Joulukuun kahdeksas: Klompelompe

Näitä kirjoja olin odottanut esikoisen syntymästä saakka. Erityisesti vauvaiän, mutta aivan viimeistään taaperoiän jälkeen, sain huomata, miten vähän neuleohjeita oli tarjolla pojille. Kuinka monet kerrat sovelsinkaan ohjeita — tai ainakin yritin — milloin neuletakkiin, milloin lippapipoon, milloin, shortsihaalareihin, milloin villahousuihin, milloin neuleliiveihin ja milloin mihinkin. 

En koskaan unohda sitä elokuista päivää vuonna 2016, kun kirjakaupassa katseeni kiinnittyi ensimmäiseen Klompelompe-kirjaan. Kannen perusteella ajattelin, että jälleen uusi neuleohjekirja tytöille (kannessa oli kuvia vain tytöistä), mutta onneksi kurkistin kannen alle. Mikä ihanuus!!!

Tänä syksynä ostin jo kolmannen Klompelomppeni. Kirjat on kaikki käännetty suomeksi. Ja mikä parasta, neuleohjeita on ihan oikeasti saatavilla vauvasta vaariin ja MYÖS isommille pojille ja miehille. HURRAA!!!

Kustantajan sivuilta suoraan lainattu esittelyteksti: Graafinen suunnittelija Torunn Steinsland ja valokuvaaja Hanne Andreassen Hjelmås halusivat neuloa lapsilleen hyviä ja kauniin värisiä vaatteita. Yhdessä neulominen johti pian mallien suunnitteluun, neuleiden myyntiin ja sittemmin menestyskirja Klompelompen julkaisuun.”

Tummansininen duffelitakki on United Colours of Benettonin. Takki on ostettu aikoinaan esikoiselle ja on nyt kolmannella käyttäjällään eli keskimmäisellä veljellä. Bambi on Mailegin. Huivi ja Klompelompen Vesselimyssy ovat tekemiäni. Lankana olen käyttänyt molemmissa Dropsin babymerinoa värinä vaalea beige 23. Huivin olen neulonut kaksinkertaisella langalla. Lanka on laadukasta merinovillaa eikä kutita meidän perheen allergikkojakaan.

Puunapeilla saa yksinkertaisella ja helpolla tavalla lisäilmettä myssyihin. 

Kirjoissa on kaunis kuvitus ja toimivat ohjeet ainakin kaikkien niiden mallien osalta, jotka olen toteuttanut. Vielä kun saisi jostain nipistettyä vuorokauteensa lisää tunteja, niin pääsisin kokeilemaan enemmänkin malleja.

Oletteko te löytäneet pojille kivoja neuleohjeita? 
Mitä lankoja suositte?
Minulla olisi vielä toiveissa löytää paksummista langoista tehtäviä malleja kouluikäisille pojille. Erityisesti pipoja ja neuletakkeja, liivejäkin. Saa vinkata sekä ohjeita että langoista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *