Tervetuloa juhlavuosi 2024!

0

Uudenvuodenaattona olin vielä terveenä ja päätin leipoa kaksi porkkanakakkua leipävuoilla, toinen kuluneelle vuodelle 2023 ja toinen uudelle vuodelle 2024. Valitettavasti ainoat kaupasta löytyneet kullanväriset koristekuulat eivät olleet niin kovin kultaisia, mutta niillä mentiin. Vuoden 2023 kakku herkuteltiin sen vuoden viimeisen päivän kahvihetkellä. Samalla jokainen sai kertoi kuluneen vuoden kohokohdistaan tai mieleen jääneistä kivoista asioista. Mielestäni on aina kiinnostavaa kuunnella, miten eri aistein poimimme muistoja kokemuksistamme ja vuoden tapahtumista. Miten itseltä jo unohtumaan päässyt asia voikin olla tallentunut toiselle erityisen mieleenpainuvana. Joka vuosi jaksan yhä uudelleen hämmästellä sitä, miten nuo mieleenpainuvimmat asiat ovat yleensä aivan tavallisia juttuja eivätkä esimerkiksi mitään kalliita elämyksiä tai suurella vaivalla järjestettyjä tapahtumia.

Kattaessani vuoden 2024 ensimmäistä kahvipöytää, aloin tuntea särkyä selässäni. Sillä tavalla alkoi oma sairastumiseni ja illalla olinkin jo kuumeen kourissa.

Kulta säilyi teemavärinä myös uudenvuodenjuhlassa. Kultaiset koristetähdet löysin Weiste Wanha Villa -putiikin poistokorista ennen joulua. Silloin en vielä tiennyt varmuudella, mihin ja milloin niitä käyttäisin. Olisin kaivannut tähän uudenvuodenkattaukseen kultaisia tähtikonfetteja, mutta sellaisia en löytänyt. Niinpä keksin laittaa niiden sijasta nämä tähden pöytää koristamaan.

Tarkkasilmäinen saattaa huomata, että kultaiselle tähtitarjoilualustalle on päätynyt vain kuusi Vihreää Kuulaa seitsemän sijaan. Kukaan ei ollut käynyt siitä kähveltämässä yhtä, vaan yhden puuttuminen johtui siitä, että esikoinen ei ollut enää tuolloin kotona.

Iltapäivälle venyneelle kahvihetkelle sopi hyvin gluteeniton juusto- ja hedelmälautanen. Kello- ja tähtilautaset ostin jo vuosi sitten joulun alennusmyynnistä. Ne ovat Riviera Maisonin. 

Vuoden ensimmäisenä päivänä kukin sai vuorollaan kertoa toiveistaan ja haaveistaan uudelle vuodelle. Itse en tapaa tehdä uudenvuodenlupauksia, joten en niitä kysy muiltakaan. Sen sijaan on mukava pohtia toiveitaan tai tavoitteitaan, haaveitaan ja unelmiaan. 

Itselleni tämä alkanut vuosi on poikkeuksellinen, sillä täytän syksyllä 50 vuotta. Jos olen rehellinen, niin ajatus siitä tuntuu ahdistavalta, jopa kammottavalta. Miten voi olla mahdollista, että olen jo niin vanha?! Mieheni on minua kaksi ja puoli vuotta vanhempi ja olenkin jo hänen 50-vuotispäivästään (tai oikeastaan jo ennen sitä) lähtien yrittänyt käsitellä omaa lähestyvää seuraavaa kymmentä.  Mitä enemmän olen asiaa pohtinut, sen haastavammaksi se on käynyt. Lopulta päädyin siihen ajatukseen, että tuo tunne voi helpottaa vain kohtaamalla asia ja niinpä päätin kohdata sen/sitä jo etukäteen joka kuussa. Päätin, että koko vuosi 2024 voisi olla juhlavuosi ja sen jokaiseen kuukauteen voisi kuulua jotakin erikoista. Ja kuten yllä kirjoitin, ei asioiden tarvitse olla mitenkään kalliita tai poikkeuksellisen erikoisia, tehdäkseen niistä mieleenpainuvia.

En kuitenkaan halunnut lyödä etukäteen lukkoon eri kuukausia tapahtuamia, en edes päivämääriä, sisällöistä puhumattakaan, koska se olisi tuonut tullessaan vain stressiä tai vähintäänkin suorittamista. Sellaista elämää en enää halua.

Tammikuu jäikin mieleen kahdesta asiasta. Aivan konkreettisesti vuoden ensimmäisenä päivänä sairastuin influenssa A:han, josta toipuminen veikin sitten useamman viikon, yli puolet kuukaudesta. Toisena muistoihini tallentuivat kolme eri tahoilta tullutta hyökkäystä, jotka eivät olleet mitenkään miellyttäviä. Jaksan edelleenkin ihmetellä, miten jollakin voi olla niin paljon ylimääräistä aikaa ja kiinnostusta toisen asioihin, että voi kokea oikeudekseen niihin puuttua. Tässä tapauksessa kun valitettavasti (puuttujan kannalta valitettavasti) vielä kävi niin, että kyseinen puuttuja ei sittenkään tiennyt ihan kaikkea minusta. Ja miten olisikaan voinut tietää. Jos nyt luet tätä, niin tule vain rohkeasti juttusille, voin päivittää puuttuvat tietosi. Onnekseni voin rehellisenä ihmisenä todeta, että en ole tehnyt mitään väärää, minulla on niin sanotusti puhtaat jauhot pussissani.

Vaikka en asiaa tarkemmin haluakaan täällä avata, niin olen hämmästyneen iloinen ja kiitollinen niistä lukuisista välittävistä ja empaattisista viesteistä, joita olen teiltä lukijoiltani saanut asiaan liittyen. Ikävyyksien – ja vieläpä muiden ihmisten aiheuttamien – keskellä on ihan parasta saada huomata, että meistä ihmisistä löytyy yhä lämpöä ja välittämistä toisiamme kohtaan. Tämän haluan nostaa myös tämän alkaneen viikon ystävänpäivän keskiöön.

Tule joulu kultainen, osa 5

0

Nämä kuvat ovat kammottavan keltaiset, johtuen valosta – tai paremminkin sen puutteesta, mutta näillä mennään.

Korona-ajasta lähtien meillä on ollut tapana kattaa jouluaaton kahvipöytä olohuoneen pöydän ääreen. Mielestäni se on jotenkin tosi tunnelmallista, kun iso perhe syö pienen pöydän ääressä. Ei kai olohuoneen pöytää turhaan kutsutakaan “coffee tableksi”. 

Kattaminen välillä toiseen pöytään mahdollistaa samalla sen, että ruokapöydän voi rauhassa tyhjätä edellisestä kattauksesta sekä kattaa hyvissä ajoin valmiiksi seuraavaa ateriaa varten. Niin toimin tälläkin kertaa. Kun lounaspuurokattaus oli purettu, aloin heti rakentamaan ruokapöytään joulupäivälliskattausta, vaikka sen aika olikin vasta illan suussa.

Jouluaaton kahvipöydässä oli tarjolla kummitytön leipomaa taatelikakkua ja miljoonapaloja. Niistä riitti useammalle kattaukselle ja ne olivat todella hyviä. Lisäksi oli mieheni tekemää glögikakkua ja äitini leipomia piparkakkuja sekä tietenkin ne seitsemän Vihreää Kuulaa, joista jo mainitsin. 

“Kultaiset” yksityiskohdat pääsivät mukaan myös kahvikattaukseen pikkulusikoiden, tähtitarjoiluastioiden, kakkulapioiden ja kynttelikön nauhan muodossa. Servetitkin oli tarkoitus laittaa pöytään, mutta ne unohtuivat.

Tässä vaiheessa jouluaattoa lahjat jo odottivat kuusen alla, kynttilät sytytettiin hämärtyvään iltapäivään ja joulun tunnelma alkoi laskeutua taloon.

Tule joulu kultainen, osa 4

0

Helmikussa tuskin kukaan haluaa nähdä jouluaiheisia kuvia, mutta halusin ne nyt kuitenkin tänne vielä muistoksi julkaista, etenkin kun olin jo kuvat ehtinyt ottaa. Ehkäpä sitten joskus tämän vuoden loppupuolella on niihin kiva vielä palata.

Perinteiseen tapaan söimme riisipuuroa jouluaattona lounasaikaan eli juuri ennen joulurauhan julistamista Suomen Turuust.

Puurokattaukselle yhdistelin Puurojuhlasta tuttuja Marimekon Kuusikossa -elementtejä tämän joulun kultaisen teemavärin kanssa. Pentikin Halla-kulhot toimivat tänäkin jouluna puurolautasina. “Kultaiset” lusikat ovat samasta Lidlin aterinsetistä kuin jouluateriankin aterimet. Hemtexin “kultaiset” katelautaset olivat niin ikään myös jouluaterialla. 

“Kultainen” tähtitarjoiluastia on Riviera Maisonin. Jokaisella joulunajan kattauksella (poislukien varsinainen jouluateria) oli tarjolla seitsemän Vihreää Kuulaa eli yksi jokaiselle perheenjäsenelle. Rottinkiset pikkupaketit ovat niin ikään Riviera Maisonilta. Ne ovat kuusenkoristeita, mutta käyvät toki muuhunkin koristeluun.

Kuusikossa-mukeista joimme glögiä.

“Kultaiset” kynttilänjalat kuuluivat myös tähän jouluun. Tänäkään vuonna en lopulta jäänyt ilman joulukukkia, sillä jo hieman huonoksi menneet tulppaanikimput löytyivät edullisesti Minimanista juuri ennen jouluaattoa. Ilokseni nuupahtaneet kukat heräsivät uudelleen eloon, joten riski niiden ostamiseksi kannatti.

Tule joulu kultainen, osa 3

0
Edit: Joulunajan sairastelu sekoitti monta asiaa. Samasta syystä blogiin suunnittelemani postaukset jäivät suurelta osin tekemättä. Nyt kun aloin vihdoinkin tarkemmin tutkia asiaa, löysin mm. tämän alla olevan lähes valmiiksi kirjoitetun postauksen liittyen joululahjoihin. Päätin julkaista sen ja mahdollisesti muutaman muunkin jouluisen postauksen vielä näin viiveellä. Kuvia siis olin ehtinyt ottaa, mutta postaukset olivat jääneet vaiheeseen.

Luin joulun alla useammankin joululahjoja koskevan artikkelin. On luonnollista, että joka vuosi lahjat puhututtavat, tässä kulutusyhteiskunnassa jopa aiempaa enemmän. Samalla kun vuosittain käydään keskustelua lahjojen määrästä, niihin käytettävästä rahasummasta ja lahjaideoista, puhutaan nykyään enenevissä määrin yhä enemmän tavarapaljoudesta, kertakäyttökulttuurin vastakkaisuudesta, minimalismista,  kierrätyksestä, aineettomista lahjoista jne. 

Näin kirjoitin tänä jouluna Instagramin tarinoihin:

“Meitä ihmisiä on lahjojen(kin) suhteen erilaisia. Itse olen aivan selkeästi lahjaihminen: sekä lahjojen antaja että niiden vastaanottaja.”

“Ehkä olet kuullut Gary Chapmanin rakkauden kielistä. Sieltä löytyy myös tällainen “lahjatyyppi”. Tunnistatko itsesi?”

“Lahjatyypit saavat iloa itselleen sekä lahjojen antamisesta muille että niiden vastaanottamisesta itselle. Voin kuitenkin kertoa, että itselleni ilo alkaa siitä, kun saa alkaa suunnitella ja pohtia mitä voisi antaa lahjaksi, mistä saaja ilahtuisi. Kyseessä ei siis niinkään ole lahjan rahallinen arvo, vaan ihan jokin muu.”

“Itselläni on vahvana lisäominaisuutena tasapuolisuus. Siihen ei toki aina pysty, mutta jos voin asiaan vaikuttaa, niin vaikutan. Äläkä ymmärrä väärin. Isossa perheessä tulee todellakin riittävästi tilanteita, jolloin saa harjoitella vastaanottamaan tunteita siitä, kun toinen saa jotakin ja jää itse ilman.”

“Kutsunkin niitä lastenkasvatuksen herkkuhetkiksi. Esimerkkinä voisi olla vaikka sellainen, että yhden lapsen kummi on lähettänyt kummilapselleen kortin tai lahjan vaikkapa nimipäivänä tai ystävänpäivänä tai pääsiäisenä jne., mutta toinen tai muut eivät ole saaneet mitään. Ihan parasta! Sisäinen kasvattajani ei meinaa pysyä (positiivisesti) nahoissaan noina herkkuhetkinä.”

Joissakin lukemissani artikkeleissa vanhemmat kertoivat hankkivansa lapsilleen paljon lahjoja siksi, että eivät haluaisi tuottaa heille pettymystä. Toisaalta samat vanhemmat olivat huomanneet, ettei runsas lahjamäärä ole tae pettymysten välttämiseksi. He kertoivat lasten repineen lahjansa auki, jonka jälkeen seurasi pettymys, kun he eivät olleetkaan saaneet jotakin tiettyä lahjaa. Lisäksi runsas lahjojen määrä oli ikään kuin saanut lahjat hukkumaan toinen toisensa joukkoon eikä niistä millään tuntunut olevan merkitystä.

Eräässä artikkelissa puolestaan puhuttiin 90-luvun laman lapsista (joihin minäkin kuulun) ja siitä, miten esimerkiksi joululahjat tuottivat monelle pettymyksen, koska lapsi ei saanutkaan toivomaansa lelua tai tavaraa. Muistan itsekin varsin hyvin tiettyjä asioita lapsuusvuosieni jouluilta. Koulujen alettua joulun jälkeen, oli koulukavereiden keskuudessa ykköspuheenaiheena se, mitä kukin oli saanut joululahjaksi. (En tiedä onko näin edelleen. Pitäisi kysyä omilta lapsilta.)  Josko vielä siihen asti olisi onnistunut olemaan kohtuu tyytyväinen lahjoihinsa, sai muiden lahjoista kuuleminen viimeistään kokemaan pettymyksen tunnetta. Lisäksi pystyn tänä päivänäkin luettelemaan tuon ajan suosikkileluja, joita ilman toiveistani huolimatta jäin. Niitä olivat muunmuassa Kaalimaan kakara -nukke, Monchhichi, monet Barbieihin liittyvät jutut sekä nukke, jolla olisi ollut “oikeat” hiukset. Muistan kyllä myös sen, miten hartaan toiveeni jälkeen sain lopulta Guinnessin ennätystenkirjan 1987. Meillä myös pojat ovat toivoneet usein noita ennätystenkirjoja ja kerran näytin heille omani. Oli muuten melkoinen muutos nykyversioihin!

Voiko lahjaröykkiöiden keskellä eläneiden nykylasten ja heidän pettymystensietokyvyn ja ylipäätään tunnesäätelytaitojen välillä olla jokin yhteys? Mitä mieltä olet? Se lienee ainakin selvää, että ellei lapsen anneta kokea luontaisesti pettymyksen tunteita, vaan ne yriteään aina jollakin tavalla estää, ei tunnetaito pääse kehittymään. Aikuisina kuitenkin ymmärrämme, että pettymykset kuuluvat elämään. Ellemme olisi saaneet lapsuudessamme niitä tunteita kokea ja harjoitella (liittyvät muihinkin kuin näihin lahja-asioihin), olisi niiden kokeminen myöhemmisstä elämänvaiheissa voinut käydä mahdottomaksi. Lapsuudessa tunteet on hyvä kokea yhdessä turvallisen aikuisen kanssa, joka auttaa ja opastaa niiden säätelyssä. Se luo vahvan pohjan nuoruuteen ja aikuisuuteen ja silloin kohdattuihin tunteisiin, myös pettymyksiin.

Tähän asti olin ehtinyt postausta kirjoittaa enkä kyllä mitenkään pysty muistamaan, miten olin ajatellut sitä jatkaa. Todettakoon siis vain, että jouluna 2023 annoimme jokaiselle lapselle neljä lahjaa. Tosin osa niistä sisälsi useamman yksittäisen “tavaran”. Yhtenä esimerkkinä sellaisesta on lahjakassi, jossa on kirjoja. Koska ostan muutenkin paljon kirjoja, se on hyvinkin luonnollinen osa meidän perheen lahjakulttuuria. Tästä esimerkkinä syntymäpäivät, jolloin niinsanotun päälahjan lisäksi annamme yleensä aina lapsille myös jonkun kirjan lahjaksi.

Tänä vuonna löysin pojille myös kivat magneettiset kirjanmerkit täältä. (Näytti tosin olevan tällä hetkellä se tilaamani pakkaus loppu.) Pakkauksessa oli kuusi erilaista kirjanmerkkiä, joten juuri sopivasti koko miehistölle.

Jokainen poika sai myös yhden vaatelahjapaketin. Ne paketoin Riviera Maisonin kannellisiin lahjarottinkikoreihin. Ensimmäiset joululahjat olin ostanut jo kesäalesta, kun löysin pikkupojille Stockmannilta edullisesti hupparit.

Kultaista lahjapaperia löysin Rustasta samoihin aikoihin, kun “kultakuume” joulun suhteen syksyllä minuun iski.  Pikkupoikien puhelimet hajosivat syksyn mittaan yksi toisensa jälkeen ja siitä syntyi ajatus ostaa heille joululahjaksi uudet puhelimet. Tarve olisi ollut jo aikaisemmin, sillä esimerkiksi yhden pojan puhelimessa eivät enää toimineet lainkaan äänet (sillä ei siis voinut edes soittaa), mutta päätimme silti odottaa lahjojen suhteen jouluun. Mies löysikin Black Friday -tarjouksista puhelimet edullisesti. Usein joululahjat perustuvat siis ihan oikeaan tarpeeseen eli hankitaan sellaista, mitä olisi muutenkin pitänyt hankkia. Kuopus sai samalla ensimmäisen uuden puhelimen, sillä tähän asti hän on käyttänyt minun vanhaa puhelinta. Kultaharkoista paljastui siis pikkupojille uudet puhelimet ja isommille heidän tarvitsemaansa elektroniikkaa.

Pikkupojat olivat toivoneet myös tietokoneisiin kuulokkeita, jotka nekin löytyivät edulliset BF-tarjouksena, joten saivat ne neljäntenä lahjana. Isot pojat saivat sitten vastaavasti esimerkiksi astioita ja pyyhkeitä sekä kehystetyn julisteen koteihinsa.

Meillä on ollut jo joidenkin vuosien ajan tapana ostaa pienissä ryhmissä ristiin lahjoja toisilleen. Se on etenkin pikkupoikien mielestä kivaa puuhaa. Useimmiten heidän mielestään kaikkein jännittävintä onkin nähdä, mitä veljet ovat ostaneet toisilleen. Tänä vuonna isot pojat ostivat pikkuveljilleen lahjat ja vastaavasti pikkuveljet isoveljilleen. Lisäksi pikkupojat halusivat ostaa toisilleen lahjat niin, että kaksi osti aina yhdelle. Kaikki pojat ostivat vielä yhdessä lahjan erikseen isälle ja äidille. Nämä eivät ole mitään kalliita lahjoja, vaan näissä korostuu nimenomaan se, että on mietitty tarkasti, mistä kukin ilahtuisi ja nähty sen suhteen paljon vaivaa. 

Siinä missä postauksen alussa mainitsemissani artikkeleissa pohdittiin lahjaröykkiöiden lahjojen repimistä auki, vaalin itse lahjojen aavimisen aikaan rauhallista yhteistä perhehetkeä. Jokainen avaa vuorollaan yhden lahjan ja muut saavat jännittää ja iloita lahjansaajan kanssa. Koska meitä on seitsemän ja vaikka lahjoja ei olisikaan montaa per henkilö, tulee yhteismäärästä kuitenkin kohtuullisen iso, joten tällä tavalla yksi kerrallaan hitaasti avaaminen kestää kauan. Se myös tekee hetkestä arvokkaan ja samalla saa arvostamaan saamiaan lahjoja, kiittämään lahjan antajaa jne. Samaan hetkeen kuuluu marmeladi- ja konvehtikattaus olohuoneen pöydällä. Voin kertoa, että se on vähintäänkin yhtä odotettua kuin itse lahjat.

Tule joulu kultainen, osa 2

0

Jouluaaton muuttuessa jo illaksi, oli juhla-aterian aika.

Kattaukseen halusin tänä vuonna “kultaisia” elementtejä.

En tiedä mistä tuo ajatus alunperin tuli, mutta uskonpa sen syöpyneen alitajuntaan nykymaailman runsaan kuvatulvan keskeltä.

Sitäkään en muista, mistä aivan ensimmäisenä lähdin liikkeelle, mutta kullanväriset kynttilänjalat kuuluivat joka tapauksessa niistä ensimmäisiin. Löysin kaksi korkeinta kynttilänjalkaa Hemtexin mallistosta puoleen hintaan muistaakseni syysloman tienoilla. Matalin (ja liian matala suhteessa muihin) löytyi lopulta Booztilta. Vaikka tämä joulu mentiinkin tällä ratkaisulla, jatkan yhä 12cm korkean kultaisen kynttilänjalan etsimistä. Mielessäni siintää muitakin käyttötarkoituksia näille kynttilänjaloille.

Seuraavaksi tarkkasilmäinen mieheni löysi Lidlin mainoksesta “kultaiset” aterimet, joita oli liikkeessä jäljellä ainoastaan kolme pakettia eli 12 aterimet. Kiersin kaikki kaupungin Lidlit, mutta enempää ei löytynyt. Nämä aterimet riittivät kuitenkin hyvin tämän vuoden jouluaterialle, mutta niidenkin suhteen minulla olisi hieman muitakin suunnitelmia. Toivotaan siis, että niitä tulee vielä joskus lisää.

Seuraavaksi sain ajatuksen “kultaisista” katelautasista. Google-haulla vastaan tuli ensimmäisinä nämä kuvissa näkyvät Hemtexin katelautaset. Vaikka mielessäni olikin metalliset lautaset (joita en olisi varmasti malttanut edes ostaa), päädyin ostamaan nämä muoviset aluslautaset niiden ollessa hyvässä tarjouksessa (puoleen hintaan). Liikkeessä oli saatavilla toinenkin “kultainen” malli, mutta niitä oli saatavilla liian vähän, joten se auttoi päätöksen teossa. Näitä olisin myös ottanut enemmän, mutta tällä kertaa maltoin ostaa vain 12. Toivottavasti tämä malli säilyy vielä valikoimissa, niin voin myöhemmin täydentää omaamme.

Vuosia palvellut Balmuirin valkoinen pellavaliina on tullut tiensä päähän. Sinänsä ajattelen, että vanha kunnon paksu pellavaliina kyllä olisi kestänyt sukupolvelta toiselle. Nykyisin liinat ovat ohuempaa materiaalia ja jokainen tahranpoisto (hankaaminen) saa liinan kulumaan. Näin ollen meidänkin liinaan tuli muutama reikä. Arkikäytössä se vielä menee, mutta juhlaan oli kiva saada ehjä liina. 

Puolitoista vuotta sitten ostin kakkospojan ylioppilasjuhlaan Himlan pellavapöytäliinan ja koska olin siihen tyytyväinen, päätin kurkistaa ensimmäisenä Himlan liinavalikoiman valkoisen värin osalta. Alle puoleen hintaan löytyi siis myös tänä jouluna ensimmäistä kertaa käyttöön otettu Himlan valkoinen pellavapöytäliina. (Alennushinnat vaihtelevat eli linkin hinta ei ole sama kuin millä meidän liinan tilasin.) Meidän liina on leveydeltään 145cm ja pituudeltaan 330cm.

Olen etsinyt jo aiempina vuosina nimenomaan jouluksi sekä kattaukseen että joululahjoihin kaunista samettinauhaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Tänä vuonna tilasin eräästä verkkokaupasta kultaiseksi väitettyä samettinauhaa. Valitettavasti väri ei kuitenkaan vastannut luvattua. Löysin kuitenkin kotoa nauhatelineestäni tätä kuvassa näkyvää samettinauhaa ja se sai kelvata. Eukalyptyksen oksien sijaan leikkasin tämän vuoden joulukattaukseen pienet rosmariinin oksat rosmariiniruukusta. Kankaiset lautasliinat ovat H&M Homesta ja olleet meillä käytössä jo joitakin vuosia. Ruokalautaset ovat Arabian 24h-sarjaa.

Tine K:n tuikkulaseihin laitoin tänä vuonna rosmariininoksia ja valkoisia terttuneilikoita.

Juomalasit ovat Hobstarin. Kynttilänjalkoja lukuunottamatta jätin pöydän keskiosan tyhjäksi, sillä katamme ruuan aina valmiiksi pöytään. Pöytä säilyisi toki kauniimpana, jos ruuat olisivat tarjolla erillisessä pöydässä. Olemme kuitenkin tykänneet siitä, että kaikki on saatavilla saman pöydän ääressä.

Olen nauttinut joulussa siitä, että on ollut mahdollista kattaa pöytä moneen kertaan eri tarkoituksiin. Kiireettömästi. Samalla se on tosin tarkoittanut valtaisaa tiskimäärää, sillä perusastioiden ja ruokailuvälineiden lisäksi käytössä on ollut paljon tarjoiluastioita. Onneksi on tiskikone.

Pidätkö sinä pöydän kattamisesta?