Talvihaalarit

Olen ottanut nämä kuvat jo kauan sitten, ensilumen aikoihin. Silloin kun otettiin talvihaalarit käyttöön. Haalarit ovatkin vilahtaneet jo useammassa aikaisemmassa postauksessa ennen tätä varsinaista haalaripostausta esimerkiksi tässä ja tässä.

Isojen poikien ollessa pieniä, kuuluivat Reiman haalarit parhaimmistoon. Oli tavallinen Reima, ReimaTec ja ReimaTec+. Silloin ei tunnettu midseasonsaleja eikä verkkokauppoja. Alennettuja tuotteita oli saatavilla juhannuksen ja joulun jälkeen. Jos et ollut onnistunut hankkimaan seuraavan talven haalaria (tai arvioimaan kokoa oikein) joulun jälkeisestä alennusmyynneistä, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ostaa normaalihintainen haalari, ellet sitten sattunut pääsemään vaikkapa tehtaanmyymälään tekemään löytöjä. Toisinaan isompien ketjujen kanta-asiakastarjoukset saattoivat laskea hintaa 20 prosentilla.

2000-luvun alkupuolella Reiman haalarit olivat sinipunaisia tai punasinisiä. Jep, samat värit jompi kumpi väri isommalla pinnalla. Laatu oli joka tapauksessa kohdillaan ja vesipilarit pitivät lapsen kuivana ja muu materiaali lämpimänä. Jossain vaiheessa laatu kuitenkin muuttui. Se tyypillinen juttu, kun siirretään tuotanto ulkomaille: hinta nousee, laatu laskee. Aloin vähitellen tähyillä muita merkkejä. Ensin tuli Travallen Remu, joka lupasi, ettei enää tarvita erillisiä sadevaatteita ja niin todellakin oli. Cordura-housut olivat ihan parhaat kulutuksenkestoltaan ja meillä on niitä yhä käytössä veljien vanhoina. Remun jälkeen tuli astetta kalliimpi Ticket to heaven. Hetken nikoteltuani (sitä hintaa) ja jonkin alekampanjan aikoihin (silloin, olikohan vuosi 2009, niitä alkoi jo olla) päätin kokeilla ja jäin koukkuun. Vaikka olenkin aina lähtökohtaisesti suosinut yksivärisiä ulkovaatteita, koska niihin on helppo yhdistellä muita värejä, valloitti Ticket tähdillään tällaisen poikalasten äidin. Kerrankin jotain kivaa pojille! No, tähtien rinnalla varmasti kautta aikojen suurin haalarisuosikkini on kuitenkin ollut Ticketin suklaanruskea talvihaalari.

Seuraavaksi muuttui tilanne Ticketin suhteen. Se oli aika yllätys. Jälleenmyyjät vähenivät Suomessa, samoin valikoima, eikä tutusta tanskalaisesta verkkokaupasta voinut enää tilata tuotteita. Taas piti tähyillä kohti muita merkkejä. Päädyin Polarn o. Pyretin ulkovaatteisiin. Laatu on niissä tosi hyvä, mutten aina tykkää heidän väriyhdistelmistään. Jos ulkovaatteiden väriyhdistelmä on erikoinen tai ylipäätään kaksivärinen, tulee sen käyttö normaalia kalliimmaksi, koska se vaatii seurakseen aivan tietyt ja tietynväriset asusteet, jotka eivät sitten välttämättä sovi minkään muun vaatteen kanssa tai myöhemmin käytettäväksi.

Talveksi 2016 – 2017 piti saada jälleen pikkupojille haalarit. Kuopukselle oli valmiina jo kahden veljen käyttämä Ticketin ihana tähtihaalari tummansinisellä pohjalla ja beigeillä tähdillä. Täysin sama haalari isommassa koossa löytyi myös keskiveljelle yhdestä facebook-kirppariryhmästä käyttämättömänä.

Toiseksi nuorimmalle ei tuntunut löytyvän haalaria millään. Tilasin jostain verkkokaupasta kehutun Didriksonin haalarin, mutta palautin sen. Se oli ainakin meille aivan liian leveä malliltaan. Vietin monta iltaa koneella tutkimassa haalaritarjontaa ja sain jopa mieheni mukaan siihen puuhaan. Hän se taisi lopulta ollakin, joka ehdotti Reiman testivoittajahaalari Stavangeria. Hinta oli hurjat 160 euroa, mutta pienen odotuksen ja ”kyttäämisen” jälkeen, onnistuimme löytämään oikean koon sopivampaan hintaan.Täytyy kyllä myöntää, että suhtauduin Reimaan hyvin skeptiseksi eikä suhtautumistani helpottanut se, että  haalari tuntui melko ohuelta.  Koska se kuitenkin istui hyvin päälle eikä parempaakaan vaihtoehtoa ollut tarjolla, päätin antaa Reimalle vuosien tauon jälkeen uuden mahdollisuuden.

Mahdollisuus oli niin kannattava, että seuraavana vuonna tilattiin Stavangerit pojille numero kolme ja neljä.  Meidän pojat ovat aina tykänneet käyttää haalareita ja pikkukoululaisina olenkin yleensä hankkinut takkihousutyhdistelmän lisäksi myös haalarin (tai sellainen on löytynyt veljen vanhana) kotipihaleikkeihin. 

Täksi talveksi ekaluokkalainen sai jo kolmannen peräkkäisen Stavangerinsa, kolmasluokkalaiselle sopii vielä juuri ja juuri viime vuotinen haalari. Hänellä on käytössä koko 140cm, joka on Stavangerin suurin saatavilla oleva koko. Kuopus sai myös omansa. 

Lumenaurausleikkien jäljiltä kaikki haalarin alla olevat sisävaatteet ovat aina olleet täysin kuivat. Vaikka haalari tuntuu käteen ohuelta, niin ainakaan meidän pojista kukaan ei ole koskaan palellut siinä. Kovemmilla pakkasilla olemme laittaneet väliin ohuen merinovillahaalarin, mutta silloin on tullut melkeinpä hiki. Tykkään haalarin yksinkertaisesta ja pelkistetystä ulkoasusta. Tummansiniseen väriin on lisäksi helppo yhdistää lähes mitä tahansa muuta väriä asusteiden muodossa. Väri sopii mielestäni yhtä hyvin tytöille ja pojille. Karvahuppu on ihana yksityiskohta, josta lapsetkin kovasti tykkäävät ja usein sitä käyttävätkin. Reiman haalareiden vahvuuksiin kuuluvat myös erikoisen hyvät jalkalenksut. Toki nekin joskus napsahtavat poikki, mutta ainakin minä olen saanut niitä vuosien aikana aivan ilmaiseksi uusia. En tiedä saako tänä vuonna, mutta tuskin ainakaan paljoa maksavat.

Pikkupoikien hanskat ovat myös Reiman mallistosta. Kuopuksella on kinnasmalliset ja alakoululaisilla sormikasmalliset. Olisin halunnut koulupojille tummansiniset hanskat, mutta niitä ei ollut saatavilla. Sama ongelma näkyy muuten myös ulkohousujen kohdalla. Vaikka myynnissä olisikin tummansinisiä takkeja, niin housuja saa vain mustana. Itse en tykkää mustasta väristä muutenkaan, mutten varsinkaan tummansinisen ja mustan liittona. Jotenkin pidän niitä toisensa korvaavina väreinä, en väriparina. No, tässä tapauksessa laatu kuitenkin vei voiton väristä. Reiman hanskoja meillä on käytetty pian 20 vuotta ja niiden laatu on pientä notkahdusta (huonolaatuiset vuodet) lukuunottamatta säilynyt hyvänä. Reiman hanskat voittaa omassa vertailussani (18 vuoden ajalta) ainoastaan Rasavilin Peukalopotti kinnasmalliset hanskat. Niiden hintalaatusuhde on loistava ja ne istuvat todella hyvin lapsen käteen. Ne on helppo pukea, ne ovat lämpimät ja pitävät vettä.

Kun nyt lähdin kehumaan, niin kehunpa samalla myös kuopuksen päässä olevan Kivat-merkkisen kypäräpipon. Niistäkin minulle on reilu 18 vuoden kokemus omien lasteni käytössä ja yhä voin niitä lämpimästi suositella. Meillä on ollut Kivatin lakkeja vuosien varrella useassa eri mallissa ja värissä. Käytetyimpiä ovat olleet ihan peruskypäräpipot sekä välikausi- että talviversiona. Talvikypärälakin päällinen on villaa ja vuoriosa puuvillaa. Välissä on paksumpi vuoriosa, jota on vahvistettu erityisesti korvien kohdalta. Jos lakista ottaa oikean koon, se ei valu silmille eikä muutenkaan käänny eikä väänny minnekään. Lakki suojaa loistavasti talven tuulilta ja viimoilta, sekä purevilta pakkasilta eikä erillistä huivia tarvita suojaamaan kaulaa. Koska en ole löytänyt kotikaupungistamme meille sopivia värejä ja malleja, olen monen vuoden ajan tilannut toivomani pipot Miraakkelista Tampereelta

Kaikkea en kuitenkaan voi kehua. Kuten jo tässä postauksessa vihjasin, niin pojille kenkien löytäminen erityisesti koissa 35 – 39 on erittäin haasteellista. Tästä johtuen alakouluikäisille oli tänä vuonna vaikea löytää hyviä talvikenkiä. Kuopuksella on käytössä aivan parhaat Kavatin nahkasaappaat, jotka pitävät vettä, ovat lämpimät ja ne on helppo pukea jalkaan. Päätimme kokeilla ensimmäsitä kertaa Merellin talvikenkiä, joille luvattiin vedenpitävyys. Toisin kuitenkin kävi. Ei ole sellaista lumileikkiä, etteikö alakoululaisten sukat olisi kastuneet. Täysin turhat kengät siis. Jouduttiin tilamaan uudet eri merkiltä ja nämä siirtyivät odottamaan reklamaatiota. Sinänsä harmi, sillä pojat tykkäsivät kovasti näistä kengistä. Vikingin goretexejä meillä on ollut monina vuosina, mutta niiden tarroissa on alannut olla vikaa. Päädyttiin tilaamaan Reiman kengät. Vielä ei ole niistä tarjota käyttökokemusta. Kunpa nyt olisivat niin hyvät, että pojat pärjäisivät tämän talven.

Kertokaa ihmeessä millaisia kenkiä  teidän poikanne käyttävät koon 32 jälkeen tai kokoon 40 asti!

Ps. Plasto, jos luet tämän, niin olkaa kilttejä ja valmistakaa varaosiksi myyntiin kuorma-autojen lavoja! Tuntuu todella turhalta ostaa pelkän lavan haljetessa aina kokonaan uusi kuorma-auto.

Kalenteripäiväkirja

Kun odotin esikoistamme, luin jostakin, että sairaalakassiin kannattaa pakata mukaan pieni vihko ja kynä. Sinne voi sitten kirjailla ensimmäisiä tapahtumia ja tunnelmia vauvan kanssa. Enpä vielä siinä vaiheessa voinut aavistaakaan, miten tärkeä tuosta vihosta tulisi.

Esikoinen vietti ensimmäisen elinkuukautensa vastasyntyneiden teho-osastolla. Jälkikäteen ajateltuna tuo vihko oli minulle tärkeä koossa pitävä apukeino. Asioiden kirjaaminen vihkoon, antoi mahdollisuuden niiden käsittelyyn ja konkretisoimiseen. Aina ei jaksanut puhua, kirjoittaminen tuntui paremmalta. Koska jatkuvasti tapahtui paljon itselle täysin uutta ja vierasta, auttoi vihko myös jäsentämään sitä kaikkea. Sen avulla pystyi palaamaan taaksepäin ja ”tarkistamaan” asioita. Sieltä oli myös helppo poimia positiivisia asioita vaikkapa vauvan voinnin suhteen. Vihosta syntyi kuin vahingossa päiväkirjan kaltainen muistio tarkkoine päivämäärineen ja kellonaikoineen.

Sairaalajakson loputtui vihko vaihtui toiseen ja kolmanteen. Kirjaamisesta oli tullut luonnollinen osa jokaista päivää. 

Nuorempien poikien vauvakirjat loistavat tyhjyyttään, mutta vihkoja on kertynyt useampi pino. Jossain vaiheessa vihot vaihtuivat kalenteripäiväkirjoiksi. Niihin oli helppo aina silloin tällöin kirjoittaa muistiin jotakin päivän tapahtumista. Ehkäpä vielä koittaa se päivä, kun saan luettua nuo vihkoni läpi ja poimittua niistä tärkeät tiedot myös vauvakirjoihin.

Viime vuosina kalenteripäiväkirjoihin on kertynyt merkintöjä kovin niukasti, mutta silti halusin sellaisen täksikin vuodeksi hankkia. Sellainen tulikin vastaan aivan yllättäen ja yllättävästä paikasta. Nimittäin perjantai-iltana näin Citymarketissa tällaisia A5-kokoisia kalentereita — ja vieläpä kauniin valkoisina — hintaan kolme euroa! Niitä oli myös mustina ja tummansinisinä. 

Olisikohan tästä uudesta söpöstä kamerastani apua vuoden 2019 tapahtumien tallentamisessa kalenteripäiväkirjaani? 

Kalenteripäiväkirja odottaa aina yöpöydälläni. Jos malttaa mennä viisi minuuttia aikaisemmin illalla vuoteeseen, saattaa saada raapustettua ne tarpeelliset kaksi riviä 😉

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Muutama postausaihe jäi työkiireiden vuoksi vielä odottelemaan valmistumista, mutta ehkäpä tässä parin viikon päästä tulee hieman seesteisempi vaihe ja saan ne tehtyä.

Parturissa

Pojat ovat käyneet 1 – 1,5 -vuotiaasta lähtien samalla parturikampaajalla. Käynnit ovat aina olleet helppoja. Yhtenä keskeisenä syynä onnistuneissa käynneissä on ollut lapsen hyvin huomioiva Jaana-parturi. Myös se, että lapset ovat tottuneet käynteihin pienestä pitäen, on tehnyt niistä luonnollisia ja helppoja. 

Nuoremmat ovat toki hyötyneet myös vanhempien veljien antamasta mallista.

Taaperoikäisinä pojat ovat viihtyneet parturin tuolissa kuva- ja luukkukirjoja lukien ja tutkien. Toisinaan on turvauduttu myös maissinaksuihin tai rusinoihin. Nykyään evästä ja kirjoja tarvitaan lähinnä vuoroaan odottaville poikasille.

 

Piltin hedelmä- ja marjasoseet ovat hyviä välipaloja, meidän poikien suosikkeja jo vuosien ajan.

 

 

Hyvää ajankulua on myös keskustan liikenteen seuraaminen aitiopaikalta.

Isot pojat käyvät parturissa itsekseen koulupäivän päätteeksi. Pikkukoululaisetkin on helppo jättää kahdestaan parturiin omille vuoroilleen sillä aikaa, kun haen kuopuksen päiväkodista. Sulavammin tämä tuskin voisi hoitua.

Kuvissa näkyvästä kuopuksen paidasta todellakin näkee, että hänet on viety parturiin suoraan päiväkodista. Toisinaan tahroja voi ilmestyä mitä kummallisimpiin paikkoihin 😉 Meillä ei kuitenkaan tahroja säikytä, ne saavat pesussa kyytiä. 

Kuopuksen paita on KappAhlin Newbien kuluneen syksyn mallistosta. Farkut Polarn o. Pyretin. Syksyn Newbien mallistossa ihastuttivat lentokoneet, kuumailmapallot ja kartat. Eläinteema oli myös kiva. Mielestäni todella onnistunut teemavalinta pikkuisille pojille. Jälleen kerran harmittaa ainostaan se, että koot loppuvat jo 122/128cm:in. Meidän 9-vuotias olisi myös tykännyt näistä. Newbie on onnistunut tuomaan poikien vaatteisiin myös kivoja värejä eli jotain muuta kuin tummansinistä, mustaa ja harmaata. Erityisesti iloitsen pojille sopivasta hempeämmästä värimaailmasta muun vaalean värimaailman lisäksi.

Arjen iloja: pannaria välipalaksi!

Pannarista saa helpon ja nopean välipalan koko perheelle. Koska olen itse vilja-allergikko, käytän tätä gluteenitonta pannarireseptiä. Jos meillä on koko perhe koolla, teen suosista ohjeen kaksinkertaisena. Siitä saa kaksi uunipellillistä pannukakkua. Hyvällä tuurilla jäljelle saattaa jäädä muutama pala välipalaksi odottamaan seuraavaksi päiväksi onnellisia koululaisia. 

 

Yksinkertaiseen pannariannokseen (=yksi uunipellillinen) tarvitaan:

  • 7 dl maitoa
  • 3 kananmunaa
  • 4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta esim. Semper tai Pirkka
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl gluteenitonta/puhdasta kaurahiutaletta (voi myös jättää pois, jos kaura ei sovi ruokavalioon)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl suolaa
  • 100g margariinia

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään yhtä aikaa. Taikina levitetään leivinpaperille uunipellille ja sitä paistetaan puolituntia 225 asteessa.

Jos on aikaa askarrella, niin välipaloista saa tehtyä paitsi herkullisia, niin myös  hauskoja, kutsuvia ja ilahduttavia.

 

Herkullisia 
välipalahetkiä
teidän perheelle!

Mielelläni kuulisin myös teidän lukijoiden suosikkivälipala- tai ruokavinkkejä arkeen.

Itse muistan omalta päiväkotiajaltani köyhät ritarit, jotka oli kyllä aivan parasta välipalaherkkua. Nykypäiväkodeissa niitä tuskin enää saa sokerikielloista johtuen. En toki itsekään ole sokerivälipalojen superkannattaja, mutta mielestäni kohtuu kaikessa -periaate toimii oikein hyvin eli herkkupalatkin ovat tervetulleita kohtuudella.

Aikataulut ja suunnitelmat

Minulle vuosiluvun vaihtuminen ei varsinaisesti merkitse muutoksia arjen kulkuun. En myöskään ole tavannut tehdä uudenvuodenlupauksia. Minun vuoteni ei kulje muutenkaan kalenterivuoden aikataulussa, vaan lukuvuosikalenterin aikataulussa. Samaa tahtia noudattaa luonnollisesti myös kouluikäisten lasten perheet — ainakin meidän perhe. Paremmin sekä minulle että perheelleni sopii aikataulutus elokuusta heinäkuuhun kuin tammikuusta joulukuuhun. Pidänkin tammikuun sijaan elokuuta uuden alkuna. Silloin lapset saavat uudet lukujärjestyksensä ja harrastusaikataulunsa. Silloin sovitaan kuka tuo ja kuka vie, minne pääsee omin neuvoin jne. 

Poikkeuksen tähän sykliin tekee se, että meille sopiva perhekalenteri noudattaa aikataulua tammikuusta joulukuuhun, joten se otetaan käyttöön aina kalenterivuoden alusta. 

Mitä tarkoittaa meille sopiva kalenteri? Sitä ei valitettavasti voi valita esteettisyyden perusteella, vaan sarakemäärien perusteella. Tässä hyvin pelkistetyssä ja jopa ikävän ja kolkon näköisessä kalenterissa on kuusi saraketta. Kun me vanhemmat jaamme yhden sarakkeen, jää jokaiselle lapselle oma sarake ja näin saamme tämän kalenterin riittämään meille. Meidän kalenteri on ostettu Citymarketista, mutta näin tätä Burden Kätevä-perhekalenteria myynnissä myös täällä.

Löysin tällaisia kivoja Lego-tarroja muistaakseni Akateemisesta kirjakaupasta viime syksynä. Näillä — ja muillakin tarroilla — voi halutessaan tuoda iloa ja elävyyttä muuten pelkistettyyn kalenteriin.

Perhekalenteriin kirjataan kaikki normaaliaikatauluista poikkeavat ajat ja asiat. Niitä ovat esimerkiksi hammastarkastukset, lääkärikäynnit, uintipäivät, konsertit, kaverisynttärit, leirit, koulun juhlat ja erikoispäivät, eväspäivät, etukäteen sovitut kyläilyt, muut kuin jokaviikkoiset harrastusmenot, parturit, pelit, vanhempien (työ)matkat ja koulutukset, vanhempainillat, koko perheen yhteiset muut menot. Yleensä aina sunnuntaisin katson seuraavan viikon aikataulun läpi ja sovimme mieheni kanssa poikkeusten hoitamisesta. Kun lasten opettajat lähettävät viikkokirjeen, kirjaan kaikki poikkeukset suoraan perhekalenteriin. Illalla ennen nukkumaanmenoa ja aamulla herätessä vilkaisen automaattisesti kalenteria ja huomaan heti, onko jotain poikkeavaa sille päivälle.

Tämä Clas Ohlsonin lukujärjestys kiinnitetään seinään kontaktimuovin tavoin (saa irrotettua) ja siihen voi kirjoittaa joko liidulla tai liitutaulutussilla. Meillä on käytössä Granitin valkoinen tussi. 

Tässä kuvassa tulee paremmin esille lukujärjestyksen idea. Se toimii kestoviikkosuunnitelmana. Vasemman puoleisiin pystysarakkeisiin kirjoitetaan jokaisen pojan nimi vanhimmasta nuorimpaan. Vaakariveille puolestaan kirjoitetaan kunkin viikonpäivän kohdalle sen päivän lukujärjestys kellonaikana. Esim. maanantain alla saattaa lukea 8.05 – 13 + LI. Se 

Esimerkiksi maanantain kohdalla saattaa lukea yhden pojan kohdalla 8.05 – 13 + LI. Se tarkoittaa, että koulu alkaa kahdeksalta ja päättyy yhdeltä. Lisäksi pitää muistaa ottaa mukaan liikuntavarusteet. Samassa ruudussa saattaa kouluaikataulun alla lukea vaikkapa piano 15 – 15.30. Se puolestaan tarkoittaa, että sinä iltapäivänä/iltana on harrastuksista pianotunti. Tämä viikkosuunnitelma on kuin tehty meidän perheelle: viisi riviä ja viisi poikaa. Ruudukon alapuolella lukee vielä äidin aikataulu. Siitä pojat voivat iltapäivisin katsoa, koska äidille on mahdollista soittaa, minä kun en pysty työpäivän aikana vastaamaan puhelimeen. 

Nämä kaksi kalenteria luovat perustan meidän perheen toimivalle arjelle. Myös lapset ovat oppineet vilkaisemaan niitä joko omissa asioissaan tai katsomalla vaikkapa, koska veli tulee koulusta kotiin. Toisinaan mummi saattaa olla meillä käymässä ja pystyy tuon kestoviikkosuunnitelman avulla saamaan käsityksen lasten päivän aikataulusta eikä sitä  tarvitse alkaa erikseen kirjoittamaan ja selittämään.

Työssäni tarvitsen aivan erityistä päivyrikalenteria sekä erillistä suunnittelukirjaa.

Käytin vuosia suunnittelukirjoina Marimekon kovakantisia kangaspäällysteisiä A4-kokoisia vihkoja. Pettymys olikin suuri, kun kotivuosien jälkeen palasin töihin eikä suunnittelukirjoja enää ollutkaan Marimekon valikoimissa. Hankalinta oli se, ettei mistään löytynyt vastaavia. Vieläkin mua odottaa hyllyssä kokeiluun ostettuja versioita, jotka hylkäsin. Täksi lukuvuodeksi tilasin saksalaiselta Jo & Judylta A4-kokoisen suunnittelukirjan (tai kaksi, toisen syksyksi, toisen kevääksi). Kirja poikkeaa aiemmista suunnittelukirjoistani siinä, että aukeamat eivät olekaan täysin tyhjät (valkoiset), vaan vasemman puoleisella sivulla on peruskalenterinmukainen päiväaikataulu ja sen alapuolella erillinen tila tärkeille muistettaville asioille. Oikeanpuoleinen sivu on ruudutettu, mutta muuten tyhjä ja se on riittänyt (pääasiassa) päiväkohtaiseen suunnitteluun yhdessä sen vasemmanpuoleisen sivun kanssa.

Tarrat elävöittävät myös suunnittelukirjaa ja saavat aikaan lisätsemppiä.

Tilasin Jo&Judylta myös muutaman pienemmän suunnittelukirjan tiettyyn erityistarpeeseen. Valikoimaa oli joka lähtöön ja palvelu toimi hyvin. Uskon tilaavani samasta paikasta vielä myöhemminkin. Muutamassa kuvassa näkyvät testilliset lyijykynät ovat samasta paikasta. Tilasin sieltä myös erikoispaperiliittimiä, kortteja ja vahvalla tarralla kalenteriin tai suunnittelukirjaan kiinnitettävän kynänpidikkeen (voin suositella!).

Kirjoitan suunnittelukirjaan mieluiten lyijykynällä eli ihan sellaisella terotettavalla hyvällä peruslyijykynällä.

Muistiinpanoja sen sijaan kirjoitan mieluiten mustekynällä ja ellei sellaista ole saatavilla, niin geelikynä on toiseksi paras vaihtoehto.

Joissakin tapauksissa suunnittelussa tai aikataulutuksessa voi olla avuksi tällaiset irralliset viikkonäkymät. Niitä voi vaikkapa käyttää vain tarvittaessa silloin tällöin tai säännöllisemmin. Ylempi irtosivullinen viikkoaikatauluvihko on ostettu Jo&Judylta ja alempi Paperikaupasta Helsingistä. Kauniin puisen To Do List -kehyksen olen saanut lahjaksi kummitytöltäni.

Olen mielessäni suunnitellut, että tähän kauniiseen eläinviikkosuunnitelmaan voisin tehdä viikon ruokalistan. 

Tämä puolestaan sopisi tarkemman yksittäisen viikko- ja lukusuunnitelman tekemiseksi vaikkapa lukiolaisen koeviikolle tai ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvalle.

Minulla on yksi kalenterihaave, johon yritin pari vuotta sitten perehtyä, mutta silloin en vielä kokenut olevani siihen valmis. Olisin tarvinnut enemmän aikaa. Haluaisin tehdä juuri itselleni ja omiin henkilökohtaisiin tarpeisiini räätälöidyn kalenterin, joka pitäisi sisällään kaiken tarvitsemani sekä työhön että vapaa-aikaan liittyvän. Toivoisin, että siinä olisi ruskeat nahkakannet kierteillä. Siihen saisi tietyt perusasiat, jotka pysyisivät kalenterissa vuodesta toiseen, kun taas varsinainen lukuvuosikalenteri vaihtuisi uuteen ja vanha säilöttäisiin erillisiin säilytyskansiin. Kalenteriin olisi helppo tallentaa myös vuoden varrella mieleen tulevat lahjaideat ja vaikkapa pakkauslistat lomamatkoille. Erilaisille listoille olisi aivan ehdottomasti oltava oma osionsa. Uskon, että vaikka tuo toive vielä joskus toteutuisi, tarvitsisin yhä sen rinnalle työhöni liittyvän suunnittelukirjan, perheseinäkalenterin ja tuon lasten kestoviikkosuunnitelman. Toisinaan sitä haluaa luonnostella suunnitelmiaan ja ideoitaan myös ihan erilliseen vihkoon ennen kalenteriin siirtämistä.

Millaisia kalentereita sinulla tai perheelläsi on? Miten ne auttavat arjessa? Mistä olet ne ostanut? Kaipaatko jotain uutta? Olisitko esimerkiksi valmis elämään pelkän puhelimen kalenterin varassa? Kenties jo teet niin?

Rauhallista loppiaista ja tsemppiä alkavaan arkeen! 

Silittäminen

Kun olin pieni, äitini silitti aina kaikki vaatteet ja muut tekstiilit. Siihen aikaan oli lapsilla määrällisesti huomattavasti vähemmän vaatteita kuin nykyään. Kouluvaatteet vaihdettiin kotiin päästyä kotivaatteisiin. Vaatteet saatettiin pestä illalla ja silittää aamulla jälleen käyttövalmiiksi. En tiedä silittivätkö siihen aikaan kaikki äidit vai vain osa, kuten tänäkin päivänä. 

En voi sanoa, että silittäminen olisi intohimoni tai että nauttisin siitä erityisesti, vaikka toisinaan ulkopuolisesta saattaa siltä tuntuakin. Pyykin peseminen sen sijaan saattaakin olla, mutta siitä pitää tehdä joskus ihan erillinen postaus.

Silitän lähes kaikki meidän seitsemänhenkisen perheen pyykit. Mies silittää pääasiassa itse kauluspaitansa, minä silitän ne vain, jos jää aikaa muulta silittämiseltä. Silitän myös lakanat ja keittiöpyyhkeet. Voitte arvata,että silitysurakka ei milloinkaan ole kovin pieni, mutta se on omaa valintaani.

Aivan kuten muissakin tehtävissä — etenkin jos ne eivät ole niin mieluisia — auttaa tehtävän pilkkominen pienempiin osiin. Sama keino tepsii siis myös vaikkapa siivoamiseen, koulutehtävien tekemiseen, työprojektien valmiiksi saattamiseen jne. Yleensä jaan jäätävän puhtaanpyykinvuoren osiin. Käännän pyykit pesun jäljiltä oikein päin (pesen ne nurin, osan toki silitänkin nurin) ja siinä samalla jaan ne pinoihin tietyllä logiikalla: 1. yöpuvut, 2. housut ja shortsit 3. trikoopaidat, jotka useimmiten erittelen vielä lyhyt- ja pitkähihaisten pinoihin tai alus-t-paitoihin ja päällipaitoihin, 4. collegepaidat ja hupparit, 5. neuleet,
6. mekot, 7. kauluspaidat ja 8. lakanat ja keittiöpyyhkeet sekä liinat. 

Silitysjärjestys on useimmiten sama kuin lajittelujärjestyskin. Ensin silitän yöpuvut. Yöpukujen yläosissa ja alus-t-paidoissa voisi hyvin fuskata ja jättää tuon tähtiyökkärikuvien ensimmäisen silitysvaiheen kokonaan pois. Hihaa ei tarvitsisi silittää auki, koska keskisauma tuskin yöllä haittaa ketään eikä se näy päällipaidan alla olevasta aluspaidasta minnekään. Yritän joka kerta muistuttaa itselleni tästä ”oikotiestä”, mutta muutaman yrityksen jälkeen huomaan jälleen silittäväni hihasauman auki. Turhuutta on monenlaista.

Sitä mukaan kun silitän, myös viikkaan vaatteet valmiiden pinoihin. Viikkaustapa riippuu vaatteen säilytyspaikasta. Esimerkiksi pikkupoikien yökkäreitä säilytetään alakerrassa ja ne viikkaa tällä tavalla ”perinteisesti”. Pyjamahousut laitan paidan sisälle. Henkarivaatteet esim. kauluspaidat ripustan suoraan henkareille, jossa ne pysyvät suorina ja joilla ne on helppo kuljettaa kaappeihin. Isojen poikien vaatekaapin koreihin menevät vaatteet viikkaan myös ”perinteisesti”, mutta isomman kokonsa vuoksi hieman kapeammin kuin kuvien pyjamapaidan. Pikkupoikien vaatehuoneen laatikoihin menevät vaatteet puolestaan pystyviikkaan.

Ensin silitän tavalliset trikoopyjamat ja sitten ”nappiyökkärit”. Silitän yökkärit yleensä ensimmäiseksi siksi, että pikkupoikien yökkäreitä säilytetään alakerrassa, jolloin saan ne saman tien paikoilleen (mikäli silitän alakerrassa) ja viemästä tilaa muulta pyykiltä.

Yöpukujen jälkeen on vuorossa housujen silittäminen. Tämä puolestaan johtuu siitä, että ne on nopea ja helppo silittää muutamalla vedolla sen kummemmin niitä kääntelemättä ja taitoksia etsien. 
Tällä silittämisen pilkkomisella voi hieman myös huijata itseään, sillä silloin voi suoda itselleen välipalkintoja onnistuneesta osasuorituksesta. Tuleehan sitä nyt hyvä mieli, kun voi todeta, että nyt on kaikki housut ja pyjamat silitetty. Enää paidat ja lakanat jäljellä! Jep, ne työläimmät…

Seuraavaksi silitän valkoiset aluspaidat eli t-paidat ja hihattomat paidat. Valkoinen aluspaita kuuluu miehistön vaatekaapin kulmakiviin. Pikkupojat tykkäävät käyttää enemmän hihattomia aluspaitoja, isommat puolestaan lyhythihaisia. 

Laadukkaimmat merkit mielestäni ovat jo aiemminkin esille tulleet Petit Bateau ja Polarn o. Pyret. Harmikseni Polarn o. Pyret ensin muutti hihattoman aluspaidan mallia huonommaksi ja pian sen jälkeen ne poistuivat kokonaan valikoimista ainakin valkoisina. Niitä toivoisin uudelleen mallistoon, koska ne ovat laadukkaita ja ainakin meidän perheessä niille riittää käyttöä vielä vuosiksi eteenpäin. Esikoisen ensimmäisiä hihattomia aluspaitoja on yhä käytössä kuopuksella. Ne ovat Schiesser-merkkisiä. Olen ostanut ne Stockmannilta. 

Isoilla pojilla ja miehellä on ollut käytössään monien eri vaatemerkkien valkoisia t-paitoja. Suomesta en ole löytänyt Petit Bateaun miesten malliston vaatteita, joten niitä isot ovat päässeet käyttämään vain hihattomina ja nekin olen tilannut ulkomailta. Laadussa ei ole valittamista. Jostain alennusmyynnistä olen onnistunut löytämäänn POP:in S-koon valkoisia t-paitoja, harmi ettei niitäkään enää löydy mallistosta, sillä laatu on ollut hyvä. Huonolaatuisen trikoon tunnistaa viimeistään ensimmäisen pesun jälkeen, kun paidan sivusaumat kiertävät. Silittäessä sitä ei voi olla huomaamatta. Mielestäni laadukkaan alusvaatteen tulee kestää 60 asteen pesua. Stockmannin myymät Cap Hornin valkoiset t-paidat ovat olleet hintalaatusuhteeltaan melko hyviä, Bodyguardeista en kuitenkaan voisi sanoa samaa. 

