Alunperin oli tarkoitus jakaa tänään vinkkejä teini-ikäisten poikien joululahjoihin, mutta sen verran verottaa palkkatyö nyt voimia, etten saanut postausta valmiiksi. Ehkä huomiseksi. Sen sijaan ajattelin jakaa teille kuvan ja ajatuksiani kolmannen adventtisunnuntain tunnelmasta.
Heräsin aikaisin sunnuntaiaamuna hiljaiseen taloon. Pikkupojat olivat yökylässä mummolassa ja muu perhe nukkui yhä. Sytytin kolmannen adventtikynttilän ja ihailin kummitytön lähettämää jouluista kukkakimppua. Kiitos vielä siitä! Se on tuonut paljon iloa erityisesti tähän joulunalusviikkoon.
Ostin tämän Ann Voskampin Lahjoista suurin — kaikki on jo valmista -kirjan kaksi vuotta sitten itselleni adventtikalenteriksi. Nyt kun tänä vuonna luen sitä kolmatta kertaa, jaksan yhä hämmästellä sen puhuttelevuutta.
Tuona kolmantena adventtisunnuntaina, kun olin kasannut itselleni älyttömän määrän tekemistä lahjojen paketoinnista kodin lopulliseen joulukuntoon saattamiseen, sain aamulla lukea tästä “kalenterista”, että jättäkää lahjojen paketointi, koristelu ja suorittaminen ja kohdatkaa todellinen joulun sanoma. Pohtikaa, miksi me vietämme joulua. Meitä ohjaa aivan liikaa työn ja kalenterin määräämät kiireet, itse itsellemme asettamat korkeat tavoitteet. Kirjailija kuitenkin kirjoittaa, että jos hidastat, vaikenet ja odotat, niin adventti kuiskaa sinulle, saat kuulla joulun oikean sanoman aivan ilmaiseksi.
Toisinaan adventinaikamme voi olla myrskyrintaman kaltainen. Silloin käännymmekin päinvastaiseen suuntaan ja pakenemme ihmispaljoutta ja kalenteriin merkittyjä menoja ja käännämme selkämme muille. Silloinkin adventti voi ravistella meidät hereille ja jälleen saamme kohdata oikean joulun odotuksen. Nämä kaikki itse itsellemme asettamat “arjen epäjumalat” vaativat meitä suorittamaan suorittamisen jälkeen, mutta todellinen joulun sanoma saapuu aivan ilmaiseksi. Näemmekö sen? Kuulemmeko sen? Otammeko sen vastaan?
Vaikka blogissani olenkin viime päivät käynyt läpi joululahjavinkkejä ja materiaa, on todellinen joulu kuitenkin ihan muuta. Joulu nimittäin tulee ilman lahjavuoriakin, se tulee, vaikka kotia ei olisi siivottu ja paikkoja kiillotettu. Ennen kaikkea se tulee, jos päästämme sen sydämiimme. Muistan joulunalusviikon, jolloin jouduin kuopuksen kanssa äkillisesti sairaalaan. Vauva oli silloin vasta kaksi kuukautta. Kahta lukuunottamatta koko perhe oli sairaana, aikuisetkin. Silloin tuli pysähdys, silloin loppui hössötys. Loppui siivoaminen, loppui lahjojen haaliminen. Perheen yhdessäolosta tuli tärkeä asia, sekään ei ollut lainkaan itsestäänselvää. Jouluaaton hämärässä kukaan ei nähnyt pölyjä nurkissa. Lasten silmät tuikkivat kynttilöitäkin kirkkaampina. Joulu oli saapunut meille, se oli löytänyt tilaa, sen sanoma oli kuultu, koska muu vouhotus ympärillä oli sammutettu. Toivon, että me kaikki saamme tänäkin jouluna kohdata todellisen joulun sanoman.