Hyvästit hiiritalolle

En muista tarkalleen mitä vuotta elettiin, veikkaan että noin 2007. Ihastuin Mailegin suloisiin hiiriin ja niiden maailmaan. Ennen sitä olin jo ostanut muutaman Mailegin pupun ja nissen. Haaveilin hiiritalosta hiirille ja niiden tarvikkeille. Isot pojat olivat silloin noin seitsemän- ja neljävuotiaat eivätkä oikein innostuneet hiiritaloideastani. Lopulta eräs ystäväni sanoi, että voithan tehdä hiiritalon ihan vain itsellesi. Samoihin aikoihin meiltä vapautui ruokailuhuoneesta vitriinikaappi uusien tilalta ja isosta makuuhuoneestakin löytyi sille talolle vapaa seinätila. 

”Tapetoin” kaapin takaseinät Greengaten kauniilla papereilla. Ensimmäiset asukkaat vitriinitalossani olivat tässä kuvassa näkyvät äiti- ja isähiiri.

Tämä rottinkikalusteryhmä on lapsuudestani. Muistan miten koko toisen kouluvuoteni ajan, kulkiessani yhden ystäväni luo Sokeain Aitan ohi, pysähdyin ihailemaan tätä kalustoa. Sen hinta oli silloin 32 markkaa. Muistan yhä, miten onnellinen olin, kun kevätjuhlapäivänä todistustenjaon jälkeen äitini osti minulle nämä rottinkikalusteet. Ne tulivat barbitalooni. Kummisetäni oli tehnyt minulle puisen hyllykön, jossa oli kaksi hyllyä. Hyllyn päällä oli nukkekotini ja niillä barbitalon kahdella hyllyllä asuivat daisyt. Minulla ei siis ollut varsinaisia barbeja, vaan niitä hieman pienempiä daisejä. Barbitalon kalusteita ja tarvikkeita keksittiin milloin mistäkin. Kummisetäni nikkaroi talooni myös kauniin punaisen sängyn. Sekin on yhä tallessa. Barbitaloni oli varmasti koko lapsuuteni ajalta tärkein leluni ja leikkini. Kun muutimme ollessani 13-vuotias, sain ensimmäistä kertaa oman huoneen ja vielä sinnekin sai barbitalo muuttaa. Uskoisin kuitenkin, että lähivuosina sen jälkeen, tarvikkeet pakattiin laatikkoon ja vasta innostuessani hiiritalon luomisesta, kaivoin tuon laatikon esiin. Nykylapsiin verrattuna leluja oli omassa lapsuudessani vähän.

Nämä jo hieman vänkkärät rottinkituolit ovat myös barbitaloni peruja, samoin pöytänä toimiva rottinkinen kukkaruukku. Juuri tällaista luovuutta ja kekseliäisyyttä tarvittiin, kun kaikkea ei ollutkaan valmiina saatavilla.

Viikko kuopuksen syntymästä oli jääkarhupoikamme kolmevuotissyntymäpäivä. Vanhempani nikkaroivat ja maalasivat hänelle lahjaksi toiveideni ja piirrustusteni mukaisen hiiritalon. Talo on noin 120cm korkea ja noin 100cm leveä. Vuosia sitten näin muistaakseni Meidän Perhe
-lehdessä jutun, jossa esiteltiin kahden raumalaisen pikkutytön huone. Jutussa oli kuvia myös heidän kauniista varta vasten heille teetetystä nukketalosta. Silloin ajattelin, että jos vain joskus saan jonkun tekemään meille talon, niin haluan pyörät talon alle sen liikuttamista helpottamaan. Nämä pyörät on mahdollista myös lukita, kun haluaa, että talo pysyy paikoillaan.

Vitriinikaapin ongelmana oli liian lyhyt hyllyn syvyysmitta. Sillä mitalla on paljon merkitystä kalusteiden mahtumisen suhteen. Koska tykkään pelkistetystä, on tämä hiiritalokin hyvin pelkistetty. Laatikkomainen huonejako, tarkoille korkeuksille mitoitetut ovi- ja ikkuna-aukot. Lapsena haaveilin aina portaista nukkekotiini ja nyt sekin toive toteutui. Parveke sen sijaan jäi toteutumatta, mutta se on halutessaan mahdollista lisätä vielä myöhemmin. 

Ullakolle tarvittiin vähän pienempiä ovi- ja ikkuna-aukkoja.