Neulepaidoista tulee ihanan pehmeitä silityksen jäljiltä.

Koska silitän yleensä yhtäjaksoisesti useita tunteja, minulla on käytössä iso höyrysilityslauta ja isolla vesisäiliöllä varustettu silityskeskus. Meillä on myös tavallinen höyrysilitysrauta ”pikasilityksiä” varten, mutta se olisi uusinnan tarpeessa. Jos jollakin on vinkata kestäviä höyrysilityslautoja, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan. Paras olisi sellainen, joka kestää hyvin kosteutta ja joka olisi pinnaltaan suuri.

Miksi sitten silitän? Miksen vain viikkaa kuivia vaatteita suoraan narulta kaappeihin? Ensiksikin: Olen turhamainen. Voisin varmasti käyttää tuon silitykseen kuluvan ajan johonkin muuhunkin. En vain pysty olemaan silittämättä. En pysty käyttämään ryppyisiä vaatteita, lakanoista puhumattakaan. Mielestäni on myös huomattavasti helpompaa ottaa illalla tai aamulla kaapista valmiiksi silitetyt vaateet esille kuin alkaa silittää niitä joko illalla väsyneenä tai aamukiireessä. Toiseksi — ja tämä on edellistä painavampi syy silittämiselle — silittäminen viimeistelee vaatteen pesu- ja huoltokaaren. Näin allergiaperheessä se on erittäin tärkeää, sillä silittäminen sitoo vaatteen ”irtokuidut” kiinni vaatteeseen. Ymmärrätteköhön mitä tarkoitan? Vaatteesta tulee samalla pehmeämpi ja ihoystävällisempi kun ilman silittämistä. Väitän myös, että silittäminen yhdessä vaatteelle sopivan pesuohjelman kanssa lisäävät vaatteen käyttöikää. 

Paitsi että allergikkona hyödyn silittämisen tuomasta lopputuloksesta tekstiilissä, niin toisinaan silittämisessä on myös haasteensa. Silityspöly saattaa aiheuttaa allergista nuhaa ja kosteus (höyry) kuivattaa entisestään kuivat ja haavaiset kädet. Siihen olen onneksi löytänyt avuksi puuvillahanskat.

Toisinaan on mukava silittää samalla Netflixistä hyvää sarjaa seuraten. Toisinaan taas on mukavampi kuunnella vain omia ajatuksiaan.

Kesäisin silitän monesti ulkona, takapihan patiolla. Silloin täytyy vain muistaa suojata silityspinot auringonvalolta, ettei kohtaa ikäviä haalistumia.

Yleensä pesen pyykkiä perjantaisin ja lauantaisin (tämä vaatii ihan oman postauksensa), jolloin sunnuntaista tulee luonnollinen silityspäivä. Vaikken siitä erityisemmin pidäkään, on silitysmaratoneissa puolensakin. Silloin voin luvan kanssa olla omissa ajatuksissani ja latautua tulevaan viikkoon. Palkinnon saan siitä hetkestä, kun huikkaan pojat hakemaan kukin oman valmiin vaatepinonsa ja viemään silitetyt vaatteet paikoilleen. Palkintona on myös jokainen arkipäivä, jolloin vaatteet on helppo valita valmiiksi pestyistä, silitetyistä ja viikatuista. 

Silitätkö sinä pyykkejä? Kaiken vai osan? Nautitko silittämisestä vai onko se sinulle pakkopullaa? Jos silität vain osan pyykeistä, niin mitkä? 

Joululomalla olen yrittänyt purkaa silityspinojani pienissä erissä, mutta koska olen samalla pessyt myösuutta pyykkiä, ei pinot tunnu millään hupenevan.  Vielä on pari päivää aikaa ryhdistäytyä ja saada ainakin puhtaan ja silitetyn pyykin osalta arkeen hyvä startti.

Onneli, Anneli ja nukutuskello

Lastenkirjat ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja kuluneen 18 vuoden aikana niitä onkin kertynyt kotiimme hyllymetreittäin, MUTTA niitä on myös luettu! Kuvakirjat on luettu monta monta kertaa, mutta myös runsastekstisemmät klassikot on luettu useaan otteeseen jo siitäkin syystä, että kuulijakunta on matkan varrella lisääntynyt. Monia klassikoita olen lukenut myös töissä. 

Marjatta Kurenniemi on kirjoittanut neljä kirjaa Onnelista ja Annelista. Ensimmäinen kirja, Onnelin ja Annelin talo, on vuodelta 1966. Toinen kirja, Onnelin ja Annelin talvi, vuodelta 1968. Onneli, Anneli ja orpolapset on Kurenniemen kolmas saman sarjan kirja ja se on vuodelta 1971. Viimeinen Onneli ja Anneli -kirja on syntymävuodeltani 1974 ja se on nimeltään Onneli, Anneli ja nukutuskello. Tämä meidän kirja on vuodelta 2003 ja se on neljäs  painos ja samalla yhteislaitos näistä kyseisistä kirjoista nimellä Onnelin ja Annelin kootut kertomukset. Kirjat ovat Maija Karman kuvittamia.

Minulla on aina ollut tapana ennen uutta lastenelokuvaa tai lastenteatteria lukea lapsille kirja, johon elokuva tai teatteriesitys pohjautuu. Silloin lapsi saa oman mielikuvituksensa avulla itse luoda miljöön ja henkilökuvat. Hän saa yleensä myös kuulla tarinan tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin ohjaajan käsikirjoitukseen valitsemat kohtaukset. Tämä myös hämmentää ja herättää paljon keskustelua vaikkapa elokuvan katselemisen jälkeen. Lapsi saattaa ihmetellä, miksi jotain asiaa ei ollut lainkaan elokuvassa tai miksi juoni oli niin erilainen tai henkilöitä puuttui tai nimiä oli muutettu.

Voi miten nautinkaan noista keskusteluista!

Samalla kirjojen merkitys kohoaa, koska niistä saa aivan eri kokemuksen kuin pelkästään jonkun toisen ”pureskelemasta” esityksestä.

Muistan vuosia sitten, kun isot pojat olivat pieniä ja kun kesäloman alkajaisiksi sanoin, että nyt meidän pitää lukea Ronja Ryövärintytär, toinen pojista kysyi:
”Ai, onko siitä joku esitys?” Jep. Olihan siitä. Ihana lasten kesäteatteriesitys. Niin me sitten istuimme takapihan patiolla peiton päällä ja luimme Ronjaa. 

Pikkupojille olen lukenut Onnelit ja Annelit samassa tahdissa elokuvien julkaisujen kanssa. Ensimmäinen Onneli ja Anneli -elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2014 pohjautuen kirjaan Onnelin ja Annelin talo. Toinen elokuva Onnelin ja Annelin talvi nähtiin ensi-illassa lokakuussa 2015. Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuvan nimi poikkesi alkuperäisestä kirjan nimestä Onneli, Anneli ja orpolapset. Se nähtiin tammikuussa 2017. 

Luimme viimeisen Onneli ja Anneli -kirjan kahdessa illassa nyt joululoman loppupuolella ja kävimme heti sen jälkeen katsomassa 25.joulukuuta ensi-iltansa saaneen elokuvan Onneli, Anneli ja nukutuskello.

On niin mukava kuulla aina lukemisen lomassa lasten ajatuksia, näkemyksiä ja oivalluksia. Ennen kuin kirjassa oli selvinnyt, mitä oikein tarkoittaa nukutuskello, seitsemänvuotias sanoi yhtäkkiä: ”Äiti ajattele, kun on herätyskello joka herättää, niin varmaan se nukutuskello sitten nukuttaa.” Ja niihän se todellakin oli. 

Elokuviin pakattiin eväsrasioihin mukaan herkkueväät eli popcornit ja tarkasti kolmeen osaan jaettu karkkipussi. Juomiseksi otettiin jokaiselle oma vesipullo.

Tämän oli tarkoitus olla samalla myös neljävuotiaan kuopuksen ensimmäinen käynti elokuvateatterissa. Osasimme kuitenkin odottaa kotona katsottujen elokuvien pohjalta, että jännitys uudesta kokemuksesta saattaisi käydä liian suureksi. Niinpä siinä sitten kävikin niin, että hänen elokuvateatterikokemuksensa päättyi ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen. Hän pääsi isän ja leffaherkkujensa kanssa kotiin. 

Kuopuksen vaatteet:

  • Zaran kamelinväriset sammarit
  • Veljien vanha Lindexin pystykauluspaita
  • Veljien vanha Polarn o. Pyretin talviparkatakki (näitä kun saisi joka vuosi sekä välikausi- että talviversiona neutraalissa värissä)
  • Asusteet: "pallopipo" Polarn o. Pyret, tuubihuivi Novitan Kelo-langasta tekemäni ja nahkakintaat vuosi sitten torikauppiaalta ostetut
  • kengät Timberlandin nilkkurit

Elokuva oli sallittu kaikenikäisille eikä siinä sinänsä ollut mitään jännittävää, paitsi ehkä hieman loppuvaiheessa. 

 

Koulupoikien vaatteet:

  • Zaran kamelinväriset sammarit
  • Kinderit-merkkinen kauluspaita, isoveljien peruja. Yhdeksänvuotias, joka on meidän lapsista herkkäihoisin ja kommentoi usein miltä vaatteet tuntuvat, sanoi heti paitaa päälle vetäessään, että tästä mä tykkään, tämä on ihanan pehmeä. Olin juuri ottanut nämä paidat vintiltä uudelleen käyttöön. Esikoinen käytti paitaa yhdeksänvuotiaan ollessa kaksikuinen ja nyt se on hänen käytössään. Yritin googlata, mutten saanut selville, onko tuo kotimainen Kinderit-merkki yhä olemassa.
  • Polarn o. Pyretin karvahupullinen parkatakki tämän talven mallistosta
  • Asusteet: Tupsupipo Polarn o. Pyret, tuubihuivi tekemäni ja nahkakintaat torikauppiaalta vuosi sitten
  • Kengät Timberlandin nilkkurit

Pojat kommentoivat elokuvan jälkeen:
– Siinä ei ollut oikeastaan mitään samaa kuin kirjassa, ainostaan se, että talo haluttiin purkaa sen tien rakentamisen alta. Niin, ja se nukutuskello.
– Se Puustinen-possu oli hauska, vaikkei sitä kyllä ollut ollenkaan kirjassa.
– Heidiäkään ei ollut kirjassa.
– Näytti kyllä helpolta se lehmän lypsäminen. Mä aion hankkia isona oman lehmän. Pitää kyllä sitten varmaan muuttaa maalle. 
– Mä jäin miettimään, että minneköhän ne tytöt laittoi ne neulepaitansa, kun ne vaihtoi vaatteitaan siellä tuulimyllytalossa.
-Siinä ei ollut ollenkaan sitä huijaria eikä Pekkiä eikä Puttia. Ei koko Vaaksanheimon perhettä! Eikä sitä tehdasta eikä kaloja. Sitä Oskari Oikotien Mollaakaan ei muuten ollut. Varmaan se on vieläkin siellä kaivossa. 
– Varmaan pikkuveljeä pelotti se vanha bussi.
– Se unimaailma oli aika erikoinen. Ja se oli hauska, kun sen Puustisen unihuoneesta tuli niin paljon korvapuusteja.

Kohti elokuvateatteria. Saimme seuraksemme myös yhden kummitädin. Mukavaa.

Käsitöiden ystävänä voisin sanoa, että katse kiinnittyi mielenkiinnosta elokuvan neuleisiin, peittoihin, mattoihin ja muihin käsitöihin. Novitahan on ollut elokuvan yhtenä yhteistyökumppanina. Toinen mikä kiinnittää huomioni uusissa suomalaisissa lastenelokuvissa, on niiden värimaailma. Tässä elokuvassa nähtiin paljon tiettyjä sinisen sävyjä. Käsitöiden lisäksi se näkyi muunmuassa kulkuneuvoissa, vaatteissa, kukissa ja ylipäätään sisustuksessa. 

Eikö ole upeaa, että 1960- ja 1970-luvun sadut uppoavat vielä 2010-luvunkin lapsiin! Suomalaiset sadut!

Tähän loppuun en voi olla lainaamatta tekstiä Keijo Tahkokallion uusimmasta kirjasta ”Uskalla olla lapsellesi aikuinen”:
”Eikä se millään muulla tavalla voisi ollakaan. Lapset syntyvät aina samanlaisina, ja heidän kehityksensä noudattavat samoja lainalaisuuksia ajasta ja ympäristöstä riippumatta. Vanhempien tehtävä on opastaa lasta selviytymään mahdollisimman hyvin siinä ympäristössä, mihin hän on sattunut syntymään.” 

En ole vielä lukenut kirjaa loppuun, mutta se vaikuttaa hyvältä. Emme saa antaa valtaa digilaitteille ja vaikkapa peleille, lapset nauttivat kirjoista ja lukemisesta ihan niin kuin ennenkin, kunhan vain tarjoamme niitä heille.

Nyt meitä kutsuu Maija Poppanen. Kirjassa on enää muutama eriskummallinen luku jäljellä, sitten pääsemme katsomaan elokuvaa, minä ja pikkukoululaiset. Neljävuotias on vielä liian nuori sitä katsomaan.
Sanottakoon vielä sekin, että emme me suinkaan yleensä käy näin usein elokuvissa. Useimmiten jos katsomme jonkin elokuvan, katsomme sen kotisohvalta. Pojat saivat kuitenkin lahjoiksi elokuvalippuja ja miten sopivaan aikaan, kun juuri nyt olimme muutenkin lukemassa noita ”elokuvakirjoja”.

Pikkupoikien nukkumishuoneessa

Olin ajatellut ensin kertoa hieman ”historiaa” meidän lastenhuoneista, mutta päädyin kuitenkin aluksi esittelemään hieman nykyhetkeä pikkupoikien nukkumishuoneen muodossa.

Kuopuksen syntymää ennen ja sen jälkeen, olemme useaan otteeseen vaihtaneet talossamme huonejärjestyksiä. Meillä on viisi makuuhuonetta, joista neljä on yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Alunperin nukuimme kaikki yläkerrassa, mutta nyt monen kokeilun ja version jälkeen vanhempien makuuhuone on alakerrassa, isoilla pojilla on yläkerrassa omat (alkuperäiset) huoneensa ja pikkupojilla kaksi yhteistä huonetta. Kaikkein pienin makuuhuoneista on alunperin suunniteltu kirjasto/työhuoneeksi, mutta tällä hetkellä se on kolmen nuorimman nukkumishuone. Kaikkein suurin makuuhuone puolestaan, ”master bedroom”, toimii pikkupoikien leikkihuoneena.

Illan tullen nuoremmat tähtipojat siirtyvät pyjamissaan nukkumishuoneeseen sulkien oven perässään.

On iltasadun aika.

Nukkumishuone on pieni, mutta koska se on suunniteltu kirjasto/työhuoneeksi, siellä on hyvin seinätilaa. Sinne mahtuu kolme sänkyä, kolme yöpöytätuolia, kolme pikkuista seinähyllyä, kapea ja korkea kirjahylly, nojatuoli iltasatujen lukemista varten sekä jalallinen lukulamppu.

Joulukuinen valo ei oikein anna oikeutta kuville, mutta yritetään olla välittämättä siitä.

Nukkumishuoneen pieneen kirjahyllyyn olen koonnut satukirjakokoelmia ja joitakin kirjasarjoja. Siitä voi illan tullen valita sopivaa luettavaa. Useimmiten luemme mieheni kanssa eri kirjoja niin, että se kumpi vie nukkumaan, jatkaa aina kesken olevaa lukemaansa kirjaa. Toisinaan luemme kuva- tai runokirjoja, tietokirjojakin. Niitä löytyy kirjahyllyistä yläkerran aulasta eli nukkumishuoneen ovien toiselta puolelta. 

Pojilla on usein lisäksi yöpöytätuoleillaan jokin itselleen mieluisa kirja, jota vuoteissaan lukevat. Toisinaan kirjoja kertyy pinoksi asti. Joululahjoiksi saanut kirjat ovat juuri nyt lukulistalla.

Mieheni lukee tällä hetkellä pojille Roald Dahlin Keksiäs kettu -kirjaa. Siinä on kuulemma hieman sensuroitavaa sanojen suhteen, mutta on tuonut sopivasti jännitystä alakouluikäisille pojille.

Minä puolestani aloitin lukemaan Maija Poppasta pojille jo ennen joulua. Joulukuussa luin enimmäkseen jouluaiheisia kirjoja, joten sen ajan Poppanen sai hetken odottaa. Poppasessa poikia kiehtoo kaikki tavallisuudesta poikkeava ja ”luonnonlakien rikkominen”. Oikein  huomaa, miten he valpastuvat kuuntelemaan, kun jotain merkillistä jälleen tapahtuu. Sitten pohdimme ja keskustelemme, voisiko oikeassa elämässä käydä niin. Voisiko vaikkapa teekutsuja viettää katonrajassa. Poppasta jaksaa kuunnella myös neljävuotias etenkin jos hän aina välillä pääsee kurkistamaan kirjassa olevia kuvia.

Tässä on yhdeksänvuotiaan ”kolo”. Hänen tärkeiden hyllyssään on legofiguureja. Toisinaan hyllyn lokerikot ovat aivan täynnä, joka hyllyn päällä on legoja. Toisinaan taas se on ihan tyhjä, koska kaikki ukkelit on tarvittu leikkeihin. Tämän hetkinen tilanne on jotain siltä väliltä. Minun nuoruudessani ostamni Palaset-lokerikko kätkee sisälleen lisää henkilökohtaisia tärkeitä tavaroita. Koska pikkupojilla ei ole omia huoneita, kertyvät kullekin tärkeät tavarat yleensä yöpöytätuoleille tai niiden alle, koululaisilla myös koulupöytien laatikoihin.

Kolmasluokkalainen tykkää legojen lisäksi koirista ja ketuista. Seinällä on Mrs Mighetton taidejuliste nimeltään Mr Eric. Ostin sen alunperin kuopukselle täältä, mutta se olin enemmän isoveljen mieleen. Saman taiteilijan pupujulisteet hankin myöhemmin kuopukselle.

Seitsemänvuotiaan ”kolossa” näkyy hänen rakkautensa luontoon ja erityisesti jääkarhuihin. Toisinaan myös pandat valtaavat vuoteen. Yöpöytätuolilla on kummeilta saatu iki-ihana Heicon jääkarhuyölamppu. Talohyllyn harjalla asustaa valtaisalla voimalla lisääntynyt liskoperhe. Bloomingvillen talohyllyn tilasin vuosia sitten täältä. Nyt se näytti olevan loppuunmyyty. Meidän hyllyssä on vaaleansininen tausta.
Mailegin ”Prinsessa ja herne” on tuunattu prinssin mentäväksi.

Kuopuksella on ”kolossaan” Ylivieskan Puuseppien umpipuinen jatkettava  lastensänky. Sänky on ostettu aikoinaan esikoiselle. Se on alunperin ollut puunvärinen, sävyltään ”hunaja”. Mieheni maalasi tämän ja toisen samanlaisen valkoiseksi jokunen vuosi sitten. Meillä on yksi tällainen sänky myytävänä. Se on alkuperäisessä värissään eli kuultovalkoinen ja päätyjen ylälistoista puunvärinen. Jos kiinnostuit sängystä, niin voit laittaa minulle sähköpostia.

Kuopuksen vuoteen yläpuolella on Numero 74:n vuodekatos tai ritarikatos, kuten me sitä kutsumme. Olen ostanut tämän valkoisen katoksen Nougatista. Odottelin silloin tilaustani 1,5 vuotta. Niitä oli siihen aikaan todella vaikea saada. Katoksen piti alunperin tulla nykyiselle ekaluokkalaiselle, mutta päätyikin sitten pikkuveljelle. Nyt näin niitä myynnissä muunmuassa täällä

Valkoinen seinähylly on edesmenneen äidinisäni tekemä. Vaaleansininen Wheatin haalari on kuopuksen yksivuotisjuhlavaate. Sängyn päädyssä roikkuvan viirinauhan olen ommellut vuosia sitten Tilda-kankaista.

Kuopuksen unimaailmassa elelevät sulassa sovussa puput, spidermanit ja ryhmä haut. Isompi pupuvalaisin on Heicon. Nukkuva prinssijuliste on Mailegin.

Mrs Mighetton taidejulisteet ovat nimeltään Mr Francis (*2) ja Mr Jack.

Olen halunnut pitää nukkumishuoneen värimaailman rauhallisena ja seesteisenä. Päävärinä ovat valkoinen ja vaaleansininen. Muut värit olen koonnut virkkaamaani pyöreään mattoon. Siinä on valkoisen ja vaaleansininen lisäksi beigeä, ruskeaa ja punaista. Nämä värit ovat myös ensimmäisessä GreenGate-peitossani, jonka ostin keskimmäisen pojan pinnansänkyyn päiväpeitoksi kesällä 2009. Peitto näkyy kuvissa kuopuksen sängynpäädyssä. Siihen on ommeltu koristeompelein tähtiä ja numeroita. Samat värit — punaista lukuunottamatta —  toistuvat myös Linumin verhokankaassa. Verho on oikeasti pimennysverho, jonka ompelija on toteuttanut suunnitelmani mukaan. Työhuoneeseen ei tarvittu verhoja lainkaan, mutta huoneen muuttuessa makuuhuoneeksi, verho oli pakollinen. Ikkunan muoto ja koko aiheuttivat haasteita. Lopulta keksin käyttää apuna purjerenkaita eli verhon kulmiin tehtiin aukot purjerenkailla, joista verho saatiin ripustettua ikkunan yläpuolella oleviin koukkuihin. Tankoa ei siis tarvittu. Iltaisin verho lasketaan alas niin, että alakulmien purjerenkaat vapautuvat ja ylös koukkuihin jää vain yläpuolen renkaat. Yöllä näkyvissä on verhon toinen puoli, jossa on keskellä Marimekon Karkuteillä kuosi isona kuvana. Se on kehystetty pikkukuvaisella saman kuosin kankaalla. Varsinaisten kankaiden väliin on ommeltu pimennyskangasta, joten verho toimii samalla pimennysverhona. Toinen puoli on kokonaan Linumin kangasta, joka on päivisin näkyvissä. Verho on silloin kaksinkerroin. Olen ollut tyytyväinen tähän ratkaisuun. 

Aivan ihana kuumailmapallo on jääkarhufanin kummitädin tekemä.

Lepakko on Mailegin ja sopii mielestäni hyvin juuri tähän huoneeseen.  Kun lepakon kääntää toisinpäin, ovat sen silmät auki.

Lattialle jää hieman leikkimistilaakin ja yleensä siinä leikitään Playmobileillä, joita säilytetään ekaluokkalaisen sängynaluslaatikossa.  Tässä huoneessa leikitään usein myös majaleikkejä ja esimerkiksi koiraleikkiä.

Pariovien yläpuolelle olen kiinnittänyt yhdeksänvuotiaan kummeiltaan vauvavuonna saamansa kauniit ja värimaailmaltaan hyvin juuri tähän huoneeseen sopivat kuukausikortit. Korttien kuvat ovat taiteilija Kerstin Frykstrandin tuotantoa. Taiteilijalla on muuten juuret Suomessa, sillä hän on syntyjään Karjalasta. Sittemmin hän vaikutti Ruotsissa, mutta häntä kutsutaan suomenruotsalaiseksi taiteilijaksi. Samat kuvat on tehty myös julistekoossa. Sellaiset ostin aikoinaan isommille pojille. Kuvat kehystettiin heidän huoneisiinsa. Olen ostanut nuo kaikki 12 julistetta työpaikalleni. Sekä julisteita että kortteja on Suomessa myynyt tamperelainen Miraakkeli. Viimeksi kun kyselin niitä, kuulin, että korttisarjaan oli tulossa hieman muutoksia, eikä sitä siksi ollut juuri sillä hetkellä saatavilla. 

Kun ensimmäisen kerran näin GreenGaten vaaleansinisen peiton valkoisilla tähdillä, ihastuin siihen heti ja ajattelin, että se sopisi kivasti pikkupoikien huoneeseen. Silloin tosin taisi olla keskimmäinen poika vauva eikä ollut tarvetta poikien yhteiselle huoneelle eikä keskeimmäiselläkään vielä isommalle päiväpeitolle. Peitot jäivät ostamatta. Onnekseni myöhemmin, kun poika numero neljä oli kaksivuotias, tuli sama tähtikuosi GreenGaten peittoihin uudelleen. Peitto oli hieman aiempaa erilainen, sillä sen toinen puoli oli punavalkoinen. Varasin heti uuden malliston ilmestyttyä itselleni kaksi peittoa. Myöhemmin ostin vielä saman peiton pienemmässä koossa sekä kolmannen isomman peiton, varmaankin alennusmyynnistä. Se odottaa vielä aikaa, jolloin kuopuksen sänkyä kasvatetaan. Pojat tykkäävät toisinaan — etenkin joulunaikaan — käyttää peittojen punaista puolta. Vaikka tykkäänkin punaisesta väristä pojilla, niin omiin silmiini punainen liian isolla pinnalla tekee huoneen levottomaksi. Huoneen tähtikuvioiset koristetyynyt yhtä pientä vaaleansinistä lukuunottamatta ovat myös GreenGaten mallistosta.

Nukkumishuoneen pussilakanavalikoimakin on aika usein vaaleaa sävyltään, mutta mukaan mahtuu myös värikästä Finlaysonin Elefanttia ja Marimekon BoBoota ja kirjainnumerokuosia (en muista enää kuosin nimeä). Isommilla pikkupojilla on myös Lego City -teemaiset pussilakanat ja kaikilla kolmella Stockmannin Casa-merkiltä valkopohjaiset eläinlakanat. Yhdellä on kettu-, toisella jääkarhu- ja kolmannella pupukuvaiset. Isojen poikien ollessa pieniä, oli Marimekon lakanat tosi laadukkaita ja siksi meillä on niitä yhä käytössä erityisesti 120cm * 160cm -koossa. Tällä hetkellä niillä tosin on enää yksi käyttäjä.

Pehmoleluja rakastavat tarvitsevat niille myös säilytyspaikan, sillä kaikki eivät mahdu keralla sänkyihin.
Tine K:n kori sopii hyvin nojatuolin taakse.
Kirjahyllyn päälle mahtuu pino salkkuja, joissa on hyvä säilyttää pikkutavaroita. 

Toisinaan voi löytää nukkumishuoneesta jonkun pienen innokkaan omatoimilukijan lempikirjansa parista.

H y v ä ä  y ö t ä !

Kuvien kuumailmapallopyjamat KappAhlin Newbien viime kesän mallistoa.

Kohti uusia seikkailuja

Mitä sinä odotat alkaneelta vuodelta 2019? Odotatko uusia seikkailuja? Vai pidätkö mieluummin tasaisesta luotettavasta ja lähes samanlaisena toistuvasta arjesta pienine viikonlopputaukoineen?

Nykypäivän vaarana on liiallinen elämyshakuisuus, liika ”kiva”. Sen jälkeen mikään ei tunnu enää miltään ja elämysten panokset kovenevat. Monenmoisista laitteista — niin me aikuiset kuin lapsetkin — saamme jatkuvana virtana iloa ja onnistumisia ja dopamiini virtaa ilman ponnisteluja. Miksi siis pitäisi edes enää ponnistella tylsien oppimistehtävien tai kotitöiden parissa?! Ikävät asiat on helppo ulkoistaa jne. No, ymmärrätte varmasti, että hieman kärjistän tässä asioita. Tottakai on tärkeää pysyä mukana ajassa ja hienoa saada nauttia erilaisista elämyksistä, mutta väitän kuitenkin, että arki on parasta samanlaisena turvallisena itsenään päivästä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen. Silloin ne viikonlopun tai kesäloman erikoisemmat, arjesta poikkeavat hetket, ihan oikeastikin tuntuvat erikoisilta ja arvokkailta. 

Monet asiantuntijat ovat viime vuosina korostaneet tylsyyden merkitystä. Lapsen kuuluu saada kokea se, ettei ole mitään tekemistä. Silloin vasta todelliset seikkailut voivat alkaa. Näissä kuvissa pikkupojat kera serkkunsa ovat viettämässä joulua maalla. Ulkoilun yhteydessä he toivoivat pääsevänsä tutkimaan ”autiotaloa”. Vain mielikuvitus oli rajana tuolla retkellä, jossa kuopus onnellisena kirmasi pallopipo päässään keikkuen isompiensa perässä ja jossa isommat pitivät huolen, että se kaikkein pikkuisinkin ylettyi kurkistamaan sisään autiorakennusten ikkunasta. Kovasti pojat joukolla pohtivat, mitä missäkin rakennuksessa on joskus ollut. Löytyi selvästi ainakin navetta ja kanala, sauna ja päärakennus sekä varastorakennuksia kulkupeleineen. Jännitystä kerrakseen! 

Toivon, että meidän ja meitä nuorempien sukupolvien vanhemmat pitävät huolen siitä, että seikkailla voi myös kotisohvalta käsin. Saatavilla on lukuisia lastenkirjoja yhtä runsaslukuisine seikkailuineen. Jos lapsi oppii niitä kuuntelemaan ihan pienestä asti, hän nauttii niistä taatusti vielä myöhemmälläkin iällä. Kirjaseikkailut vuorostaan tarjoavat virikkeitä moniin leikkeihin ja lapset oppivat täyttämään sitä tyhjää tilaa, jolloin ei ole mitään tekemistä. 

Pari tuhatta vuotta sitten Itämaan tietäjät lähtivät kohti uutta seikkailua luottaen siihen, että näkemänsä erikoisen kirkas ja erityinen tähti johtaisi heidät perille. Voimmeko tänäkin päivänä luottaa siihen vai haluammeko mieluummin pitää seikkailumme omissa käsissämme ja varmistaa, että kaikki menee juuri niin kuin itse itsellemme parhaaksi koemme?

Kiva, että olet löytänyt mukaan seuraamaan meidän arkisia seikkailujamme!

Poikien ulkovaatteet:

  • haalarit Reiman Stavanger
  • pipot PoP ja hanskat Reima
  • kengät Merell ja Kavat

Uudenvuodenaattona

Kuvat ovat vuoden takaa.
Miten te vietätte uudenvuodenaattoa?
Meillä on joinakin vuosina ystäviä kylässä, joinakin vuosina ollaan omalla perhellä. Teemme tortillaa ruuaksi ja käymme ulkona polttamassa sädetikkuja. Pelaamme lautapelejä tai vietämme muuten aikaa yhdessä.  Aika harvoin jaksamme edes valvoa vuoden vaihtumiseen asti, etenkään lasten vauva- ja taaperovuosina.

Vuosi sitten kokeilimme vaahtokarkkien grillaamista kakluunissa.
Pojista se oli jännittävää ja hauskaa.

Ihailen erityisesti brittien, ranskalaisten ja espanjalaisten tapaa pukea poikalapsiaan. Siellä myös pojat puetaan leikkisästi, söpösti ja tarpeen tullen juhlavasti. 

Poikien polvisukat olen tilannut La Coqueta Kidsiltä. Kengät ovat jo tutuksi tulleet Kavatin nahkakengät. Meidän kengät on ostettu jo vuosia sitten, joten ainakaan äsken en löytänyt samanlaisia enkä vastaavia Kavatin valikoimista. Yritin linkata tähän jonkun toisen vastaavan kengän, mutta kuten varmasti kaikki poikien vanhemmat tietävät, niin ainakin koon 35 paikkeilla ja sen jälkeen, tästä maasta on äärimmäisen haasteellista löytää juhlakenkää pojalle. Täytynee palata vielä tähän aiheeseen myöhemmin.

Chinoshortsit ovat KappAhlin Hampton Republic 27 -mallistosta. Kuten peruschinohousutkin, niin chinoshortsitkin kannattaa hankkia sekä tummansinisinä että beigeinä. Niiden ympärille voi rakentaa useita eri asukokonaisuuksia. Jos haluaa hankkia vain yhdet chinot (housut ja shortsit), suosittelen tummansinisiä. Ne käyvät ympäri vuoden, kestävät hyvin likaa ja tahroja ja sopivat oikeastaan tarvittaessa joka tilaisuuteen, arkeen ja juhlaan. Tummansinisen ainut haittapuoli on se, että se haalistuu pesussa vaaleita sävyjä helpommin tai haalistumisen näkee paremmin. Viimeistään siinä vaiheessa näkee tuotteen laadun eli miten värit pysyvät kirkkaina ja alkuperäisinä. Täältä samat chinoshortsit beigeinä. Mallistoon chinoshortsit tulevat varmasti kevään aikana. 

Tummansiniset puuvillaneuleet ja valkoiset kauluspaidat ovat United Colours of Benettonilta. Kaikki kuvan vaatteet ovat tyypillinen esimerkki klassikkovaatteista, jotka ovat meillä siirtyneet veljeltä toiselle. Hintalaatusuhde on kohdillaan. Tällaisille klassikkovaatteille on kertynyt meidän perheessä vuosien aikana useita käyttökertoja.

Pikkupojat tekivät viime vuonna — ja tänä vuonna — yhdessä mummin kanssa kukin itselleen omat piparkakkutalot. 
Lapsuuden perheessäni oli tapana syödä piparkakkutalo aina uudenvuodenaattona. Sama tapa on siirtynyt myös omille lapsilleni. 

Tähtisadetta tulevaan vuoteenne!
Onnea, iloa, siunausta ja tähdellisiä hetkiä vuodelle 2019!

Huomenna blogissa lisää ajatuksia uudelle vuodelle.