Aikataulut ja suunnitelmat

Minulle vuosiluvun vaihtuminen ei varsinaisesti merkitse muutoksia arjen kulkuun. En myöskään ole tavannut tehdä uudenvuodenlupauksia. Minun vuoteni ei kulje muutenkaan kalenterivuoden aikataulussa, vaan lukuvuosikalenterin aikataulussa. Samaa tahtia noudattaa luonnollisesti myös kouluikäisten lasten perheet — ainakin meidän perhe. Paremmin sekä minulle että perheelleni sopii aikataulutus elokuusta heinäkuuhun kuin tammikuusta joulukuuhun. Pidänkin tammikuun sijaan elokuuta uuden alkuna. Silloin lapset saavat uudet lukujärjestyksensä ja harrastusaikataulunsa. Silloin sovitaan kuka tuo ja kuka vie, minne pääsee omin neuvoin jne. 

Poikkeuksen tähän sykliin tekee se, että meille sopiva perhekalenteri noudattaa aikataulua tammikuusta joulukuuhun, joten se otetaan käyttöön aina kalenterivuoden alusta. 

Mitä tarkoittaa meille sopiva kalenteri? Sitä ei valitettavasti voi valita esteettisyyden perusteella, vaan sarakemäärien perusteella. Tässä hyvin pelkistetyssä ja jopa ikävän ja kolkon näköisessä kalenterissa on kuusi saraketta. Kun me vanhemmat jaamme yhden sarakkeen, jää jokaiselle lapselle oma sarake ja näin saamme tämän kalenterin riittämään meille. Meidän kalenteri on ostettu Citymarketista, mutta näin tätä Burden Kätevä-perhekalenteria myynnissä myös täällä.

Löysin tällaisia kivoja Lego-tarroja muistaakseni Akateemisesta kirjakaupasta viime syksynä. Näillä — ja muillakin tarroilla — voi halutessaan tuoda iloa ja elävyyttä muuten pelkistettyyn kalenteriin.

Perhekalenteriin kirjataan kaikki normaaliaikatauluista poikkeavat ajat ja asiat. Niitä ovat esimerkiksi hammastarkastukset, lääkärikäynnit, uintipäivät, konsertit, kaverisynttärit, leirit, koulun juhlat ja erikoispäivät, eväspäivät, etukäteen sovitut kyläilyt, muut kuin jokaviikkoiset harrastusmenot, parturit, pelit, vanhempien (työ)matkat ja koulutukset, vanhempainillat, koko perheen yhteiset muut menot. Yleensä aina sunnuntaisin katson seuraavan viikon aikataulun läpi ja sovimme mieheni kanssa poikkeusten hoitamisesta. Kun lasten opettajat lähettävät viikkokirjeen, kirjaan kaikki poikkeukset suoraan perhekalenteriin. Illalla ennen nukkumaanmenoa ja aamulla herätessä vilkaisen automaattisesti kalenteria ja huomaan heti, onko jotain poikkeavaa sille päivälle.

Tämä Clas Ohlsonin lukujärjestys kiinnitetään seinään kontaktimuovin tavoin (saa irrotettua) ja siihen voi kirjoittaa joko liidulla tai liitutaulutussilla. Meillä on käytössä Granitin valkoinen tussi. 

Tässä kuvassa tulee paremmin esille lukujärjestyksen idea. Se toimii kestoviikkosuunnitelmana. Vasemman puoleisiin pystysarakkeisiin kirjoitetaan jokaisen pojan nimi vanhimmasta nuorimpaan. Vaakariveille puolestaan kirjoitetaan kunkin viikonpäivän kohdalle sen päivän lukujärjestys kellonaikana.

Esimerkiksi maanantain kohdalla saattaa lukea yhden pojan kohdalla 8.05 – 13 + LI. Se tarkoittaa, että koulu alkaa kahdeksalta ja päättyy yhdeltä. Lisäksi pitää muistaa ottaa mukaan liikuntavarusteet. Samassa ruudussa saattaa kouluaikataulun alla lukea vaikkapa piano 15 – 15.30. Se puolestaan tarkoittaa, että sinä iltapäivänä/iltana on harrastuksista pianotunti. Tämä viikkosuunnitelma on kuin tehty meidän perheelle: viisi riviä ja viisi poikaa. Ruudukon alapuolella lukee vielä äidin aikataulu. Siitä pojat voivat iltapäivisin katsoa, koska äidille on mahdollista soittaa, minä kun en pysty työpäivän aikana vastaamaan puhelimeen. 

Nämä kaksi kalenteria luovat perustan meidän perheen toimivalle arjelle. Myös lapset ovat oppineet vilkaisemaan niitä joko omissa asioissaan tai katsomalla vaikkapa, koska veli tulee koulusta kotiin. Toisinaan mummi saattaa olla meillä käymässä ja pystyy tuon kestoviikkosuunnitelman avulla saamaan käsityksen lasten päivän aikataulusta eikä sitä  tarvitse alkaa erikseen kirjoittamaan ja selittämään.

Työssäni tarvitsen aivan erityistä päivyrikalenteria sekä erillistä suunnittelukirjaa.

Käytin vuosia suunnittelukirjoina Marimekon kovakantisia kangaspäällysteisiä A4-kokoisia vihkoja. Pettymys olikin suuri, kun kotivuosien jälkeen palasin töihin eikä suunnittelukirjoja enää ollutkaan Marimekon valikoimissa. Hankalinta oli se, ettei mistään löytynyt vastaavia. Vieläkin mua odottaa hyllyssä kokeiluun ostettuja versioita, jotka hylkäsin. Täksi lukuvuodeksi tilasin saksalaiselta Jo & Judylta A4-kokoisen suunnittelukirjan (tai kaksi, toisen syksyksi, toisen kevääksi). Kirja poikkeaa aiemmista suunnittelukirjoistani siinä, että aukeamat eivät olekaan täysin tyhjät (valkoiset), vaan vasemman puoleisella sivulla on peruskalenterinmukainen päiväaikataulu ja sen alapuolella erillinen tila tärkeille muistettaville asioille. Oikeanpuoleinen sivu on ruudutettu, mutta muuten tyhjä ja se on riittänyt (pääasiassa) päiväkohtaiseen suunnitteluun yhdessä sen vasemmanpuoleisen sivun kanssa.

Tarrat elävöittävät myös suunnittelukirjaa ja saavat aikaan lisätsemppiä.

Tilasin Jo&Judylta myös muutaman pienemmän suunnittelukirjan tiettyyn erityistarpeeseen. Valikoimaa oli joka lähtöön ja palvelu toimi hyvin. Uskon tilaavani samasta paikasta vielä myöhemminkin. Muutamassa kuvassa näkyvät testilliset lyijykynät ovat samasta paikasta. Tilasin sieltä myös erikoispaperiliittimiä, kortteja ja vahvalla tarralla kalenteriin tai suunnittelukirjaan kiinnitettävän kynänpidikkeen (voin suositella!).

Kirjoitan suunnittelukirjaan mieluiten lyijykynällä eli ihan sellaisella terotettavalla hyvällä peruslyijykynällä.

Muistiinpanoja sen sijaan kirjoitan mieluiten mustekynällä ja ellei sellaista ole saatavilla, niin geelikynä on toiseksi paras vaihtoehto.

Joissakin tapauksissa suunnittelussa tai aikataulutuksessa voi olla avuksi tällaiset irralliset viikkonäkymät. Niitä voi vaikkapa käyttää vain tarvittaessa silloin tällöin tai säännöllisemmin. Ylempi irtosivullinen viikkoaikatauluvihko on ostettu Jo&Judylta ja alempi Paperikaupasta Helsingistä. Kauniin puisen To Do List -kehyksen olen saanut lahjaksi kummitytöltäni.

Olen mielessäni suunnitellut, että tähän kauniiseen eläinviikkosuunnitelmaan voisin tehdä viikon ruokalistan. 

Tämä puolestaan sopisi tarkemman yksittäisen viikko- ja lukusuunnitelman tekemiseksi vaikkapa lukiolaisen koeviikolle tai ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvalle.

Minulla on yksi kalenterihaave, johon yritin pari vuotta sitten perehtyä, mutta silloin en vielä kokenut olevani siihen valmis. Olisin tarvinnut enemmän aikaa. Haluaisin tehdä juuri itselleni ja omiin henkilökohtaisiin tarpeisiini räätälöidyn kalenterin, joka pitäisi sisällään kaiken tarvitsemani sekä työhön että vapaa-aikaan liittyvän. Toivoisin, että siinä olisi ruskeat nahkakannet kierteillä. Siihen saisi tietyt perusasiat, jotka pysyisivät kalenterissa vuodesta toiseen, kun taas varsinainen lukuvuosikalenteri vaihtuisi uuteen ja vanha säilöttäisiin erillisiin säilytyskansiin. Kalenteriin olisi helppo tallentaa myös vuoden varrella mieleen tulevat lahjaideat ja vaikkapa pakkauslistat lomamatkoille. Erilaisille listoille olisi aivan ehdottomasti oltava oma osionsa. Uskon, että vaikka tuo toive vielä joskus toteutuisi, tarvitsisin yhä sen rinnalle työhöni liittyvän suunnittelukirjan, perheseinäkalenterin ja tuon lasten kestoviikkosuunnitelman. Toisinaan sitä haluaa luonnostella suunnitelmiaan ja ideoitaan myös ihan erilliseen vihkoon ennen kalenteriin siirtämistä.

Millaisia kalentereita sinulla tai perheelläsi on? Miten ne auttavat arjessa? Mistä olet ne ostanut? Kaipaatko jotain uutta? Olisitko esimerkiksi valmis elämään pelkän puhelimen kalenterin varassa? Kenties jo teet niin?

Rauhallista loppiaista ja tsemppiä alkavaan arkeen! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *