulun sanoja lainaten ”paikka huoleton, emme auton alle jää, vain raitiovaunu on.” Tunnelma on leppoisa, mutta pientä jännitystä tuovat kaupungin laitamilla asuvat rosvot: Kasper, Jesper ja Joonatan kera leijonansa ja yöllisten ryöstöretkiensä. Poliisimestari vaan on niin kiltti, ettei halua edes rosvoja laittaa vankilaan.  

Itse tykkään erityisesti kirjan runoista, joista monet ovat saaneet myös sävelen osakseen ja nämä nuotit löytyvätkin kirjan lopusta. Laulut ovat mukaansatempaavia.

Esikoisen ollessa neljävuotias kesällä 2005 (muistaakseni), kävin hänen kanssaan Tampereella lasten kesäteatterissa katsomassa aivan ihanan näytelmän Kolmesta iloisesta rosvosta. Se on edelleen yksi parhaista lasten teatteriesityksistä, joita olen nähnyt.

Voi rosvopoloiset, kun menivät ja ryöstivät Sohvi-tädin…

Kirjassa on iloinen ja onnellinen loppu, sillä rosvotkin pääsevät lopulta kaupunkilaisiksi muiden joukkoon ja pääsevät jopa toteuttamaan omia unelmiaan. Kardemumman kaupunki saa jatkaa leppoisaa elelyään.

Lämmin suositus tälle kirjalle jopa usemman lukukerran jälkeenkin!

Terveiset laskiaissunnuntailta

Onpa erityisen mukava käydä työpäivän jälkeen katsomassa blogisivujani ja huomata, että täällä käy päivittäin lukijoita kurkkimassa mahdollista uutta postausta. Tällä viikolla ei ole ollut mahdollisuutta postauksen tekoon, mutta ihan vaan tuosta antamastanne ilosta ajattelin kuitenkin jakaa teille muutaman kuvan talvilomaviikon päätöspäivältä eli laskiaissunnuntailta.

Lomaviikko kului lähinnä kotioloissa levosta käsin. Muutaman postauksen olen suunnitellut tekeväni jälkikäteen loman kotipuuhista. Sunnuntaina suuntasimme kuitenkin maalle vanhempieni luo ja pakkasimme sukset mukaan.

Itse en ole ollut mikään innokas hiihtäjä — kiitos lapsuusvuosieni, mutta toisaalta olen näin aikuisena saanut kokea, että hiihtäminenhän on ihan mukavaa, kun saa lykkiä eteenpäin omassa tahdissa ja sopivassa säässä.

Toivottavasti näistä kuvista välittyy, miten upeassa säässä saimme viettää laskiaissunnuntaita suksilla.

Kuten tässä postauksessa jo kerroin, isäni tekee ladut lähes talon sisäänkäynniltä alkaviksi, joten sukset vaan jalkaan ja menoksi. Yöllinen lumisade oli tällä kertaa peittänyt ladut, mutta koska niiden pohjat oli niin hyvin ajettu, ei meidän tarvinnut kuin hiihtää eteenpäin, niin saimme helposti ladut avattua.

Itse en sinänsä moiti pimeää aikaa, sillä kynttilöitä on mukava polttaa ja nauttia tunnelmasta. Kun ensimmäisenä aamuna loman jälkeen kävelin autokatokseen, niin olihan se nyt ihmeellistä, kun sinne ei syttynytkään valot, vaan ulkona oli 
l u o n n o s t a a n   valoisaa! Samalla hetkellä muistin, miten ihana ja voimaannuttava asia tämä valo onkaan.

Mummi piti onneksi huolen siitä, että pojat saivat laskiaispullaa!

Itselleni — entiselle vehnäpullafanille — puolestaan tiistai oli onnen päivä, kun sain töissä gluteenitonta laskiaispullaa. En tosin ehtinyt syödä sitä työpäivän aikana, mutta kotiin tullessa se maistui erittäin hyvin kunnon maitovaahtoisen kahvin kera. Ehkä mun vaan pitää sitkeästi jatkaa harjoituksia gluteenittoman pullan tekemiseksi…

Esikoinen sai vielä jäädä nauttimaan maaseudun rauhasta ja takuuvarma lenkkikaverikin löytyy aina mukaan.

Mukavaa torstaita teille ja kiva kun käytte täällä kurkkimassa juttujani 🙂 

Poikien trenssitakki pohdinnassa

Viime keväänä aloin haaveilla pikkupojille trensseistä. Löysinkin Zarasta kivat perustrenssit beigenä ja edulliseen hintaan, noin 35€/kpl. Kävin viime huhtikuussa pariinkin kertaan Helsingissä ja molemmilla kerroilla olin aikeissa ostaa takit, mutta jätin kuitenkin lopulta ostamatta. Pojille oli jo kevääksi Mini Rodinin Picot siistimmiksi parkatakeiksi, joten todellista tarvetta noille takeille ei ollut. Varmasti niille olisi tullut käyttökertoja, mutta päätin sillä kertaa jättää ne kuitenkin ostamatta.

Mutta katsokaa nyt näitä: toinen toistaan suloisempia Pinterest-kuvia pikkupoikien (ja tyttöjen) trensseistä!

Kun näin mielestäni yllättävällä taholla tällä viikolla myynnissä lasten trenssin (paljastan myöhemmin postauksessa), en voinut olla ottamatta asiaa uudelleen pohdittavaksi. Sitä paitsi kaksi kevättä palvelleet Picot ovat jääneet pieniksi…

Etsiessäni inspiraatiokuvia poikien trensseistä, löysin pääasiassa kuvia upeista Burberryn takeista. Ihmettelin, miksi tuossa joukossa oli Burberryn lisäksi ainoastaan muutama Zaran ja muutama Gapin takki sekä Burdan ohjeella itsetehtyjä takkeja. Päätin selvittää asiaa tarkemmin.

Tiesittekö te, että trenssi eli ”trench coat” on alunperinkin tehty miehille? Tarkemmin sanottuna ensimmäiset trenssit valmisti nimenomaan Burberry. Takit tehtiin vuonna 1901 brittiarmeijalle upseerien sadetakeiksi. Ensimmäisen maailmansodan aikana takki sai nimityksen ”trench coat” eli ”taisteluhautatakki” (olisikohan juoksuhautatakki?). 

Wikipedian mukaan trenssi on valmistettu paksusta puuvillakankaasta, popliinista (nimitys popliinitakki/poplari), gabardiinista, villasta tai nahasta. Arkikielessä käytetään myös nimityksiä ”perperi” tai ”berberi”, jotka juontavat juurensa alkuperäiseen valmistajaan eli Burberryyn.

Trenssi on polven alle ulottuva päällystakki. Trenssissä on yleensä 10 nappia, vyö, pieni viitta takana, epoletit ja kiristysremmit tai napit hihansuissa. Siinä voi olla myös irrotettava vuori.

Trenssejä on tehty myös muissa väreissä kuin beigenä. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin eniten beigestä. Jotenkin vaalea väri on selkeä kevään merkki pitkän ja synkän talvikauden jälkeen. Samalla se on toki myös arka väri ja likaantuu helposti, etenkin lasten käytössä. Toisaalta, jos takki on laadukas materiaaliltaan, uskon että tuokin asia on huomioitu esimerkiksi takin pesumahdollisuuksissa.

Etiketin mukaan juhlapuvun kanssa päällystakin värin on oltava musta, tummanharmaa tai tummansininen. 

Näissä yllä olevissa kuvissa on  Zaran tämän kevään poikien trenssi. Mitäs tykkäätte? Edullinen se ainakin on, kuten viimekeväinenkin. Minua ehkä hieman häiritsee tuo keltainen väri, joskaan vuorikangas ei toki varsinaisesti näy, mutta onko noissa napeissakin keltaista? Pitäisi nähdä takki livenä, niin saisi selvyyden.

Ihania inspiraatiokuvia riittää!

Löytyy myös näitä vyöttömiä malleja, hupullisia malleja sekä hieman lyhyempiä malleja.

 

 

Sitten on tarjolla keväiseksi päällystakiksi vielä bleiseriä tai irtotakkia sekä pusakkamallista, vaikkapa bombertakkia.

Kaavakuvissa näkyy trenssitakista unisexmalli ylhäällä ja tyttömalli alhaalla.

Tässä vihdoinkin se trenssiksi kuvaston perusteella nimetty takki, johon huomioni kiinnittyi ja josta tämä tämänvuotinen poikien trenssipohdintani käynnistyi.Tarkkasilmäiset jo näkevätkin mistä firmasta on kyse 😉 

Tämä on siis vyötön trenssi, siinä on kaksirivinapitus ja se ylettyy mallikuvien perusteella pepun alle. Kuvien perusteella tykkään beigen sävystä, mutta mustista yksityiskohdista en. Ottaisin ne mieluummin ruskeina, yllätys! Katseeni kiinnittyi myös tuohon yksityiskohtaan taskujen ja hihansuiden kiristysremmeissä. Onko väri vaaleansininen vai lila? Sillä on melko ratkaiseva vaikutus.

Ja tästä kuvasta näette syyn tähän perinpohjaiseen selvitykseen trensseistä ja kaikkien yksityiskohtien tuijotukseen. Kyseessä on siis Polarn o. Pyretin  uutuustuote tälle keväälle: trenssi! Tässä tuotteessa yhdistyisi sekä tyyli että laatu kuitenkin vielä kohtuulliseen hintaan. Parasta on se, että tämän trenssin vesipilariarvo on yli 10000mm ja takin saumat on teipattu (tuoteselosteessa tosin lukee ristiriitaisesti toisessa kohdassa, että kaikki saumat on teipattu ja toisessa, että  saumat on osittain teipattu). Totuushan kuitenkin on se, että Suomessa on varauduttava monenmoisiin säihin. Kevät tuskin on pelkkää auringonpaistetta, jossa pärjää ohuella kangastrenssillä, vaan sisältää myös tuulta ja vesisadetta, johon tämä takki olisi juuri passeli.

Mutta sitten se suurin mutta: onko tämä takki vain tyttöjen takki? Tuotekuvissa se näkyy vain tyttöjen päällä. Trenssin historiaan perehtyessähän trench coat oli alunperin valmistettu nimenomaan miehille, mutta toki tiedämme, että tänä päivänä se on yhtälailla sekä miesten että naisten takki. Minun silmiini tämä näyttää melko onnistuneelta unisexmallilta, mutta jopa ehkä hieman enemmän pojille sopivalta, sillä ainakaan siinä ei ole tyttömäisiä yksityiskohtia, kuten rypytyksiä (paitsi mitä mieltä olette tuosta selän joustavasta kohdasta?) tai a-linjaisuutta helmassa. Mitä mieltä olette? Kävisikö tämä takki myös pojille? Ainakin sitä täytyy käydä sovittamassa.

Tässä vielä suora lainaus PoPin sivuilta:

Uutuus! Kaksirivinen trenssitakki tuulen- ja vedenpitävää materiaalia. Sopii yhtä hyvin puistoulkoiluun kuin juhliinkin. Takki hengittää hyvin ja kaikki sen saumat on teipattu. Säädettävät hihansuut, yksi sisätasku ja kaksi sivutaskua sekä joustava takaosa vyötäröllä. Kerros 3 – ulkokerroksena leudommalla säällä • Tuulenpitävä • Vedenpitävä materiaali. Materiaalin vesipilariarvo on > 10 000 mm • Osittain teipatut saumat • Säädettävät hihansuut • Näkyvät 360 asteen 3M-heijastimet • Vedenpitävyys saatu aikaan ilman PFC-yhdisteitä • Verkkovuori
 

Väri: Beige

Materiaali: Päällikangas: 100% polyamidia Vuori: 100 % polyesteriä

En malta vielä lopuksi olla linkkaamatta teille yhtä blogipostausta koskien pikkupoikien trenssiä. Tämä postaus nimittäin muistuu aina mieleeni, kun alan pohtia tätä trenssiasiaa. Niin suloisia kuvia.

Kaikki postauksen kuvat ovat valmistajien sivuilta tai Pinterestistä.

Ps. Yritettiin eilen käydä poikien kanssa katsomassa ja sovittamassa trenssejä, mutta niitäpä ei ollutkaan vielä paikallisessa PoPin myymälässä eikä ollut tietoa tuleekokaan… Mikähän nyt neuvoksi? Nettikauppa? Vai onko joku teistä lukijoista nähnyt tuon uutuustrenssin livenä ja osaisi vastata kysymyksiini?

Gluteenitonta suklaakakkua, olkaa hyvät!

Sain eräältä lukijalta toiveen jakaa tämän suklaakakunkin ohjeen blogissa. Tässä se nyt tulee.

Olette varmasti huomanneet, että suosin yksinkertaisia ohjeita. Niitä käyttäessä säästyy aikaa ja vaivaa. Useimmiten osaan ohjeet jo ulkoa, joten sekin osaltaan nopeuttaa tekemistä ja helpottaa tarvikkeiden ostamista kaupasta. 

Kun jouduin siirtymään gluteenittomaan ruokavalioon, ei auttanut kuin kokeilla erilaisia ohjeita ja tapoja valmistaa ruokaa ja leivonnaisia. Aika nopeasti (laiskuuttani?) keksin korvata vehnäjauhon suoraan gluteenittomalla jauhoseoksella ja täytyy kyllä sanoa, että se on osoittautunut hyväksi ja helpoksi tavaksi valmistaa samoja leivonnaisia myös nyt kuin aikaa ennen gluteenitonta ruokavaliota. Useimmiten erityisesti kakuista tulee gluteenittomina jopa vehnäversioita parempia ja pehmeämpiä. Valitettavasti sama sääntö ei päde pullaan…

Gluteeniton suklaakakku

  • 4 munaa
  • 2dl sokeria
  • 300g suklaata
  • 1,5dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 0,5tl leivinjauhetta
  • 150g rasvaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

  • laita 150g suklaata sulamaan vesihauteeseen
  • sekoita gluteeniton jauhoseos ja leivinjauhe keskenään valmiiksi odottamaan
  • sulata rasva
  • sekoita munat ja sokeri vatkaimella vaahdoksi
  • lisää kuivat aineet
  • lisää sulatettu rasva
  • lisää sulatettu suklaa
  • kaada taikina voideltuun (muista käyttää gluteenitonta (korppu)jauhoa voiteluun!) n.20cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan
  • paista kakkua uunin keskitasolla 40 minuuttia

Anna kakun jäähtyä. 
(Jos et malta odottaa jäähtymistä, niin sekään ei haittaa, testattu on!)

  • sulata toiset 150g suklaata vesihauteessa
  • kaada sulatettu suklaa (jäähtyneen) kakun päälle ja levitä se tasaisesti (tai epätasaisesti)
  • vatkaa kermavaahto

Tarjoa gluteenitonta suklaakakkua kermavaahdon ja mansikkahillon tai kokonaisten mansikoiden kera.

Muistathan varmistaa, että myös käyttämäsi suklaa on gluteenitonta. Itselleni sopii Fazerin sininen, mutta se ei yleensä käy esimerkiksi keliaakikoille, koska siinä ei pystytä lupaamaan varmuudella viljattomuutta. Tuotteessa lukee ”saattaa sisältää jäämiä vehnästä”. Pandan ja useimmiten myös Brunbergin suklaat ovat gluteenittomia. Laktoosittomuus on sitten asia erikseen ja se on tarkistettava myös, jos kyseessä on laktoositon vieras. Maidoton puolestaan on eri asia kuin laktoositon.

Keitä mielellään myös cappucino tai latte suklaakakun kaveriksi.

Suklaakakkua voit syödä kevään ensimmäisten terassikahvien kanssa.

Tai kesähelteellä ”prinsessalla”.

Sekä syksyn saapuessa kera mansikoiden.

Talvella kynttilätunnelmissa.

Syntymäpäiville vaikkapa seittikakkuna.

Kuorrutusta varioimalla.

Ja tietysti vaikka jokaisen viikonlopun kunniaksi.

S u k l a i s t a   v i i k o n l o p p u a !

Ps. Keksitkö sinä, milloin ei voisi syödä suklaakakkua?

Lastenhuoneeseen inspiraatiota etsimässä

Aikaa ennen Pinterestiä, Instagramia ja blogeja, haettiin sisustusinspiraatiota
ja -ideoita kirjoista ja lehdistä. Lastenhuoneet ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Jo pikkutyttönä muistan, miten tein ruutupaperille suunnitelmia huoneestani. Alakouluikäisenä minulla oli kaksi harrasta toivetta, joista toinen oli oma huone ja toinen piano. Molemmat toiveeni toteutuivat 13-vuotiaana. Odotellessani omaa huonetta, virkkasin huoneeseeni verhot sekä tilkkupeiton. Lempivärini oli vaaleansininen, sitä väriä oli peitossa, verhosta tein valkoisen.

Aikuisiällä ja omien lasten syntymän jälkeen olen ostanut monia lastenhuoneen sisustamiseen liittyviä kirjoja ja lehtiä. Talomme rakennusaikana niitä ei ollut vielä yhtä hyvin saatavilla kuin joitakin vuosia sen jälkeen. Koska perheessämme on monta hyvin eri ikäistä lasta, on näille kirjoille ja lehdille ollut vuosien varrella paljon käyttöä. 

Kun jälleen kerran aloimme pohtia lastenhuoneen — tällä kertaa pikkupoikien yhteisen leikkihuoneen — muutoksia, kaivoin tutut ja turvalliset lastenhuonekirjat ja -lehdet esille. Yleensä visioni huoneen suhteen on alusta asti melko selvä, mutta tällä kertaa se on ollut loppuun saakka hakusessa. Pinterestistä, kirjoista eikä lehdistä tuntunut millään löytyvän sitä oikeaa juttua.

Näistä kovakantisista kirjoista ehdottomat suosikkini ovat nämä kaksi Judith Wilsonin kirjaa. Ne vaan ovat niin kauniita, sekä tunnelma että kuvat <3 

Yleensä saadessani käsiini uuden sisustuskirjan tai -lehden, katselen sitä  ”lastenhuoneinpiraatio”silmilläni. Ei ole väliä, onko kyseessä pojan vai tytön huone, ratkaisevaa on muunmuassa värimaailma ja tietynlainen tyyli. Sopiva hempeys tai jonkin kivan teeman ympärille rakennettu lastenhuone ilahduttaa. Merihenkisyys puree aina ja siihen liittyen tietty värimaailma. Lapsekkaat jutut, peittojen, tyynyjen, mattojen, verhojen, lampunvarjostinten ja vaikkapa pehmojen sopiva värimaailma vie mukanaan.  

Lastenhuone on kuitenkin ehdottomasti ensisijaisesti lapsia eikä äitiä varten. Missään tapauksessa lastenhuoneen ei kuulu olla museo, vaan kaikkeen pitää saada koskea ja kaikilla pitää saada leikkiä: Sitä vartenhan kodeissa on LASTENhuone! 

Heti kun lapset ovat vain osanneet esittää omia toiveitaan esimerkiksi huoneen värimaailman suhteen, niin toiveita on kuunneltu ja huonetta on suunniteltu ja toteutettu yhdessä. Esikoisen lempiväri on aina ollut vihreä. Se ei kuulu lainkaan omiin suosikkeihini, mutta koska kyseessä on hänen huoneensa, olen etsinyt sinne hänelle mieluisia asioita vihreinä. Vanhemmaksi tullessaan hän on mieltynyt mustavalkoiseen värimaailmaan ripauksella tuttua vihreää. Myöskään mustavalkoisuus ei ole minun juttuni, mutta se saa oikein mielellään olla poikani juttu. 

Family Living -lehteä olen nyt ostanut muutaman vuoden ajan irtonumeroina. Tykkään niistä edelleen, mutta jotenkin on alannut tuntua siltä, että ne toistavat itseään. Jos tiedät mistä voisi löytää inspiraatiota nuorten huoneiden sisustamiseen, niin kerrothan!

Japaninkielisistä Paumesin kirjoista en ymmärrä sanaakaan, mutta kuvat kertovatkin onneksi enemmän kuin kaikki sanat yhteensä. Ennen minulla on aina Helsingissä käydessäni tapana ostaa Akateemisesta kirjakaupasta paluumatkaksi yksi uusi Paumesin kirja, mutta olisikohan vuosi kaksi sitten,kun jälleen olin samalla asialla, ei siellä enää myytykään niitä! Tietääkö joku, mistä niitä voi nykyään ostaa? Vähän kyllä harmittaa, koska muutama kirja jäi vielä haaveisiin.

Kivoja lastenhuonekuvia löytyy myös muista kuin lastenhuonesisustuskirjoista. Tässä kuvassa näkyy muutama suosikki tuolla perusteella. Viihtyisiä ja valoisia koteja -kirjan lainasin vuosia sitten kirjastosta. Se oli aivan ihana ja olisin halunnut tilata sen itselleni, mutta painos olikin loppu. Mieheni kuuli harmitukseni ja tilasi minulle yllätyksenä eräänä hääpäivänä lahjaksi tuon kirjan jostakin antikvariaatista. Kirja oli kuin uusi.

Tämä on yksi suosikkisivuni tuosta kirjasta. Yritimme kerran tehdä poikamme synttäreille vastaavaa leikkimaailmaa, mutta ajanpuutteen vuoksi siitä ei tullut sellainen kuin olisin toivonut. Innostuisiko joku tekemään meille vastaavan?

Ylin kuva on 12xkoti -kirjasta ja oikeanpuoleinen H niin kuin huvila -kirjasta. Hieman samaa tunnelmaa kuin noissa Judith Wilsonin kirjoissa.

Ajatelkaa, että tämäkin lehti on jo kahdeksan vuotta vanha ja yhä tuottaa iloa ”Children’s bedrooms” -teemallaan. 

Minulla oli tämä lehti alunperin ruotsinkielisenä, mutta se katosi mysteerisesti jonnekin. Todennäköisesti se joutui vahingossa lehtiroskien mukana roskiin. Olisin voinut luopua kaikista muista Jeanne d’ Are Living -lehdistäni, mutten tästä. Jälleen kerran mieheni otti etsiäkseen tämän lehden minulle käytettynä, uutenahan sitä ei enää saanut. Hän löysi sen ainoastaan englanninkielisenä, mutta sekin on parempi kuin ei mitään. Jos sinulta löytyy tämä lehti ruotsinkielisenä ja olet valmis luopumaan siitä, niin ostaisin sen mielelläni. 

Kartat ja karttapallot, kitara ja rosoinen pellava, ehkä rauta ja metallikin yhdistettynä lämpimämpään rottingin sävyyn ovat kovasti mieleeni isomman pojan huoneessa. Toisena vaihtoehtona tykkään sellaisesta sinipunavalkoisesta rennosta ”Lexington”-tyylistä. Nämä ajatukset eivät niinkään toimi pikkupoikien leikkihuoneessa, mutta isomman pojan makuuhuoneessa kyllä. 

Voi miten ilahduinkaan tästä lehdestä ja voi miten jäin sitä kaipaamaan. Miksi se lopetettiin???! Katsokaa mikä sivumäärä ja kannesta kanteen luettavaa ja katsottavaa.

Mistä te löydätte sisustusinspiraatiota lastenhuoneisiin? Käytättekö kirjoja ja lehtiä? Pinterestiä? Instagramia? Muuta? Onko tyylinne säilynyt samana vai onko se muuttunut vuosien varrella? Tai onko eri perheenjäsenillä erilaiset mieltymykset ja siksi erilaiset huoneet? Otan mielelläni vastaan etenkin uusia kirja- ja lehtivinkkejä.

Leikkihuonepohdintoja

Kuten kerroin tässä nukkumishuonepostauksessa, on pikkupojilla erillinen leikki- ja nukkumishuone. Olen viime kesästä asti ollut tyytymätön leikkihuoneen järjestykseen ja siksi en ole saanut siitä vielä postaustakaan tehtyä. Aiemmin leikkihuoneessa vallitsi mielestäni mukava tunnelma, mutta viimeisimmän muutoksen myötä se on hävinnyt jonnekin. 

Olen koonnut Pinterestiin vuosien varrella lukuisia eri inspiraatiokansioita. Niinpä päätin tälläkin kerralla turvautua sen apuun. 
Jos innostutte, niin otan mielelläni vastaan myös teidän lukijoiden ajatuksia, ehdotuksia ja kommentteja samalla, kun tässä pähkäilen pikkupoikien leikkihuoneen järjestämistä ja sisustamista.

Tämän postauksen inspiraatiokuvat on siis lähes kaikki napsittu Pinterestistä. Muutama kuva on minun ottamani. Mikä valloittava tunnelma on tämän leikkikaksikon touhuissa! Tästä linkistä löydät halutessasi Pinterest-kansioni poikien leikkihuoneesta. Toivottavasti valitsemani kuvat auttavat tavoittamaan toivomani tunnelman huoneen suhteen.

Yllä oleva kuva on otettu poikien leikkihuoneesta silloin, kun siellä oli myös sängyt. Ei ole muuten kovin helppoa löytää inspiraatiokuvia lastenhuoneista ilman sänkyä/sänkyjä.

Nämä kuvat Legocitysta ovat myös ”matkan varrelta”. Ensimmäisessä kuvassa City oli nykyisessä leikkihuoneessa ja silloin pojat numero kolme ja neljä nukkuivat kahdestaan erillisessä nukkumishuoneessa, jossa oli myös heidän koulupöytänsä. Kuopus nukkui silloin meidän vanhempien kanssa samassa  huoneessa. Tästä järjestelystä tykkäsin. Nyt kun nukkumishuoneessa on myös kuopuksen sänky, sinne ei enää mahdu koulupöydät, jolloin niiden on oltava leikkihuoneessa eikä se ole yhtä toimiva juttu. 

Toisessa kuvassa kokeilimme tehdä ihan erillisen legohuoneen nykyiseen nukkumishuoneeseen. Legocityn ”pohjana” on kahdeksan Ikean Stuva-”palaa”. Osassa ”paloista” on kaapit ja osassa laatikot. Hankimme myös kaksi Hemnes-vitriiniä pääasiassa legoja varten. Te, joilla on useampi poika, voitte kuvitella meidän perheen legomäärän viidellä pojalla… 

Legocity on ollut myös yläkerran aulassa, mutta sekään ei ollut toimiva ratkaisu.

Tällä hetkellä City on siis isossa leikkihuoneessa ja sillä leikitään joka ikinen päivä. Huone onkin sitten sen näköinen ja siitä syystä muiden leikkien leikkiminen ei onnistukaan enää tuosta vaan. Siinä onkin yksi perustavanlaatuinen haaste tähän nykyiseen leikkihuoneratkaisuun.

Koulupöydät ovat ylläolevien Pinterest-kuvien kaltaiset. Vastikään hankimme myös samantyyppiset koulupöydän tuolit pojille kuin näissä kuvissa. Pöydät ovat sopivan pienet ja niitä on helppo pitää joko yhdessä tai erikseen. Tällä hetkellä pikkupoikien läksymäärä on ollut vielä sen verran vähäinen, että he ovat tehneet läksynsä pääasiassa alakerrassa ruokailuhuoneen pöydän ääressä. Niin vähäisten läksyjen takia ei juuri kannata alkaa lähteä läksykirjoineen yläkertaan asti. Koulupöytiä on siis lähinnä käytetty piirtämiseen, askarteluun ja rakentamiseen, myös niiden legojen. Erillisessä legohuoneessa (sekä ”nukkumishuoneessa” että yläkerran aulassa) teimme pitkästä puulevystä erillisen rakentelutason legoille. Se oli hyvä juttu, mutta koska koulupöytien pitää joka tapauksessa olla leikkihuoneessa, ei sinne mahdu — eikä ole toki järkevääkään laittaa — enää erillistä pöytälevyä rakentelulle.

Näitä kuvia yhdistää ajatus pöytien yläpuolella olevista hyllyistä. Olemme jo ostaneetkin muutaman tauluhyllyn pikkupoikien koulupöytien yläpuolelle laitettavaksi, mutta koska en ole varma kalusteiden sijoittelusta, ei hyllyjäkään ole vielä porattu kiinni seinään. Hyllyillä voi säästää varsinaista pöytätilaa etenkin, kun kyseessä on pienikokoiset pöydät. Koska pojat piirtävät paljon, on tärkeää, että kynät on helposti saatavilla kynäpurkeissa. Purkit voi kuitenkin nostaa pienelle hyllylle silloin, kun niitä ei tarvita.

Meillä on korkea huonekorkeus ja sitä voisi hyödyntää esimerkiksi avohyllyin ja irrallisin seinähyllyin. Lelut ovat myöskivan näköisiä hyllyissä ja ne ovat suht helposti saatavilla. Avohyllyissä on kuitenkin yksi harmillinen puoli: ne keräävät valtavasti pölyä! Isojen poikien huoneisiin laitettiin aikoinaan avohyllyt legoja varten, mutta pölyn kerääntymisen vuoksi en voi kyllä suositella sitä ratkaisua. Samasta syystä hankimme legoille ovelliset vitriinikaapit. Vaikka nuo avohyllyt erityisesti lähellä katon rajaa huonetta kiertämässä näyttävätkin silmiini kivoilta, taidan kuitenkin tuon pölyn vuoksi ne hylätä.

Tämä kuva on meiltä, joskaan kuvan hylly ja kaappi eivät ole nykyisellä paikallaan. Toistaiseksi tämä vanha maustehylly saanee toimittaa avohyllyn virkaa yhdessä niiden tauluhyllyjen kanssa siinä koulupöytien yläpuolella. Vaaleansinisessä vanhassa kaapissa säilytetään lautapelejä.

Entä mitä mieltä olette tällaisista huonetta kiertävistä naulakoista? Ne eivät ainakaan keräisi pölyä avohyllyjen tavoin, mutta toki jonkin verran.Mitä kaikkea niihin voisikaan laittaa roikkumaan? 

Mä oon aina tykännyt naulakoista, mutta meillä ei ole kuitenkaan koskaan ollut tuollaista pidempää naulakkoa eikä ainakaan noin ylös (kuten tuossa jouluisessa) kiinnitettynä. Muutamia pienempiä on ollut.

Parkkitalo ja junarataleikit meillä on pääasiassa ollut yläkerran aulassa. Siellä on niille hyvin tilaa etenkin nyt, kun Legocity vie niin ison osan leikkihuoneesta.

 

Nyt kun oli puhetta seinistä, niin sinne voi todellakin ripustaa moinenmoista pikkuhyllyä ja vähän isompaakin hyllyä. Puhumattakaan julisteista, tauluista ja ihanista vanhoista (tai uusista) kartoista. 
Meillä odottaa takaisin seinälle pääsyä kankainen hyönteistaulu. Väärillä paikoilla, vanhoissa koukuissa, roikkuu osa nykyisistä tauluista, kuten Mailegin ja Legon julisteet. 

Tässä kuvassa puolestaan yhdistyy monta hyödyllistä asiaa. Kaapeissa on riittävästi aina tarpeellista säilytystilaa, mutta ne ovat myös sopivan korkuiset tarjoten samalla monesti puutteellista taso- ja leikkitilaa sopivalla. Vastaavan voisi meilläkin toteuttaa jo olemassa olevilla Stuvilla (ne olikin aiemmin), mutta ne ovat nyt varattuna Legocitylle. Ylhäällä oleva pitkä tauluhyllykin meillä oli aikaisemmin käytössä. Sen päälle oli helppo laittaa esille tauluja ja lasten valokuvia. Tässä kuvassa on vielä hyödynnetty tason ja hyllyn välinen tila liitutauluksi.

Pyöreä pöytä keskellä huonetta yhdistää näitä kahta huonetta.

Saattaa olla, että juuri Pinterestistä aikoinaan nappasin tuon idean pyöreästä pöydästä. Meidän pöytä on tällä hetkellä varastossa, koska se ei mahdu nykyiseen huoneeseen. Lapset kuitenkin usein kyselevät sen perään ja itsekin tykkäsin siitä kovasti. Lapsille se oli sopivalla korkeudella leikkeihin ja sitä käytettiinkin paljon. Kunpa sen saisi vielä käyttöön! Pöydän alle mahtui myös hyvin Tine K:n koreja, joisa säilytettiin muunmuassa Schleichin eläimiä ja ritareita. Ritarilinna puolestaan oli pöydällä aina leikkivalmiudessa. Nyt se nököttää kaapin päällä, jolloin tarvitaan aina aikuinen nostamaan se alas ennen leikkiä.

Ritarilinnan lisäksi huoneessa on myös hiiritalo (kuvan talo on Pinterestistä). Se on melko iso ja tällä hetkellä vanhan lautashyllyn alla.

Schleicin eläimet ovat siirtyneet Tine K:n koreista Stuvan laatikoihin. Huomaa kyllä, että näkyvillä olevilla leluilla leikittiin enemmän.

Monenlaiset köllimispaikat, patjat, taljat ja tyynyt ovat lähes vastustamattomia. Meillä on muutama Numero 74:n valkoinen tähtityyny ja ne ovat kyllä ihania. 

Entä sitten nuo patjat?! Ne olisivat aivan hurmaavia joko loikoiluun tai jumppa/temppualustoiksi. Vastaavia olen löytänyt Elloksen valikoimista. Kunpa vain hintaa saisi vielä vähän alaspäin…
Täältä löytyy myös juttua itsetehdystä pellavaisesta patjasta. 

Alemman kuvan tiipii oli aikoinaan kuopuksen huoneessa koko ajan käytössä. Nykyään se otetaan esille aina tarvittaessa tai kun syntyy siihen liittyvä leikki-idea. Se on onneksi helposti saatavissa esille. Joku ihmeellinen tunnelma näissä teltoissa ja tiipiissä on.

Joku tarkkakatseinen saattoi huomata Legocity-kuvan oikeassa yläkulmassa osittaisen kuvan meidän kaupasta/kioskista. Pojat ovat nyt moneen otteeseen toivoneet, että se voitaisiin jälleen ottaa käyttöön. Koska kivoja leluja ja leikkejä on niin paljon, eivät kaikki voi olla jatkuvasti esillä ja käytössä, vaan ne pakataan hetkeksi laatikoihin ja viedään vintille säilöön. Yhtenä toiveena tämän leikkihuoneen uudelleen järjestelyn myötä, olisi siis saada kioskikauppa jälleen mukaan leikkeihin. Jostakin toisesta on puolestaan luovuttava — ainakin vähäksi aikaa.

Tällainen ”miljoonalaatikosto” olisi aivan huippu juuri lastenhuoneeseen. Se kätkisi sisäänsä paljon leluja ja ne olisi helppo lajitella ja pitää omissa koloissaan laatikoittain. Isommilla pojilla oli aikoinaan omat lipastonsa huoneissaan ja toinen niistä sekä  yksi vielä suurempi puinen senkki ovatkin yhä ”hoidossa” mummolassa. Ehkäpä vielä joskus löydämme niille meiltä jälleen sopivat paikat. 

Tällainen roolivaatekaappihan olisi aivan unelma roolivaatefanille, vai mitä?! Meillähän ei ole pikkupoikien huoneissa tarvetta vaatekaapeille, koska heidän vaatteensa ovat vaatehuoneessa, jonne on ohi leikkihuoneesta. Jossain vaiheessa meillä oli kuitenkin käytössä erillinen vaatekaappi nuorimmalle. Tykkäsin siitä kaapista tosi paljon, koska sitä pystyi sisustamaan ;). Kutsuinkin sitä satukaapiksi. 

Varmaan arvaatte, että tämä kuva ei ole meiltä 🙂 Toisessa Legocity-kuvassa näkyy meidän lastenhuoneen vitriinit. Ne on tarkoitettu pääasiassa valmiiksi rakennetuille legoille, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole käytössä Legocityssä. Lisäksi umpiovien takana on legolajitelmia ja ohjekirjoja. Tämä legoprojekti on osoittautunut melkoiseksi ikityömaaksi. Katsotaan, voinko sitä joskus täällä blogissa esitellä. Legovitriinien lisäksi huoneessa on vielä kolmaskin vitriini, hieman pienempi. Siellä säilytetään Sylvanian Familieseja ja pehmokoirien hoitotarvikkeita ja koreja sekä nukkeja tarvikkeineen. Tällä hetkellä yhtenä vaihtoehtona on luopua tuosta kolmannesta vitriinistä. Olisikohan sitten Sylvien vuoro muuttaa hetkeksi vintille? 

Kuten nämä kuvankin veljekset(?), niin myös meidän pikkupojat, leikkivät joka päivä tuntitolkulla legoilla. City uudistuu tuon tuostakin. Mukava puheensorina kuuluu yläkerrasta alakertaan leikkien keskeltä. Legoleikit ovat myös roolileikkejä. Pojat ovat luoneet aivan oman maailmansa. Tyypeillä on nimet ja persoonat. He asuvat tietyissä taloissa jne. Leikki jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi. Tänä aamuna kuulin kysymyksen: ”Onko se ”X” vielä sairaalassa?” X oli siis tietty nimetty henkilö. Joillakin tyypeillä on poikien omat nimet, muillakin tyypeillä vilahtelee poikien elämästä tuttuja nimiä, mutta myös tuntemattomia tai itse keksittyjä. 

Tällainen lokerikko meiltä löytyy yhdeksänvuotiaan sängyn päältä. Hän toivoo saavansa vielä toisenkin.

Viime kesänä ajattelin, että onko oikeasti mitään rajaa, kuinka kauan parivaljakko (silloin 8- ja 6-vuotiaat) jaksavat leikkiä legoilla. Annoin heidän leikkiä aamusta iltaan, syömässä piti käydä välillä. Ja se leikki todellakin jatkui koko päivän alkaen aamu kuudesta jatkuen nukkumaanmenoon asti. Voitte siis tämän perusteella uskoa, että legot eivät ole meillä vain uuden paketin ostamista, kokoamista ja nurkkaan siirtämistä, vaan ne ovat mukana ihan jokapäiväisissä leikeissä. Tämän pohjalta on myös selvää, että koko huoneen suunnittelu lähtee liikkeelle legoista. Pojat ovat toivoneet voivansa hieman muuttaa Legocitynsä muotoa, joten ehkäpä aloitamme muutokset ja suunnitelmat siitä. Se vaatii myös vanerilevyostoksilla käynnin. Ehkäpä tämä lomaviikko voisi olla hyvä ajankohta sille.

Monenlaisia pieniä ja milestäni kivoja yksityiskohtia olin ajatellut teille vielä esitellä, mutta koska postaus venyi jo nyt aivan mahdottoman pitkäksi, jätän ne tällä erää pois. Mielelläni kuitenkin kuulisin myös teidän ajatuksia poikien leikkihuoneesta. Saattaa toki olla hankalaa pohtia asiaa näkemättä varsinaista huonetta, mutta ehkä tästä laajasta kuvatulvasta ja pitkistä sepostuksista saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen. 

Huonekalujen määrästä voi varmasti myös päätellä, että huone on melko iso, noin 18 neliömetriä. Siellä on kuitenkin useampi oviaukko: isot pariovet yläkerran aulaan sekä ovet kylpyhuoneeseen ja vaatehuoneeseen. Kahden ison ikkunan lisäksi huoneessa on yksi pieni ikkuna lähempänä katonrajaa. Nämä aukot ja rikkonaiset seinät aiheuttavat lisähaasteita suunnittelulle.

Rakkaudesta roolivaatteisiin osa 2

Eläinrooliasut ovat olleet supersankariasujen lisäksi meillä suosiossa. Muistan miten esikoinen neljävuotiaana polki pikkupyörällään kotiin kerhon vappunaamiaisista karhuhaalarissaan. Metsäneläinten lisäksi ikisuosikkeja ovat olleet etenkin koira-asut ja toki pääsiäisenä erityisesti kissat ja puput. Ekaluokkalaisen jääkarhurakkaus alkoi kolme-neljävuotiaana ja jatkuu yhä. Nelivuotissynttäreitä ennen tuli H&M:lle myyntiin jääkarhun käpälät ja päähine. Sain ajatuksen yllä näkyvästä julisteesta. Otin pojasta kuvan, suunnittelin tekstin ja tilasin julisteen sekä muut synttäritarvikkeet (mm.tarrat pillilaseihin) täältä. Sain ainakin silloin reilu kolme vuotta sitten aivan huippuhyvää palvelua. Valmistaja jaksoi muunmuassa mun viilausta täsmällisesti oikean vaaleansinisen sävyn löytymiseksi. Moni olisi jo luovuttanut 😉

Tämä asu on ollut niin rakas, että välillä se päällä on myös nukuttu. Yöllä olemme sitten varoen riisuneet jääkarhupäähineen, kun hikikarpalot ovat jo tehneet tuloaan otsalle. No, jääkarhulla lienee muutenkin melko lämmin turkki elinolosuhteissaan selviämiseksi. 

Samainen poikanen ihastui aluksi pandoihin ja muutaman panda-asunkin olen onnistunut meille löytämään.

Jääkarhu- ja panda-asujen lisäksi kuvassa päällimmäisenä on mustavalkoinen fleecistä tehty pingviiniasu. Se on oikeastaan hihaton liivi/pään yli puettava paita, jossa on huppu. Olen ostanut sen Miraakkelista Tampereelta. Samalta valmistajalta meilläon myös kettu- ja karhuasu. Nämä asut lapsen on helppo pukea itsekin ylleen, ne ovat kevyitä ja mikä parasta, ne on helppo pestä. Kokohaalariin verrattuna niiden käyttöikä on pidempi. Kuvassa näkyvä irrallinen pandanaamari on myös ostettu Miraakkelista.

Yksinkertaisimmillaan ja edullisimmillaan roolivaatteet ovat mielestäni juurikin erilaisissa naamareissa ja päähineissä. Jos haluaa olla karhu, voi naamarin lisäksi pukea vaatekaapistaan ihan tavalliset ruskeat vaatteet naamarin lisäksi tai koirapäähineen kaveriksi jne. Kuvassa näkyvät pupu- ja koirapäähine ovat Tinttu.comin. Karhu- ja kettunaamarit ovat Lindexiltä. Kissaeläimet on tätini lähettänyt pojille Ruotsista. Panda ja leijona ovat Miraakkelista.

 

Kuinkahan monet naamiaiset on menty tällä kettuasulla? Se on ollut erityisesti meidän nykyisen yhdeksänvuotiaan suosikkiasu. Kotona sillä on myös leikitty lukuisat kerrat, kuten alla näkyvällä karhuasullakin. Molemmat olen ostanut Miraakkelista. Pojat ovat myös toivoneet saman sarjan susiasua, mutta sitä en ole onnistunut vielä hankkimaan. Pupuasu olisi myös tervetullut nyt kun viimeinenkin äitini tekemä pääsiäispupun haalari on jäänyt pieneksi. 

Eläinleikeissä tulee usein käytyä läpi hyvän ja pahan asetelmaa. Monista eläinsaduistakin voimme niitä lukea ja pohtia. Meidän pojat ainakin tuovat usein esiin ”susipelkonsa” ja juuri siitä syystä olisi hyvä, että voisi leikissä käydä läpi susijuttuja. Leikissähän kaikki on mahdollista ja leikki voidaan päättää niin, että kaikki on hyvin. Lapset ovat tosi taitavia siinä, kuten Sinkkosenkin teksteistä aiemmassa postauksessa pystyi päättelemään. No, toki sutta voi leikkiä ilman asuakin ja niin on leikittykin.

Tikru Tiikeri -asun alkuperää en enää muista. Esikoinen vietti aikoinaan neljävuotissynttäreitään kyseisellä teemalla ja oli pukeutunut tuohon asuun. Upean leijonaviitan olen ostanut kuopukselle jokunen vuosi sitten Riimikosta. Käydään siellä lähes joka kesä ja silloin yleensä ostan aina ensimmäiset joululahjat. Jossain vaiheessa oli tapana antaa pojille yhdeksi lahjaksi rooliasu.  Niistä on kyllä ollut iloa vuosiksi eteenpäin. Taustalla näkyvässä vanhassa Suuri Käsityökerho -lehdessä on taitavalle ompelijalle muutama kiva rooliasu toteutettavaksi. 

Pääsiäistä kohti mennessä vaihtoehtona trulliasulle on mukavat eläinasut, kuten puput, kissat ja tiput. Päähine ja tipuasu on ostettu Tigerista. Kissaliivin äitini on ommellut samalla idealla kuin Miraakkelista ostamani eläinasut. Muistaakseni hänellä on ollut jotkut kaavat tuohon malliin. Meiltä löytyy sekä musta että valkoinen kissa. Kummatkin on ommeltu tuollaisesta pörrökankaasta.

Äitini on tehnyt myös nämä leppäkerttuliivit aikoinaan, kun isot pojat olivat pieniä. Niihin pätee sama yksinkertainen ajatus kuin aiemman roolivaatepostauksen viitoissa. Kun osat leikkaa huovasta, ne eivät purkaudu. Pilkut voi liimata tai sitten ommella, kuten nämä. Liivin alle voi laittaa vaikkapa mustan paidan ja trikoot (ne pitkätkalsarit!) ja asu on valmis. Tuntosarvetkin saa halutessaan vaikkapa pannalla tai itse tekemällä piippurasseista.

Ampiaisasu on hupullinen viitta, samalla ajatuksella kuin leijonaviitta. Ampiaisviitta on ostettu Bambini-lelukaupasta joitakin vuosia sitten muskarin kevätjuhlaan, joka toteutettiin Pikku Papu -teemalla.

Poika numero kakkonen toivoi aikoinaan päiväkodin naamiaisiin kilpikonna-asua. Kysyin voisiko äitini toteuttaa sen lainaten ideaa leppäkerttuliivistä. Äiti keksi tehdä huovasta asuun hupun ja laittaa panssariksi palan paksua vanupeittoa, jolloin kilvestä saatiin tuollainen ulkoneva. Liivimallin haasteena on ollut se, että se valahtaa päältä. Siitä syystä kilpikonnaliiviin ommeltiin hihansuiden kohtaan kuminauhat. Muovinen turtles-asu on ostettu myöhemmin marketin alekorista.

Yksinkertaisen asun saa myös ostamalla roolivaatepaketin, jossa on päähine ja häntä, kuten kuvan oikeassa yläkulmassa oleva koira-asu. Lisäksi tarvitaan vain kotoa löytyvät ”koiranväriset” vaatteet. Tuo koira-asu on ostettu Bambinista. Meillä on samanlainen asu myös rotalle. Sen olen löytänyt jostakin alekorista. Dalmatialaishaalarin on ommellut sama taitava ystäväni, joka ompeli myös Megakille-asun. Äitini puolestaan on ommellut kaksi ruskeaa plyysihaalaria koira-asuiksi. Haalareissa on hännät valmiina. Päähineinä pojat ovat käyttäneet noita Tinttu.comin koirahattuja.

 

Hieman sutturainen leikin tiimellyksessä otettu kännykkäkuva koirista. Tällainen näky on meille kovin tuttu. Viimeksi nyt lomaviikolla täällä leikittiin koiraleikkiä, jossa eläinlääkäri tuli tarkistamaan ja hoitamaan koiria. 

Kirjat ja lehdet ovat kautta aikojen olleet tärkeitä inspiraatiolähteitäni. Nykyään rinnalle ovat toki kiilanneet blogit, Instagram, Pinterest jne., mutten ole silti luopunut kirjoistani. 

Nämä molemmat kirjat ovat enemmän tyttöjen maailmasta, mutta etenkin Mekkotehtaasta olen ammentanut ideoita myös poikien leikkeihin — yhdessä poikien kanssa. Siitä ehkäpä lisää myöhemmin.

Nämä suloiset siivet ovat yhden pojan kummitädin käsialaa. Hän toteutti toiveen ja poika sai nämä kerran joululahjaksi. Ohje löytyy tuosta Tilda-kirjasta.

 

Tildalla on muutama muukin kiva pojille sopiva idea, kuten tämä keppiporo ja rummut.

Olen kokenut monta hauskaa hetkeä, kun yläkerrasta alakertaan laskeutuu portaita alas milloin mikäkin ”tyyppi”. Tämä kärpässieniherra oli eräs sellaisista hetkistä. 

Tästä kärpässienihatusta tulee elävästi mieleen oma päiväkotiaikani ja erityisesti laululeikki ”Pieni tytön tylleröinen”. Päiväkodissa oli sienihattuja, kuusihattuja jne. Muistaako joku, oliko mustikoilla ja mansikoillakin hatut vai miten niitä esitettiin? Kuvan päähine on Ikeasta.

Entäs tämä pellavapää? Kaksivuotiaana hän halusi kulkea nämä siivet selässään pitkin päivää. Niillä oli mukava liihottaa, ne selvästikin tehostivat sängyllä pomppimista ja rauhoittivat kuorimaan perunoita. Mailegin kultasiivet pääsivät mukaan kaikkeen menoon.

Toisinaan äidiltäkin odotetaan pukeutumista rooliasuun. Tämä asu syntyi ostamalla tiara joulujuhlamekon kaveriksi. Taisi olla elämäni ensimmäinen tiara/kruunu. En ainakaan muista, että olisin edes pikkutyttönä leikkinyt prinsessaleikkejä. Leikittiinkö niitä silloin? Pukeutumisleikkejä kyllä leikittiin. Löysin äidiltäni beigen housupuvun ja muutuin hetkessä opettajaksi. (Saa nauraa!) Voi veli- ja serkkupoikaparkoja, miten urhoollisesti jaksoittekaan olla oppilaitani kerrasta toiseen 🙂

Vanha suttuinen kuva — kuten moni muukin tämän postaussarjan kuvista. Halusin kuitenkin vielä lopuksi näyttää, miten meillä säilytetään näitä roolivaatteita. 
Kummisetäni on tehnyt tällaisen naulakon (tanko — tai oikeastaan kaksi — on piilossa vaatteiden alla) poikien roolivaatteille. 
Laatikossa säilytetään pieniä tarvikkeita, kuten hanskoja ja päähineitä. Laatikon päällä on miekat, kilvet ja osa päähineistä. Naulakon takana seinää vasten on keppihevoset ja isompi puupyssy.
Yritän aina säilyttää varsinaisen roolivaatteen kanssa samalla henkarilla siihen kuuluvis lisäosia, kuten naamareita.
Osa roolivaatteista roikkuu henkareissaan muualla lastenhuoneessa toimien samalla sisustuselementteinä.

Leikitäänkö teillä roolivaateleikkejä? Mitkä ovat suosikkeja?

Rakkaudesta roolivaatteisiin osa 1

Vuosien saatossa meille on kertynyt paljon roolivaatteita eläinasuista supersankariasuihin. Voin kertoa, että niillä on leikitty p a l j o n ! Tuskin niitä olisi tullut hankittuakaan, jos ne olisivat vain jääneet naulakkoon pölyyntymään.

 

Osa vaatteista on ostettu valmiina ja osa on tehty itse. Tekijöinä minun lisäkseni ovat olleet äitini, ystäväni ja lasten kummit. Joitakin roolivaatteita olemme myös saaneet.

Tämä Pienen sankarin ikioma viittakirja tarjoaa taatusti yksinkertaisimmat tavat valmistaa viittoja! Ja millainen ratkaiseva vaikutus viitalla onkaan asuun kuin asuun! Ehkäpä kaikkein nopein ja edullisin viitta syntyy vaikkapa Ikean valmiista fleecehuovasta leikkaamalla. Fleecen — kuten huovankin — huippuominaisuus roolivaatteita tehdessä on se, että ne eivät purkaudu, joten saumoja ei tarvitse huolitella eikä ompelukonetta tarvita välttämättä lainkaan. Kirjassa käytetään liimaa esimerkiksi kuvio-osien kiinnittämiseen. Itse tein ruskeat ja vaaleansiniset fleeceviitat tähtikuvioilla sekä naamioilla kirjan perusviitan ja naamion ohjeen mukaan. En kuitenkaan käyttänyt liimaa, vaan omepelin tähdet paikoilleen ompelukoneella. Onnistuisi toki käsinkin ompelemalla.

Kirjassa on ohjeet yhdeksälle eri viitalle ja kuten kuvista näette, viittoja löytyy sekä tytöille että pojille.

Ehkä muuten on olemassa vielä näitäkin viittoja yksinkertaisemmat viitat eli ne pyyhkeet, lakanat ja pöytäliinat. Tällaisessa muotoonsa ommellussa tai leikatussa viitassa on kuitenkin huomioitu myös viitan kiinnittäminen. Se puolestaan vapauttaa kädet leikin pyörteisiin.

Ostin muistaakseni tuon viittakirjan jostakin marketin alekorista. Nyt kun yritin sitä googlailla, niin pikakatselmuksella sitä näytti tällä hetkellä olevan saatavilla oikeastaan vain antikvariaateista. Täällä kuitenkin tarkempaa tietoa kirjan sisällöstä. 

Naamiot ovat toki tärkeä osa viittasankarin pukua. Batman-naamio on Numero74:n, punainen kääntönaamio (toinen puoli on sininen) kuuluu yhteen valmiiseen viitta-asuun, vaaleansinisen olen tehnyt kirjan ohjeella ja alla oleva mokkanahkainen on veljeni vanha. Se kuului Zorrolle.

Äitini teki veljelleni hänen toivomansa Zorro-asun tuosta mokkanahkaisesta naamiosta, seriffin hatusta ja mustasta viitasta, joka oli todellisuudessa ohut trikoohame!

Noissa valmiissa viitoissa on kätevä tarrakiinnitys. Sellainen on varmasti lapselle helpoin tapa saada itse viitta päälleen ja samalla myös turvallisin, koska tarttuessaan jonnekin, se voi  myös aueta itsestään.

Mustat samettiviitat ompelin aikoinaan isoille pojille,kun he olivat pieniä ja saivat kutsun prinsessasynttäreille.  Lingon&Blåbärin keltainen puolipoolo toimitti kultaisen paidan virkaa ja saman merkit mustat tightsit prinssin trikoita. Tein pojille kultaiset kruunut askartelukaupasta löytyneestä vahvasta kultakartongista. Tarvittaessa miekan sai vyön avulla vyötäisille. Sametista saa helposti juhlavamman vaikutelman, mutta se ei ole myöskään kovin edullista. Kuvan samettikruunu ”jalokivin” on hankittu hieman myöhemmin. Meillä on saman merkin kruunu myös sinisenä teräväkärkisenä.

 

 

Samettiviitan ompelin suorakaiteenmuotoisesta palasta, jonka yläosaan tein nauhakujan. Sen ansiosta sain tehtyä tuollaisen prinssimäisen kauluksen. Jos ompelet viittaan nauhakujan, kannattaa kiinnittää nauha/nyöri keskeltä takaa kiinni kankaaseen. Silloin nauha/nyöri pysyy paremmin paikoillaan.

 

Kuvan kuninkaalliset kera lohikäärmeensä ovat lähdössä muutama vuosi sitten musiikkileikkikoulun kevätjuhlaan. Noissa muskarijuhlissa on ollut usein käyttöä eri rooliasuille, koska niihin toivotaan teeman mukaista pukeutumista. Kaikki lapsethan eivät tykkää pukeutua roolivaatteisiin, mutta meidän pojat ovat olleet niistä aina innoissaan. 

Keppihevoset mielletään jostain syystä enemmän tyttöjen jutuiksi, mutta meillä ne ovat kyllä olleet kovassa käytössä ritarien ratsuina ja milloin missäkin leikissä. Kuvan puinen keppihevonen on ollut käytössä jo isojen poikien ollessa pieniä. Kankaiset olen ostanut Citymarketista edullisesti. Punaisesta tarrasta painamalla, niistä kuuluu myös ääni ja se on ollut kovasti ratsastajien mieleen. Näitä Citymarketin hevosia taitaa olla jo toiset kappaleet menossa. Ovat olleet muuten kestäviä, mutta varret ovat menneet poikki, kun joku on astunut vahingossa päälle. Minulla on ollut haaveena virkata keppihevonen, mutta toistaiseksi se on jäänyt. Löysin kivan ohjeenkin. Ehkäpä vielä joskus innostun.

Kun isot  pojat olivat pieniä, he leikkivät usein ritarileikkejä. Tekemieni prinssinviittojen lisäksi viittoja ja ritariasuja on tarttunut mukaan lelukaupoista Suomesta ja ulkomailta. Kuninkaanviitta, kruunu, kilpi ja miekka on ostettu Tanskan Legolandista. Hupullinen leijonaritarin asu on Tukholmasta Krabat-nimisestä lelukaupasta ja punaisella ristillä ja ”rautakypärällä” varustettu asu on muistaakseni iki-ihanasta pietarsaarelaisesta lelukaupasta nimeltään Kurragömma. Harmi, ettei sitä enää ole. Sininen viitta hanskoineen ja kypärälakkeineen on Ikean vanhaa mallistoa. Tälläkin hetkellä Ikealla on valikoimissaan erilaisia roolivaatteita, kannattaa katsastaa. Lohikäärmeritariliivin alkuperästä en ole varma, mutta veikkaan Porvoon Riimikkoa.

Näitä ritarin haarniskapaitoja myytiin — ainakin vuosia sitten — Krabatissa kolmessa eri koossa ja värissä. Tämän mustan lisäksi oli sininen ja viininpunainen. Päädyin ostamaan isoimman koon, että se menisi mahdollisimman pitkään. Useimmiten juuri isommille pojille on vaikea löytää roolivaatteita, vaikka niille vielä olisikin kovasti käyttöä. Aluksi siis käärimme vaan hieman hihoja ja helmaa sai kätevästi ”lyhennettyä” laittamalla vyötäisille mustan nahkavyön ja nostamalla sen avulla helmaa hieman ylöspäin. Samalla vyöhön voitiin ripustaa miekka. 

 

Tämä upea lohikäärmeviitta on ostettu porvoolaisesta Riimikosta. Jos et ole vielä käynyt siellä, niin suosittelen lämpimästi. Sen ihanampaa lelukauppaa tuskin löydät muualta Suomesta. Lohikäärmepehmo on oikeasti käsinukke ja se on ostettu vuosia sitten Ikeasta.

Täytyypä laittaa muuten itselle muistiin käsinukkepostausidea. Kiinnostaisikohan sellainen teitä?

Mitäpä olisi ritarit, prinssit ja kuninkaat ilman kilpiä, miekkoja, kruunuja tai kypäriä?! 

Muistan miten jo pikkutyttönä ihailin serkullani tuollaista muovista haarniskakypärää. Hänen isänsä oli tuonut hänelle joitakin roolivaatteita Lontoosta. Ehkäpä jo silloin syntyi rakkauteni roolivaatteisiin. 

Toinen haarniskakypärä sekä isoimmat kilvet ovat Tanskan Legolandista. Kuvasta näköjään puuttuu kuninkaan miekka. Nuo Legolandin kilvet ja miekat olivat aikoinaan niin suosittuja, että meidän piti tilata yhden myöhemmin Legolandiin menevän tutun kautta vielä yksi miekka, että isäkin pystyi osallistumaan taisteluihin. Sinä kesänä meidän 6- ja 3-vuotias kirmasivat viitat hulmuten pitkin pihaa ja pysähtyivät taistelemaan hiekkalaatikon reunalla tasapainoillen.

Merirosvoleikit olivat erityisesti esikoisemme suosikkeja. Hän sai tuon kuvan merirosvoasun kummeiltaan, joiden pojilla se oli alunperin ollut käytössä. Voi miten sitä onkaan käytetty! Tuo merirosvopäähine, jossa istuu jo valmiiksi papukaija, on mielestäni mainio keksintö. Se ostettiin aikoinaan pikkuveljelle. Isoveljen merirosvopäähineessä oli iso valkoinen sulka ja tietysti silmälappu, joka siihen aikaan ostettiin apteekista.

Puupyssy toimii kuminauhalla. Sen pauketta kestää kuunnella.

Intiaaniliivi on muistaakseni tamperelaisesta Miraakkelista ja intiaanipäähine puolestaan joko vaasalaisesta Bambinista tai jo lopettaneesta Fantoysta. Alakuvissa näkyvä jousipyssy tarvikkeineen on porvoolaisesta Riimikosta. Pojat ostivat sen muutama vuosi sitten kesälomarahoillaan. Pieni intiaanipäähine on myös sieltä.

Täytyy kyllä sanoa, että nyt on vaikea muistaa, mistä löysin tuon lännenmiehen hatun. Menisiköhän ihan pieleen, jos sanoisin, että Jyväskylän Pieni Kamarista? Liivi on varmaankin Miraakkelista. Paita on Me and I:n mallistosta vuosien takaa. Pupu ja juliste ovat Mailegin. Kirja on Tammen kultaiset kirjat.

Jari Sinkkonen sanoo aina, että jos lapsille ei anna käyttöön leikkiaseita, he tekevät ne vaikka näkkileivästä. Roolileikit ovat tärkeitä lapsen kehitysvaiheita. Kuvan pupulla on asekotelossaan porkkana, sekin siis olisi oikein mainio roolileikkiväline. Itse en ole mikään asefani enkä ole milloinkaan ollut kiinnostunut leikkimään ”sotaleikkejä”. Onko se sitten enemmän poikien juttu? Ainakin veljeni leikki pikkupoikana lännenmiestä kera leikkiaseen. Meidän pojat ovat leikkineet pääasiassa näillä lasten puuaseilla. Mieheni kertoi leikkineensä sotaa metsässä leikkiasein ja sisällä pienillä muovisotilailla. 

Sinkkosen mukaan tärkeintä ei ole se, millä lapsi leikkii, vaan se, että hän on itse saanut valita sen millä ja miten leikkii eikä niin, että leikki ohjataan ulkoapäin. Lapsi ei saa myöskään joutua kokemaan oloaan ahdistuneeksi, jos ei leiki sellaisilla leluilla, joilla vanhemmat hänen toivoisivat leikkivän. Toki niin, ettei vanhempien tarvitse sallia sellaisia leluja/leikkejä, jotka eivät sovi perheen arvomaailmaa. ”Leikin ydin on symbolien luomisessa ja niiden käyttämisessä. Mitä kehittyneemmin ja monipuolisemmin ihminen pystyy käyttämään symboleja ja mielikuvia, sitä paremmin varustettu hän on käsittelemään erilaisia tunteita. Useimmat vaikeasti häiriintyneet lapset eivät osaa kuvitella eivätkä leikkiä. Köyhä mielikuvitusmaailma on yhteydessä aggressiivisuuteen. Kun toinen aiheuttaa pettymyksen tai koetun uhkan, aggressiota ei voi muokata ja kesyttää mielikuvien avulla vaan se purkautuu toimintana.” Lainaus on Jari Sinkkosen kirjasta Elämäni poikana 2005, 106.

Sinkkonen kuvaa kirjassaan Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun (2012), miten pojat käyttivät taisteluleikkinsä rakentamiseen ja suunnitteluun sekä varustamiseen aikaa tunti tolkulla, varsinainen sotiminen vei sitten vähemmän aikaa. Kaikki pojat eivät ole toki kiinnostuneita vaikkapa sotaleikeistä eikä heitä tule niihin väkipakolla ohjata. Vastavuoroisesti jotkut tytöt ovat niistä innoissaan eikä heitä tulisi silloin estellä. Sinkkonen puhuukin tyttöjen ja poikien ”taipumuksesta” tilastojen valossa (238 – 241.).

Vasta neljännen pojan kohdalla törmäsin näihin todellisiin supersankareihin. Toki ritarit, merirosvot, intiaanit ja lännenmiehetkin ovat supersankareita, mutta nyt pääsin tutustumaan ensin Batmaniin ja kuopuksen myötä vielä Spidermaniin. Hyviksiä molemmat! Olen saanut kantaa myös Batwomanin ja Spidermanin äidin titteliä. Melkoisen arvokkaita rooleja, eikö vain ?! (Spiderman-asu ja kuva H&M.)

Tarkoituksenani ei ollut puhua Sinkkosesta, mutta jotenkin hänen ajatuksensa vain tupsahtivat mieleeni tätä postausta tehdessäni. Ehkäpä, kun en itse ole elänyt pienen pojan elämää, on mukava perehtyä mitä kaikkea taustalla piilee. En siis millään malta olla siteeraamatta Sinkkosta (Elämäni poikana) vielä kertaalleen tämän postauksen yhteydessä. 

”Neljän – viiden vuoden ikäisen pojan suuri huolenaihe on oman ruumiin kelpaaminen, sen pieni koko ja voimien vähyys. Kompensoiva fantasia on olla supersankari, joka jättää isän joka suhteessa varjoonsa. Pojat säheltävät muovimiekkoineen ja lelupyssyineen ja eläytyvät kunakin aikana muodissa olevien idolien osaan (He-Man, Teräsmies, Zorro jne.), mutta niille on yhteistä äkillinen muodonmuutos nyhveröstä yliluonnollisen voimalliseksi sankariksi. Miten sankari voi tulla toimeen ilman asetta, jolla nujertaa viholliset?… Kysymyksessä on roolileikki, jonka toteuttamiseksi tarvitaan rooliasut ja muut tykötarpeet. Se on lasten omaa teatteria, ja kontekstista käy kaikille selväksi, että kysymys on vain leikistä. Taistelut ja voimien mittelyt ovat symbolisia eikä ketään satuteta. Kun leikki on loppunut, roolit ja asut riisutaan ja palataan tavalliseen arkeen puurolautasen ääreen tai iltapesulle. Toiminta perustuu yhdessä sovittuihin sääntöihin ja osajakoon, ja kaikki väkivaltaisuus on sublimoitu niin, että sitä vain esitetään, mutta ei toteuteta. Saavutus on huomattava, ja sen paheksuminen väkivallan esiasteena osoittaa puutteellista ymmärtämystä lapsen mielen maailman kehityksestä.” Sinkkonen (2005, 115 – 116.)

Loppuun vielä yksi — hieman harvinaisempi supersankariasu — nimittäin Megakille/Megajätkä. Esikoinen innostui aikoinaan lukemaan tästä supersankarista kertovia kirjoja ja tilasinkin taitavan ystäväni toteuttamaan erääksi joululahjaksi Megakille-asun. Siihen kuuluvat viitta, paita isolla M-kirjaimella sekä kasvot peittävä pipomainen naamio. Kirjat ovatkin leikkien lisäksi merkittävä maailma asioiden käsittelyyn ja esimerkiksi tunnetaitojen harjoitteluun eri roolihahmoihin eläytymällä.

Kuten kirjan kuvista näkyy on tällä supersankarilla monen muun supersankarikaimansa tavoin jalassaan trikoot. Muistan kuin meidän poika numero neljä meni kerran kerhoon ja hän halusi laittaa päälleen Polarn o. Pyretin supersankaripaidan. Hain kaapista paidan ja farkut. Poika katsoi minua hyvin pitkään ja sanoi: ”Äiti, ei supersankarit käytä farkkuja.” ”Ai”, ihmettelin ja ja kysyin: ”Mitä ne sitten käyttävät?” ”No pitkiäkalsareita!” No niinpä tietysti, kuinka nyt en sitä tiennyt. Kotioloissahan nuo kaikki sankarit olivat viilettäneet juurikin niissä pitkissäkalsareissa, mutta entäs kerhossa? Tästä syystä meillä on valikoimissa aina yhdet mustat (muiden sinisten lisäksi) trikoopöksyt (esim. PoPin pitkikset on hyviä) ;).