Voi sitä pienen miehen iloa, kun tällainen yllätys muutamalla kalusteella ja pikkuhiirellä varustettuna odotti yläkerran aulassa juhlapäivän aamuna. Sama aamu oli pikkuveljen ensimmäinen aamu omassa kodissa hieman pitkäksi venähtäneen sairaala-alun jälkeen. Ikimuistoinen hetki meille jokaiselle.

Hiiritalossa asuvat isä- ja äitihiiri.

Liuta eri-ikäisiä (ja -kokoisia) lapsihiiriä.

Sekä pienen pieniä vauvahiiriä. Kuopuksen minivauvapupukin on päässyt mukaan.

Kellarirotat vierailevat toisinaan talossa ja toisinaan he asustelevat omissa oloissaan. Poikien leikeissä rotat ovat aika usein rosvon roolissa.

Pariisin täti ja isän serkku ovat kestovieraita hiiriperheen luona. He joutuvat melko usein lastenhoitajan rooliin, mutta viihtyvät parhaiten salissa kahvitellen rottinkikaluston ääressä.

Jouluhiiriä saattaa nähdä kurkkimassa talossa etenkin joulun alla. Viime vuosina jouluhiiret tosin ovat asuneet tällaisessa talossa.

Keittiöön kokoonnutaan yhteisen ruokapöydän äärelle.

Salissa (olohuoneessa) herkutellaan kera Pariisin tädin ja isän serkun kristallikruunun alla.

Lempihuoneessa — lempipuuhissa.

Eteisessä rotat ovat ryövänneet piknik-korin. Serkun matkalaukku on jäänyt niille sijoilleen. Pariisin tädinpunapilkullinen laukku on sen sijaan omalla paikallaan kodinhoitohuoneen naulakossa.

Vintti on jaettu makuuhuoneeseen ja leikkihuoneeseen.

Tulitikkurasiat peittoineen ja makuupusseineen sekä sikarirasia sopivat hyvin hiirulaisten yösijoiksi. Makuuhuoneesta löytyy myös yksi isompi sänky ja kehto. Isoäidinneliöpeitot ovat virkkaamiani.

Leikkihuoneessa riittää monenlaista vipeltäjää.

Hiirtä löytyy monenlaista tarviketta — enemmän ja vähemmän tarpeellista.

Minulla on ollut aikeissa tehdä hiiritaloon verhotangot sekä enemmän tekstiilejä, kuten verhoja ja mattoja. Pojat ovat kuitenkin tykänneet tästä tällaisenaan ja talolla on leikitty monet kivat leikit. Lapset ovat kehitelleet ja nimenneet omia roolihahmojaan ja sisustaneet taloa toiveidensa mukaan. Huoneet ovat vaihtaneet paikkoja moneen otteeseen. Välillä talo on toiminut myös kauppana ja kouluna, päiväkotinakin. Mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja ja sehän on vaan hyvä juttu.

Miksi sitten kirjoitin otsikoksi ”Hyvästit hiiritalolle”? 
Kuten näistä leikkihuonepohdinnoistani kävi ilmi, ovat pikkupoikien leikit nykyään hyvin legopainotteisia. Talvilomalla kävimme monet keskustelut leikkihuoneen muutoksista ja pojat päätyivät siihen, että hiiritalon voisi laittaa ainakin nyt vähäksi aikaa pois. 
Yhdeksänvuotias auttoi talon tyhjäämisessä ja imuroinnissa. Kalusteet, tarvikkeet ja hiiret pakkasin läpinäkyviin muovilaatikoihin vintille vietäväksi. Talon säilytyspaikkaa pitää vielä pohtia.

Tämä pikkuhiirten talopuolestaan on kuopuksen joululahja muutaman vuoden takaa. Hän on tykännytkovasti leikkiä sillä ja sitä on käytetty myösrinnakkain ison hiiritalon kanssa. Nyt mietin, pitäisikö tämä vähemmän tilaa vievä pikkutalo vielä pitää leikkihuoneessa vai vienkö senkin vintille. 

Jääkarhupojan hiirileikit puolestaan alkoivat aikoinaan tästä suloisesta puisesta juustotalosta. Sekin on sitten myöhemmin toiminut hyvänä rinnakkaisasuntona pikkuhiirten perheelle.

Minua kiinnostaisi kovasti tietää, onko muissa poikaperheissä nukketaloja tai vastaavia ja tykkäävätkö pojat leikkiä niillä. Meillä pojat halusivat jättää vielä Sylvanian Families -talot ja -tarvikkeet leikkihuoneeseen. Ne ovatkin mielestäni erittäin onnistunut sarja myös poikia ajatellen. Niistä ehkäpä lisää myöhemmin.

Näiden Maileg-kuvien myötä toivotan teille mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *