Kahvikakkua

Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille, jotka olette käyneet uskollisesti pitkin viikkoa kurkkaamassa, josko olisin saanut tehtyä uuden postauksen. Tästä tuli valitettavasti tällainen harvapostauksinen viikko. Postausaiheita kyllä olisi vielä useampikin mielessä odottamassa, mutta toisinaan on vain pakko myöntää itselleen, ettei aika ja voimat riitä kaikkeen mihin haluasi niiden riittävän.

Viime sunnuntaina meidän oli tarkoitus lähteä pikkupoikien kanssa legonäyttelyyn, mutta sairastumisen vuoksi suunnitelmat muuttuivatkin. Kunnon pakkaspäivä sai meidät tällä kertaa pysymään sisätiloissa. Pojat nauttivat legoleikeistään, kakluunissa paloi tuli, lauantaina ostetut valkoiset tulppaanit ilahduttivat maljakossa ja minä päätin leipoa erittäin yksinkertaisen ja nopean kahvikakun sunnuntain päiväkahvin kaveriksi.

 

Seitsemän minuutin gluteeniton kahvikakku:

  • 4 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 2 dl perunajauhoja
  • 1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper)
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 200g huoneenlämpöistä voita tai margariinia

Nimi kakulle tulee siitä, että kaikki ainekset laitetaan kerralla leivontakulhoon ja niitä sekoitetaan vatkaimella yhteensä seitsemän minuuttia. Muistattehan, että jos haluatte tehdä kakusta gluteenittoman, vuoka pitää muistaa jauhottaa gluteenittomilla (korppu)jauhoilla. Kakkua paistetaan 200 asteessa noin 35 – 40 minuuttia. Jos kakun ei tarvitse olla gluteeniton, voi gluteenittoman jauhoseoksen tilalla käyttää vehnäjauhoja.

Vilja-allergiani vuoksi meidän perheessä tehdään lähes kaikki leivonnaiset gluteenittomina. Monet kakut on mahdollista tehdä gluteenittomina ihan vaan vaihtamalla jauhot sopiviksi. Vilja-allergikkona kaipaan kaikkein eniten entistä ihan parasta herkkuani eli korvapuustia. En ole onnistunut saamaan siitä gluteenittomista jauhoista leipomalla mieleistäni. Helsingissä toimi muutama vuosi sitten Annankadulla ihana gluteeniton Agata-kahvila. Sieltä sai todella hyviä korvapuusteja. Ostin aina siellä käydessäni niitä pussillisen ja pakastin ne kotiin päästyäni. Ne olivat kaiken lisäksi niin suuria, että puolitettuina niistä riitti herkuteltavaa monelle kahvihetkelle. 

Lantliv kuuluu niihin lehtiin, jotka kerta toisensa jälkeen löytävät tiensä ostoskärryyni. En tunnusta olevani sisustuksen suhteen mikään ”superlantlivtyyppi”, mutta toki se näkyy meidän kotona erityisesti vaalean värimaailman osalta. Joku tietty tunnelma noissa lehdissä vain vielä vuosienkin jälkeen kolahtaa ja ilahduttaa. Tämä talvinen Lantlivin numero pääsi täydentämään viime sunnuntain kahvihetkeäni.

Talvisia hetkiä viikonloppuunne — kakulla tai ilman — ja hankien hohdetta alkavaan helmikuuhun!

Talvipuuhia kotipihassa

Viikko sitten sunnuntaina meidän pihassa näytti tältä. Sen jälkeen on tullut vielä lisää lunta ja pakkasta. Hyvä niin! Vaikka talvi ei kuulukaan lempivuodenaikoihini, niin silloin kun on sen vuoro, on kaikkein parasta, että on oikea talvi kaikkine talven iloineen. Kyllähän se vaan tosiasia on, että lapsilla on ulkona paljon enemmän puuhaa tällaisessa lumimaisemassa kuin tammikuussa, jolloin ruoho näkyy ja kaikkialla on vaan synkkää ja harmaata. Sellainenkin tammikuu (ja talvi) on koettu. Talvi on meidän ekaluokkalaisen — jääkarhufanin — lempivuodenaika.

Kyseisenä sunnuntaina kuopus oli jo parantunut flunssastaan. Sen sijaan isommat pikkupojat joutuivat pysymään sisällä flunssaansa parannellen.

Meillä on kaksi potkukelkkaa. Tämä isompi, aikuisen kokoa oleva, punainen kelkka on edesmenneen paappani vanha. Aina sitä käyttäessämme puhumme isopaapasta ja iloitsemme, että saamme yhä käyttää kelkkaa. Se on erityisen hyvä aikuisen selälle, koska kelkka on riittävän iso. Toinen kelkkamme on lasten kokoa ja sillä puolestaan lasten on helppo potkutella itse. Molemmat ovat kovassa käytössä jokaisena lumisena talvena. Niillä on kiva viilettää kadun mäkeä alas (ellei sitä ole hiekoitettu) tai sitten omassa pihassa ajoväylää päästä päähän. Lapset keksivät mitä erikoisempia tapoja käyttää kelkkaa ja kehittää uusia leikkejä sen ympärille.

Kelkkailun jälkeen kaivettiin esille sukset. Esikoinen on saanut nämä sukset, monot ja sauvat lahjaksi kummeiltaan noin 15 vuotta sitten. Kuopus on siis suksien viides käyttäjä eli hyvin ovat kestäneet!

Meillä on vielä yhdet näitä suksia pienemmät sukset, joten kaikki ovat olleet ensimmäisen kerran suksilla kaksivuotiaana. Huomattiin sauvoja käsiin laittaessa, että sauvat kuuluivatkin niihin pienempiin suksiin, joten tällä kertaa hiihdeltiin liian lyhyillä sauvoilla. Meillä pojat ovat etenkin kotioloissa tykänneet hiihtää ihan ilmankin sauvoja, erityisesti jääkarhufani. Hän hiihti viime talvena mummolassa pitkän metsäreitinkin kokonaan ilman sauvoja. Silloin pääsee kuulemma paljon lujempaa!

Kauniit lumihiutaleet laskeutuivat pallopipolle.

Hiihtohetken jälkeen oli vuorossa lumen auraaminen. Tällä kertaa aurausvälineenä ei ollutkaan Plaston kuorma-auto kera auran, vaan papan nikkaroima vanhanaikainen puuaura. Nämä aurat pappa on tehnyt jo silloin, kun isot pojat olivat pieniä ja nyt ne ilahduttavat pikkupoikiamme (tai ovat jo ilahduttaneet useamman vuoden ajan).

Näettekö miten hyvä aurausjälki?!

Lopuksi vielä hieman nykyaikaisemmat lumenluontivälineet käyttöön. Aina yhtä mukavaa talvipuuhaa.

Nauttikaamme näistä upeista talvipäivistä!

Kuopuksen vaatteet: Hanskat ja haalari Reima. Merinovillainen ”pallopipo” Polarn o. Pyret. Ruskea tuubihuivi Novitan Kelo-langasta tekemäni. Talvisaappaat Kavatin. 

Minulla on päässäni neulomani Klompelompen aikuisten Klompe-myssy. Lankana Dropsin Babymerino vaalea beige (väri 23). Huivi on Beck Söndergaardin.

Kahvilaan kera kuopuksen ja kummitädin

Arjen pyörityksessä jää ihmisten todellinen kohtaaminen aivan liian vähälle. Kiireeseen ei voi kyllä aina vedota. Ehkä ennemminkin siihen, että aikataulut eivät kohtaa. Menot ja sairastelut menevät ristiin. Isossa perheessä on aina jollakin jotakin. Tai sitten vain yksinkertaisesti niin väsynyt, että vaikka miten haluaisi tavata ystäviä, ei tunnu olevan voimia sen järjestämiseksi eli kodin järjestämiseksi vierailukuntoon. Niin se vaan on.

Onneksi on muitakin tapoja tavat ihmisiä. Kahvilaan on helppo sopia treffit. Toisinaan treffeille sopii hyvin mukaan lapsetkin. Tällä kertaa oli kuopuksen vuoro päästä mukaan kahvilatreffeille, tavattiinhan siellä hänen kummitätiään.

Tekee lapsellekin hyvää päästä yksikseen nauttimaan aikuisten huomiosta ja samalla opettelemaan, miten vaikkapa kahvilassa toimitaan ja käyttäydytään. Elämän pieniä suuria iloja.

Kuopus pakkasi — veljiensä avustuksella — mukaansa tähtisalkullisen silmäautoja.





Kaupunkivaatteina tänään:

  • Sammarit Zara Kids
  • Palmikkoneule KappAhl Newbie
  • Tuubihuivi tekemäni (EcoAlpaca)
  • Klompelompen Vesselimyssy tekemäni (Drops Babymerino)
  • Villasukat mummin tekemät (Novitan Nalle)
  • Parkatakki Polarn o. Pyret
  • Nilkkurit Timberland
  • Talvipupu Maileg

Herkuttelun jälkeen aika kului autoja tarkasti riviin järjestellessä.

Lopuksi meinasi vähän tulla väsy, silloin oli parempi istua hetki äidin sylissä. 

Kiitos kummitädille seurasta. Nähdään taas!

Luistelemassa

Pari viikkoa sitten — loppiaisena — päätimme lähteä pikkupoikien kanssa luistelemaan. Pakkasimme mukaan evääksi kuumaa kaakaota sekä joulun viimeiset suklaat ja piparit.

Luistinten jalkaan laittamisessa on tärkeää, että ne saadaan solmittua riittävän kireälle. Silloin ne tukevat nilkkaa oikein. Vaikka pieni lapsi osaisikin jo solmia nauhat itse, hän ei välttämättä saa kiristettyä luistinten nauhoja riittävästi. Lasta voi kuitenkin ohjeistaa laittamaan luistin alusta asti itse jalkaan, vaikka aikuinen kiristäisikin ja solmisi nauhat. Nauhoja ei saa kuitenkaan kiertää nilkan ympäri, vaan ylimääräinen pituus pitää leikata pois tai ”piilottaa” luistinten sisään.

Luistinten lisäksi tarvitaan myös kypärä, mielellään verkollinen. Luistellessa kun on mahdollista kaatua oikeastaan mihin tahansa suuntaan, myös naamalleen. Kiekkoillessa verkon merkitys korostuu entisestään.

Mikä sitten on sopiva ikä aloittaa luisteluharjoitukset?
Kun isot pojat olivat pieniä, muistan lukeneeni jostakin nyrkkisäännön, että hyvä ikä hiihdon aloittamiseen on kaksi vuotta ja luisteluun neljä vuotta. 
Luonnollisestikin tämän nyrkkisäännön ympärille mahtuu paljon erilaisia variaatioita. Osa lapsista on jo pienestä pitäen todella motorisia, heillä on hyvä tasapaino ja he ovat kiinnostuneita kokeilemaan kaikenlaisia liikuntamuotoja. Toiset puolestaan ovat arempia tai heidän mielenkiinnonkohteensa ovat toisaalla. Toisinaan lumeton tai jäätön talvi siirtää harjoittelua seuraavaan vuoteen. 

Nyrkkisääntöön voisi siis lisätä muutaman reunaehdon. Jos lapsi on kovin arka, ei häntä kannata liian nuorena ainakaan pakottaa jäälle, vaan ennemminkin antaa aikaa rauhassa tutustua uuteen asiaan. Toisaalta — se toinen reunaehto — jokaisen taidon oppimisessa on tietty (yksilöllinen) herkkyysikä, jota ehdottomasti kannattaa hyödyntää minkä tahansa uuden taidon oppimisen kohdalla, olkoon se sitten hiihtäminen, luisteleminen, pyörällä ajaminen, uiminen tai lukeminen. Uuden taidon oppiminen vaatii aina paljon toistoja ja kannustusta niihin, mutta oikeaan herkkyysikään ajoitettu harjoittelu sujuvoittaa oppimista huomattavasti.

Meidän nelivuotias on melko motorinen tapaus ja pallon potkiminen heti kävelemään oppimisen jälkeen, on taatusti kehittänyt tasapainoa. Hän on kuitenkin myös arka. Kuopus saikin luistimet ensimmäistä kertaa jalkaansa nyt loppiaisena. Vähän jännitimme, pettääkö rohkeus, mutta ihan turhaan.

— Isä, älä pidä musta kiinni!

Totta, niinhän sitä parhaiten oppii, kun itse harjoittelee. Kuopus oli selkeästi valmis oppimaan luistelun saloja. Pysyi hyvin pystyssä, aluksi toki käveli eteenpäin. Kaatuessaan nousi omatoimisesti ja aivan ”oikein” ylös ja jatkoi kulkuaan. Osasi kääntyä toiseen suuntaan ja kun se kaikki oli koettu, kuului:

— Mä haluan mailan!

Lapsella on monesti epärealistiset käsitykset taidoistaan ennen ensimmäistä kokeilukertaa. Hän on saattanut nähdä jonkun luistelevan ja kuvittelee, että  itsekin vain lähtee liukumaan.

Lasta ei kannata latistaa, mutta olen aina pitänyt tärkeänä sitä, että olen lapselle rehellinen asiassa kuin asiassa. Nytkin kerroin, että jää on liukas ja että sä kaadut varmasti. Kaikki muutkin ovat kaatuneet ja kaatuvat yhä, isä ja äitikin kaatuvat. Se ei haittaa, sä opit koko ajan paremmaksi, kun harjoittelet.

Ensin siis harjoitellaan kaatumista ja takaisin ylös nousemista. Siitä voi tulla jopa hauskaa. Lisäksi harjoitellaan ihan vaan paikoillaan seisomista, paikallaan kävelemistä  ja vähitellen eteenpäin kävelemistä. Tällaista tuntumaa luistimiin voidaan ottaa myös sisätiloissa maton päällä seisten ja kävellen.

Vähitellen aletaan etsiä oikeaa luisteluasentoa, joustetaan polvista ja lähdetään ”potkimaan” sivuille. Kun harjoitteluun ottaa mukaan leikkimielisyyttä ja leikkejä, lapsi alkaa oppia kuin huomaamatta ja uuden opettelusta tulee kivaa. 

Kautta aikojen lapset ovat myös oppineet mallista ja isompien perässä pysyminen on ollut hyvä motivaattori. Samalla isot ovat saaneet iloita opettajan roolista. Kaikki saavat ja kaikki antavat. Oppiminen on luonnollinen asia.

Mikäs sen mukavampaa kuin yhdessä veljen kanssa pelaaminen. Kun kiekko karkaa vähän kauemmas, oppii kuin varkain lisää luistelutaitoa, koska kiekkohan on pakko saada takaisin. Parhaiten meitä jokaista ohjaa oppimaan sisäinen motivaatiomme — halu oppia uutta!

E V Ä S T A U K O 

Oppimisen iloa ja uusia elämyksiä talviliikunnan parissa!

Ps. Ohuet tupsuttomat merinovillapipot (kuvien pipot on PoPin) sopivat hyvin kypärän alle. Toisena hyvänä vaihtoehtona on ohut kypärälakki esim. Ruskovillalta tai Kivatilta.

Kaupunkivaatteet

Näiden kuvien ottamisen aikaan, olimme lähdössä katsomaan kaupungin uusia jouluvaloja. Olen pienestä asti opettanut lapsille, että eri tilaisuuksiin, eri menoihin ja eri paikkoihin pukeudutaan eri tavoin. Voi kuulostaa todella turhamaiselta, mutta enhän itsekään lähde verkkareissa juhliin tai juhlamekossa lenkkipolulle. Lasten kanssa toki pitää huomioida myös käytännöllisyys eli esimerkiksi sään mukaan lämpimästi pukeutuminen menee estetiikan edelle. 

Kaupunkihousuiksi sopivat hyvin siistit farkut, sammarit tai chinot. Niillä pärjää myös pikkupakkasilla, kun laittaa alle vaikkapa merinovillapitkikset tai ihan peruspuuvillaisetkin käy. Neuleet ovat aina perussiistejä vaatteita ja käyvät hyvin sekä arkeen että juhlaan.  

Hieman pidemmän mallinen parkatakki käy hyvin kaupunkitakiksi, koska se lämmittää myös peppua ja reisiä, jos jalassa on ohuemmat housut. Toppahaalarissa tai -housuissa tulisi helposti kuuma, jos tarkoitus on kulkea kaupasta toiseen lyhyillä piipahduksilla ulkokautta seuraavaan kauppaan. Takki on myös helppo avata ja sulkea vaihtuvan lämpötilan mukaan. Meillä koululaiset käyttävät useimmiten näitä samoja parkatakkeja kera toppahousujen arkipäivisin koulussa, joten varsinaisesti erillistä kaupunkitakkia ei edes tarvita. Toisaalta pikkupojilla on käytössä kotipihaleikeissään haalarit eli asuja on joka tapauksessa kaksi. Jos haluaa hankkia lapselleen vain yhden takin, suosittelen parkamallista takkia, koska se käy arkikäytön lisäksi myös siististä takista vaikkapa kaupungille, konserttiin ja juhliin. 

Meidän teinit ovat jo vuosia kulkeneet koulumatkansa läpi vuoden pyörällä. Harvemmin he kuitenkaan laittavat matkaksi toppahousuja, joten silloinkin parkatakki on ollut hyvä ratkaisu. Esimerkiksi Helly Hansen ja Didrikson tarjoavat hyvän hintalaatusuhteen teinien ja nuorten aikuisten kokoluokissa. Veden- ja tuulenkestävyys ovat ehdottoman tärkeitä ominaisuuksia. 

Kun on pienestä asti oppinut ”pukeutumiskoodin”,ei siitä aiheudu lähtiessä mitään ylimääräistä hässäkkää. Pikkupoikien kaupunkifarkut ja sammarit odottavat yleensä aina tietyssä paikassa alakerran kodinhoitohuoneessa  valmiina seuraavaa käyttöä varten ja pojat osaavat ne itse sieltä hakea. Saattaa kuulua vain kysymys, että laitetaanko me kaupunkifarkut ja perään, että mitkä paidat. Housuja harvemmin tarvitsee kertakäytön jälkeen pestä, mutten tykkää viedä ”puolipitoisia” vaatteita takaisin vaatehuoneeseenkaan täysin puhtaiden vaatteiden sekaan, joten tämä ratkaisu on toiminut hyvin. Housurepertuaarin ei myöskään tarvitse olla suuri, yhdetkin riittävät, kun niitä käyttää vain tiettyihin tarkoituksiin.

Kolme neljä vuotta sitten alkoivat tuubihuivit tulla myyntiin ja ilahduttavaa oli se, että niitä tehtiin myös pojille sopiviksi. Koska tykkään tehdä käsitöitä ajattelin, että tekisin itse pikkupojille tuubihuivit meille sopivissa väreissä. Aluksi piti selvittää miten pitkä huivista pitäisi tehdä, että se menisi sopivasti lapsen kaulan ympäri kahteen kertaan. Googlaamalla löytyi vastaus eli oikea pituus on noin 100cm olettaen, että materiaali hieman joustaa. Pojille sopivan pintaneuleen löytäminen olikin sitten hieman haasteellisempaa. Päädyin lopulta patenttineulokseen ja se on osoittautunut riittävän jämäkäksi ja myös riittävän ”poikamaiseksi”. Sopivan eli riittävän paksun, mutta ei kutittavan, langan löytämisessä oli myös oma haasteensa. Päädyin lopulta Ripaus tunnelmaa -blogin suosituksesta Eco Alpaca -lankaan. Ensimmäisenä tein syksyllä 2015 nuo kuvissa näkyvät vaaleansiniset tuubihuivit. Langan väri on mielestäni täydellisen kaunis vaaleansinisen sävy. Lanka on todella pehmeää ja melko paksua eli tuubihuivit syntyivät nopeasti. Käytössä huomattiin kuitenkin pieni haaste materiaalin suhteen, nimittäin siitä irtoaa tosi paljon ”karvaa”. Ehkä hellä pesu tai kostutus saattaisi auttaa asiassa, mutta en ole uskaltanut tehdä sitä huopumisen pelossa. Muita vinkkejä? Näitä ensimmäisiä tuubihuiveja neuloessani yllätyin, miten kapeat niistä lopulta pitääkään tehdä. Eihän pienen lapsen kaula toki mitenkään pitkä ole. Kuopuksen huivista tein hieman kapeamman kuin isompien pikkupoikien. Paksulla langalla parikymmentä silmukkaa ja allekin (riippuu toki langasta) riittää vallan mainiosti leveydeksi.

Vuosi näiden tuubihuivien teosta, löysin ensimmäisen kullanarvoisen Klompelompe-kirjan, jonka ohjeella tein huiveihin sopivat Vesselimyssyt Dropsin Babymerino -langalla värinä vaalea taivaansininen 24. Myöhemmin tein lankajemmastani löytyvällä Novitan paksulla kamelinruskealla Kelo-langalla toiset tuubihuivit (näkyvät mm. tässä ja tässä postauksessa) ja nyt on työn alla ohuemmat tummansiniset tuubihuivit Dropsin Babymerinosta Vesselimyssyn pintaneuloksella.

 

Kuvien tuotteet:
farkut Polarn o. Pyretin suoralahkeiset tummalla pesulla
puuvillainen raitaneule La Coqueta Kidsiltä kevään 2018 mallistosta
sukat La Coqueta Kids
Petit Bateaun hihattomat aluspaidat täältä
palmikkoneule KappAhlin Newbie-mallistosta syksyllä 2018
Gantin vauvapeitto
Mailegin pupu
Vesselimyssy ja tuubihuivi tekemiäni
parkatakit Polarn o. Pyret, kuopuksen takki veljien vanha
nilkkurit Timberland ja Jacson

Lintulaudalla

Poikien mummolassa on sen verran iso pihapiiri, että sinne on voitu laittaa linnuille oma ruokintapaikka talveksi. Lapsille on kovin tärkeää päästä täyttämään lintujen ruoka-astioita lintulaudoille.

Lintulaudan äärellä syntyy paljon lintuihin, talveen ja luontoon liittyviä keskusteluja. Pakkaspäivänä on mukava katsella mummolan ikkunasta erilaisia talvilintuja, jotka ovat ruuan perässä saattaneet lentää asumusten pihoille varta vasten näin talviaikana.

Mukava, että pojat saavat mummolassa kokea tämänkin ilon. Kaupunkikotipihaan emme ole halunneet laittaa ruokintapaikkaa, koska tilaa on vähemmän ja koska emme varmuudella pystyisi sitoutumaan lintujen ruokkimiseen koko talveksi eikä seuraaviksi vuosiksi.

 

Poikien ulkovaatteet:

  • Haalarit Reiman Stavanger
  • Pipot ja merinovillatuubihuivit Polarn o. Pyret
  • Hanskat Reima
  • Kengät Merell ja Kavat

Talvihaalarit

Olen ottanut nämä kuvat jo kauan sitten, ensilumen aikoihin. Silloin kun otettiin talvihaalarit käyttöön. Haalarit ovatkin vilahtaneet jo useammassa aikaisemmassa postauksessa ennen tätä varsinaista haalaripostausta esimerkiksi tässä ja tässä.

Isojen poikien ollessa pieniä, kuuluivat Reiman haalarit parhaimmistoon. Oli tavallinen Reima, ReimaTec ja ReimaTec+. Silloin ei tunnettu midseasonsaleja eikä verkkokauppoja. Alennettuja tuotteita oli saatavilla juhannuksen ja joulun jälkeen. Jos et ollut onnistunut hankkimaan seuraavan talven haalaria (tai arvioimaan kokoa oikein) joulun jälkeisestä alennusmyynneistä, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ostaa normaalihintainen haalari, ellet sitten sattunut pääsemään vaikkapa tehtaanmyymälään tekemään löytöjä. Toisinaan isompien ketjujen kanta-asiakastarjoukset saattoivat laskea hintaa 20 prosentilla.

2000-luvun alkupuolella Reiman haalarit olivat sinipunaisia tai punasinisiä. Jep, samat värit jompi kumpi väri isommalla pinnalla. Laatu oli joka tapauksessa kohdillaan ja vesipilarit pitivät lapsen kuivana ja muu materiaali lämpimänä. Jossain vaiheessa laatu kuitenkin muuttui. Se tyypillinen juttu, kun siirretään tuotanto ulkomaille: hinta nousee, laatu laskee. Aloin vähitellen tähyillä muita merkkejä. Ensin tuli Travallen Remu, joka lupasi, ettei enää tarvita erillisiä sadevaatteita ja niin todellakin oli. Cordura-housut olivat ihan parhaat kulutuksenkestoltaan ja meillä on niitä yhä käytössä veljien vanhoina. Remun jälkeen tuli astetta kalliimpi Ticket to heaven. Hetken nikoteltuani (sitä hintaa) ja jonkin alekampanjan aikoihin (silloin, olikohan vuosi 2009, niitä alkoi jo olla) päätin kokeilla ja jäin koukkuun. Vaikka olenkin aina lähtökohtaisesti suosinut yksivärisiä ulkovaatteita, koska niihin on helppo yhdistellä muita värejä, valloitti Ticket tähdillään tällaisen poikalasten äidin. Kerrankin jotain kivaa pojille! No, tähtien rinnalla varmasti kautta aikojen suurin haalarisuosikkini on kuitenkin ollut Ticketin suklaanruskea talvihaalari.

Seuraavaksi muuttui tilanne Ticketin suhteen. Se oli aika yllätys. Jälleenmyyjät vähenivät Suomessa, samoin valikoima, eikä tutusta tanskalaisesta verkkokaupasta voinut enää tilata tuotteita. Taas piti tähyillä kohti muita merkkejä. Päädyin Polarn o. Pyretin ulkovaatteisiin. Laatu on niissä tosi hyvä, mutten aina tykkää heidän väriyhdistelmistään. Jos ulkovaatteiden väriyhdistelmä on erikoinen tai ylipäätään kaksivärinen, tulee sen käyttö normaalia kalliimmaksi, koska se vaatii seurakseen aivan tietyt ja tietynväriset asusteet, jotka eivät sitten välttämättä sovi minkään muun vaatteen kanssa tai myöhemmin käytettäväksi.

Talveksi 2016 – 2017 piti saada jälleen pikkupojille haalarit. Kuopukselle oli valmiina jo kahden veljen käyttämä Ticketin ihana tähtihaalari tummansinisellä pohjalla ja beigeillä tähdillä. Täysin sama haalari isommassa koossa löytyi myös keskiveljelle yhdestä facebook-kirppariryhmästä käyttämättömänä.

Toiseksi nuorimmalle ei tuntunut löytyvän haalaria millään. Tilasin jostain verkkokaupasta kehutun Didriksonin haalarin, mutta palautin sen. Se oli ainakin meille aivan liian leveä malliltaan. Vietin monta iltaa koneella tutkimassa haalaritarjontaa ja sain jopa mieheni mukaan siihen puuhaan. Hän se taisi lopulta ollakin, joka ehdotti Reiman testivoittajahaalari Stavangeria. Hinta oli hurjat 160 euroa, mutta pienen odotuksen ja ”kyttäämisen” jälkeen, onnistuimme löytämään oikean koon sopivampaan hintaan.Täytyy kyllä myöntää, että suhtauduin Reimaan hyvin skeptiseksi eikä suhtautumistani helpottanut se, että  haalari tuntui melko ohuelta.  Koska se kuitenkin istui hyvin päälle eikä parempaakaan vaihtoehtoa ollut tarjolla, päätin antaa Reimalle vuosien tauon jälkeen uuden mahdollisuuden.

Mahdollisuus oli niin kannattava, että seuraavana vuonna tilattiin Stavangerit pojille numero kolme ja neljä.  Meidän pojat ovat aina tykänneet käyttää haalareita ja pikkukoululaisina olenkin yleensä hankkinut takkihousutyhdistelmän lisäksi myös haalarin (tai sellainen on löytynyt veljen vanhana) kotipihaleikkeihin. 

Täksi talveksi ekaluokkalainen sai jo kolmannen peräkkäisen Stavangerinsa, kolmasluokkalaiselle sopii vielä juuri ja juuri viime vuotinen haalari. Hänellä on käytössä koko 140cm, joka on Stavangerin suurin saatavilla oleva koko. Kuopus sai myös omansa. 

Lumenaurausleikkien jäljiltä kaikki haalarin alla olevat sisävaatteet ovat aina olleet täysin kuivat. Vaikka haalari tuntuu käteen ohuelta, niin ainakaan meidän pojista kukaan ei ole koskaan palellut siinä. Kovemmilla pakkasilla olemme laittaneet väliin ohuen merinovillahaalarin, mutta silloin on tullut melkeinpä hiki. Tykkään haalarin yksinkertaisesta ja pelkistetystä ulkoasusta. Tummansiniseen väriin on lisäksi helppo yhdistää lähes mitä tahansa muuta väriä asusteiden muodossa. Väri sopii mielestäni yhtä hyvin tytöille ja pojille. Karvahuppu on ihana yksityiskohta, josta lapsetkin kovasti tykkäävät ja usein sitä käyttävätkin. Reiman haalareiden vahvuuksiin kuuluvat myös erikoisen hyvät jalkalenksut. Toki nekin joskus napsahtavat poikki, mutta ainakin minä olen saanut niitä vuosien aikana aivan ilmaiseksi uusia. En tiedä saako tänä vuonna, mutta tuskin ainakaan paljoa maksavat.

Pikkupoikien hanskat ovat myös Reiman mallistosta. Kuopuksella on kinnasmalliset ja alakoululaisilla sormikasmalliset. Olisin halunnut koulupojille tummansiniset hanskat, mutta niitä ei ollut saatavilla. Sama ongelma näkyy muuten myös ulkohousujen kohdalla. Vaikka myynnissä olisikin tummansinisiä takkeja, niin housuja saa vain mustana. Itse en tykkää mustasta väristä muutenkaan, mutten varsinkaan tummansinisen ja mustan liittona. Jotenkin pidän niitä toisensa korvaavina väreinä, en väriparina. No, tässä tapauksessa laatu kuitenkin vei voiton väristä. Reiman hanskoja meillä on käytetty pian 20 vuotta ja niiden laatu on pientä notkahdusta (huonolaatuiset vuodet) lukuunottamatta säilynyt hyvänä. Reiman hanskat voittaa omassa vertailussani (18 vuoden ajalta) ainoastaan Rasavilin Peukalopotti kinnasmalliset hanskat. Niiden hintalaatusuhde on loistava ja ne istuvat todella hyvin lapsen käteen. Ne on helppo pukea, ne ovat lämpimät ja pitävät vettä.

Kun nyt lähdin kehumaan, niin kehunpa samalla myös kuopuksen päässä olevan Kivat-merkkisen kypäräpipon. Niistäkin minulle on reilu 18 vuoden kokemus omien lasteni käytössä ja yhä voin niitä lämpimästi suositella. Meillä on ollut Kivatin lakkeja vuosien varrella useassa eri mallissa ja värissä. Käytetyimpiä ovat olleet ihan peruskypäräpipot sekä välikausi- että talviversiona. Talvikypärälakin päällinen on villaa ja vuoriosa puuvillaa. Välissä on paksumpi vuoriosa, jota on vahvistettu erityisesti korvien kohdalta. Jos lakista ottaa oikean koon, se ei valu silmille eikä muutenkaan käänny eikä väänny minnekään. Lakki suojaa loistavasti talven tuulilta ja viimoilta, sekä purevilta pakkasilta eikä erillistä huivia tarvita suojaamaan kaulaa. Koska en ole löytänyt kotikaupungistamme meille sopivia värejä ja malleja, olen monen vuoden ajan tilannut toivomani pipot Miraakkelista Tampereelta

Kaikkea en kuitenkaan voi kehua. Kuten jo tässä postauksessa vihjasin, niin pojille kenkien löytäminen erityisesti koissa 35 – 39 on erittäin haasteellista. Tästä johtuen alakouluikäisille oli tänä vuonna vaikea löytää hyviä talvikenkiä. Kuopuksella on käytössä aivan parhaat Kavatin nahkasaappaat, jotka pitävät vettä, ovat lämpimät ja ne on helppo pukea jalkaan. Päätimme kokeilla ensimmäsitä kertaa Merellin talvikenkiä, joille luvattiin vedenpitävyys. Toisin kuitenkin kävi. Ei ole sellaista lumileikkiä, etteikö alakoululaisten sukat olisi kastuneet. Täysin turhat kengät siis. Jouduttiin tilamaan uudet eri merkiltä ja nämä siirtyivät odottamaan reklamaatiota. Sinänsä harmi, sillä pojat tykkäsivät kovasti näistä kengistä. Vikingin goretexejä meillä on ollut monina vuosina, mutta niiden tarroissa on alannut olla vikaa. Päädyttiin tilaamaan Reiman kengät. Vielä ei ole niistä tarjota käyttökokemusta. Kunpa nyt olisivat niin hyvät, että pojat pärjäisivät tämän talven.

Kertokaa ihmeessä millaisia kenkiä  teidän poikanne käyttävät koon 32 jälkeen tai kokoon 40 asti!

Ps. Plasto, jos luet tämän, niin olkaa kilttejä ja valmistakaa varaosiksi myyntiin kuorma-autojen lavoja! Tuntuu todella turhalta ostaa pelkän lavan haljetessa aina kokonaan uusi kuorma-auto.

Kalenteripäiväkirja

Kun odotin esikoistamme, luin jostakin, että sairaalakassiin kannattaa pakata mukaan pieni vihko ja kynä. Sinne voi sitten kirjailla ensimmäisiä tapahtumia ja tunnelmia vauvan kanssa. Enpä vielä siinä vaiheessa voinut aavistaakaan, miten tärkeä tuosta vihosta tulisi.

Esikoinen vietti ensimmäisen elinkuukautensa vastasyntyneiden teho-osastolla. Jälkikäteen ajateltuna tuo vihko oli minulle tärkeä koossa pitävä apukeino. Asioiden kirjaaminen vihkoon, antoi mahdollisuuden niiden käsittelyyn ja konkretisoimiseen. Aina ei jaksanut puhua, kirjoittaminen tuntui paremmalta. Koska jatkuvasti tapahtui paljon itselle täysin uutta ja vierasta, auttoi vihko myös jäsentämään sitä kaikkea. Sen avulla pystyi palaamaan taaksepäin ja ”tarkistamaan” asioita. Sieltä oli myös helppo poimia positiivisia asioita vaikkapa vauvan voinnin suhteen. Vihosta syntyi kuin vahingossa päiväkirjan kaltainen muistio tarkkoine päivämäärineen ja kellonaikoineen.

Sairaalajakson loputtui vihko vaihtui toiseen ja kolmanteen. Kirjaamisesta oli tullut luonnollinen osa jokaista päivää. 

Nuorempien poikien vauvakirjat loistavat tyhjyyttään, mutta vihkoja on kertynyt useampi pino. Jossain vaiheessa vihot vaihtuivat kalenteripäiväkirjoiksi. Niihin oli helppo aina silloin tällöin kirjoittaa muistiin jotakin päivän tapahtumista. Ehkäpä vielä koittaa se päivä, kun saan luettua nuo vihkoni läpi ja poimittua niistä tärkeät tiedot myös vauvakirjoihin.

Viime vuosina kalenteripäiväkirjoihin on kertynyt merkintöjä kovin niukasti, mutta silti halusin sellaisen täksikin vuodeksi hankkia. Sellainen tulikin vastaan aivan yllättäen ja yllättävästä paikasta. Nimittäin perjantai-iltana näin Citymarketissa tällaisia A5-kokoisia kalentereita — ja vieläpä kauniin valkoisina — hintaan kolme euroa! Niitä oli myös mustina ja tummansinisinä. 

Olisikohan tästä uudesta söpöstä kamerastani apua vuoden 2019 tapahtumien tallentamisessa kalenteripäiväkirjaani? 

Kalenteripäiväkirja odottaa aina yöpöydälläni. Jos malttaa mennä viisi minuuttia aikaisemmin illalla vuoteeseen, saattaa saada raapustettua ne tarpeelliset kaksi riviä 😉

Mukavaa alkanutta uutta viikkoa!

Muutama postausaihe jäi työkiireiden vuoksi vielä odottelemaan valmistumista, mutta ehkäpä tässä parin viikon päästä tulee hieman seesteisempi vaihe ja saan ne tehtyä.

Parturissa

Pojat ovat käyneet 1 – 1,5 -vuotiaasta lähtien samalla parturikampaajalla. Käynnit ovat aina olleet helppoja. Yhtenä keskeisenä syynä onnistuneissa käynneissä on ollut lapsen hyvin huomioiva Jaana-parturi. Myös se, että lapset ovat tottuneet käynteihin pienestä pitäen, on tehnyt niistä luonnollisia ja helppoja. 

Nuoremmat ovat toki hyötyneet myös vanhempien veljien antamasta mallista.

Taaperoikäisinä pojat ovat viihtyneet parturin tuolissa kuva- ja luukkukirjoja lukien ja tutkien. Toisinaan on turvauduttu myös maissinaksuihin tai rusinoihin. Nykyään evästä ja kirjoja tarvitaan lähinnä vuoroaan odottaville poikasille.

 

Piltin hedelmä- ja marjasoseet ovat hyviä välipaloja, meidän poikien suosikkeja jo vuosien ajan.

 

 

Hyvää ajankulua on myös keskustan liikenteen seuraaminen aitiopaikalta.

Isot pojat käyvät parturissa itsekseen koulupäivän päätteeksi. Pikkukoululaisetkin on helppo jättää kahdestaan parturiin omille vuoroilleen sillä aikaa, kun haen kuopuksen päiväkodista. Sulavammin tämä tuskin voisi hoitua.

Kuvissa näkyvästä kuopuksen paidasta todellakin näkee, että hänet on viety parturiin suoraan päiväkodista. Toisinaan tahroja voi ilmestyä mitä kummallisimpiin paikkoihin 😉 Meillä ei kuitenkaan tahroja säikytä, ne saavat pesussa kyytiä. 

Kuopuksen paita on KappAhlin Newbien kuluneen syksyn mallistosta. Farkut Polarn o. Pyretin. Syksyn Newbien mallistossa ihastuttivat lentokoneet, kuumailmapallot ja kartat. Eläinteema oli myös kiva. Mielestäni todella onnistunut teemavalinta pikkuisille pojille. Jälleen kerran harmittaa ainostaan se, että koot loppuvat jo 122/128cm:in. Meidän 9-vuotias olisi myös tykännyt näistä. Newbie on onnistunut tuomaan poikien vaatteisiin myös kivoja värejä eli jotain muuta kuin tummansinistä, mustaa ja harmaata. Erityisesti iloitsen pojille sopivasta hempeämmästä värimaailmasta muun vaalean värimaailman lisäksi.