Poikien kesäpuuhia osa 6: Hyönteistutkijat pitkospuilla

Poikien kesäpuuhat jatkuvat. Tällä kertaa päätimme lähteä hyönteistutkijoiksi pitkospuille meren rantaan. Miljöö oli mielestäni niin kaunis, että kuvatulvastakin tuli sen mukainen. Varoituksen sananen lienee heti näin postauksen alkuun paikallaan: kuvia on paljon!

Kuten jo monet kerrat aiemminkin olemme todenneet: Luonto tarjoaa loputtomiin ihmettelemisen aiheita. Uusi ympäristö tuo niitä entisestään lisää.

Nämä perhoshaavit olen ostanut vuosia sitten, en edes enää muista mistä. Nyt ne saatiin käyttöön ja aivan huippua oli, että minulla sattui olemaan niitä juuri kolme kappaletta eli jokaiselle pikkupojalle oma.

Sitten vaan laitettiin haavit töihin.

Monenlaisia ötököitä vilisti pitkospuiden alla…

…ja päällä…

…ja ilmassa.

Tutkijan elämän jännitys tiivistyi, kun haaviin saatiin jotakin. Yhteistyössä se siirrettiin haavista hyönteispurkkiin tarkempaa tutkistelua varten.

Kuopukselle oli erityisen tärkeä hänen kummeiltaan saamansa ötökkärasia. Muovisesta läpinäkyvästä rasiasta on helppo tutkia tarkemmin hyönteistä tai muuta ötökkää. Purkin kannessa on lisäksi suurennuslasi, joka mahdollistaa entistä ykstyiskohtaisemman tutkimisen. Näitä rasioita meillä oli aikoinaan myös isommilla pojilla ja ne olivat myös kivoja kesäviemisiä lapsiperheisiin. Niitä myy lelukauppa Bambini. Uskoisin, että niitä saa yhä myös Tampereen Miraakkelista, josta itse niitä vuosia sitten ostin. Porvoon Riimikko saattaisi myös sopia näiden myyntipaikaksi. 

Poikien kesken syntyi selkeä työnjako. Yksi havaitsi ötökät, yksi pyydysti ne haavillaan ja yksi ojensi ötökkäpurkin, kun pyydystäjä  siirsi ne haavista purkkii.

Lopuksi kaikki — päät yhdessä — ryhtyivät tutkimaan hyönteisiä tarkemmin. Haaviin tarttui muunmuassa sudenkorentoja, hyttysiä, kovakuoriaisia ja muurahaisia. Tarkoitus ei ollut vahingoittaa ötököitä ja yhdessätuumin pojat päättivätkin vapauttaa ne tutkimusten jälkeen ja niin sudenkorennot pääsivät takaisin jatkamaan vuorokauden mittaista lentoaan.

Nämä kuvat muistuttavat minua lapsuuteni kesistä. Itse keräsin vain leppäkerttuja läpinäkyviin pakasterasioihin, joiden kansiin tehtiin hengitysreikiä. Rasioihin sisustettiin leppäkertuille kodit. 

Kuvan tuomat muistot eivät kuitenkaan liity leppäkerttuihini, vaan pikkuveljeeni, joka oli pikkupoikana innokas luonnontutkija ja keräili rasioihin ruusupensaista mehiläisiä (kimalaisia?) ja juoksi pelloilla ja niityillä perhoshaavin kanssa. Terveiset siis veljelleni! Sinun apuaisi oltaisiin tarvittu tällä retkellä haavin käsittelyssä 🙂

Terveiset myös kurssikavereilleni reilu 20 vuoden taakse. Vieläkö teillä on muistissa ne kaikki lähes tuhat kasvia, eläintä ja kivilajia, jotka eräänä kesänä opettelimme lajitenttiin? Ja miten kynsisammal muuttui saniaiseksi, kun mittasuhteet diakuvista katosivat… Miten raivostuttavaa onkaan, kun lapsi kysyy, äiti mikä tämä on ja tiedät sen joskus tienneesi. Mutta mikä riemu, kun muistisi kätköistä löytyykin jollekin luontoretkellä löytyneelle muistijälki!

Onneksi vielä tänäkin päivänä voi turvautua kirjoihin. Ylhäällä olevat kaksi ötökkäkirjaa toiseksi vanhin poikamme on saanut lahjaksi esikouluikäisenä toisen kaveriltaan ja toisen kummitädiltään. Hän oli myös hyvin kiinnostunut silloin luonnosta. Oikeanpuolimmaisen kirjan — sekä samaan sarjaan kuuluvia muita kirjoja — olen ostanut itse. Lapset tykkäävät lukea ja tutkia näitä kirjoja, koska niissä on selkeät värikuvat sekä tarvittaessa tarkkaakin tietoa tietystä ötökästä. 

Puiset ötökkäboksit verkkokuorella ovat myös vuosien takaa. En tiedä myydäänkö noita yhä. Isoilla pojilla oli tällaiset. Nämä kaksi boksia ovat kuitenkin aivan uudet, olin vain jemmannut ne haavien tavoin odottamaan pikkupoikia. Näitä on myynyt ainakin Loftet, sillä sieltä olen kuvan boksit ostanut jonkun loppukesän poistomyynnistä. Alkuperäishinta oli silloin 12,50€.

Näistä kuvista näkee tarkemmin puisten rasioiden päädyssä olevan luukun. Puurasioiden, haavien ja kirjojen lisäksi  hyönteistutkijoilla oli mukaan tuo kuopuksen kummeiltaan saama läpinäkyvä ötökkärasia kera suurennuslasin sekä pelkkä suurennuslasi.

 

Poikien vaatteet:

  • farkkushortsit Polarn och Pyret
  • hihattomat paidat Petit Bateau

Itse en ole missään nimessä mikään valokuvaaja. Kuvausideoita minulla kyllä riittäisi, mutta kuvaamisen tekninen puoli ei juurikaan kiinnosta. Tykkään kuvista, joissa on taustalla jokin ajatus ja se ajatus saa kuvat eläviksi. Ylipäätään koen, että lapsia on helppo kuvata, kun antaa heillekin sen idean, jonka he voivat sitten muuttaa puuhaksi tai leikiksi. Toisinaan se oma alkuperäinen idea muuttuu lasten ”käsittelyssä” aivan toisenlaiseksi kuin olin alunperin ajatellut, mutta se ei haittaa, koska silloin se on päinvastoin paljon aidompi ja oikeampi. Valtaosan tämänkin postauksen kuvista olen napannut poikien touhujen keskeltä, silloin tilanteet ovat aitoja ja todellisia. Silloin myöskään kuvaaminen ei aiheuta stressiä kenellekään. Lapset saavat leikkiä ja äiti kuvata heidän ideoitaan ja intoaan.

Tämän aamupäivän aikana — ja vielä useamman kerran sen jälkeenkin — kuulin lasten suusta kysymyksen: ”Miksei me voida äiti asua täällä?” ja ”Voidaanko mennä tonne vielä uudelleen ja ottaa eväät mukaan?” ”Voidaanko mennä heti huomenna?” Tästä voi siis päätellä, että nämä hetket ovat oikeasti lapsia — eivät äitiä — varten, vaikken toki kiistä sitä, ettenkö itsekin näistä nauttisi ja iloitsisi.

Juhannusseppele

Tänä juhannuksena — ensimmäistä kertaa sitten lapsuuteni voikukkaseppeleiden — hiuksiani koristaa keskikesän juhlan kunniaksi kukkaseppele.

Selvästikään en ole kovin kokenut seppeleenkantaja vai liekö syynä merituuli, etteivät nämä seppelekuvat oikein olleet sellaisia kuin olin ajatellut.

Seppele ei kuitenkaan edes ollut näitä kuvia varten, mutta eräitä toisia kuvia varten kylläkin. Käytiin nimittäin koko perheen voimin kesäisessä minikuvauksessa ja niihin kuviin halusin teettää itselleni muistoksi kesäisen vihreävalkoisen rennon kukkaseppeleen.

Tapaatteko te tehdä kukkaseppeleitä? Muistan yhä hyvin elävästi, miten pikkutyttönä oivalsin, kuinka kukkaseppeleitä tehdään. Tuon oivalluksen jälkeen syntyi lukuisia voikukkaseppeleitä. Kädet olivat sen jälkeen hyvin ”voikukkaiset”, toivottavasti eivät vaatteet myös. En ainakaan ole koskaan kuullut äitini siitä mainitsevan. Minkähän takia niitä seppeleitä tehtiinkään juuri voikukista? Miksei vaikkapa päivänkakkaroista? Sellainen pitää kyllä vielä joskus loihtia.

Juhannusruusu

Tämä juhannusruusu ei ehkä ole se kaikkein perinteisin. Eilistä Äidin karkkilaatikoilla -postausta tehdessäni nousi mieleen esitellä postauksen kuvissa osittain näkyvä virkattu matto. Kun aloin etsiä maton ohjetta, päätinkin siirtää sen jakamisen päivää myöhemmäksi eli tähän juhannusaattoon.

Muistan vielä kesäpäivän, jolloin pakkasin lapset ja eväät autoon. Lähdimme päiväretkelle Lankava-käsityökauppaan Kauhavalle. En tiedä muistanko vuoden oikein, mutta mielestäni meillä ei silloin ollut vielä pikkupoikia, mikä tarkoittaa sitä, että tuosta kesästä on ainakin kymmenen vuotta aikaa. Voiko se olla totta?! Vai oliko se sitten vasta kesällä 2012 tai peräti 2013, kun lähdin samaan käsityökauppaan ystäväni kanssa? Miten ihmeessä en muista. No, nuo kaksi kertaa olen joka tapauksessa tuolla vieraillut. Ehkä ystäväni muistaa paremmin…

Olin pitkään haaveillut virkkaavani tällaisen maton ja kun ohjekin löytyi kätevästi ja ilmaiseksi netistä, jäi jäljelle enää sopivien tarvikkeiden hankkiminen. Olin kerran aiemmin virkannut pyöreän raidallisen maton (näkyy tässä postauksessa ). Siinä ongelmaksi tuli eri väristen kuteiden eri paksuus ja jo silloin päätin, että jos vielä joskus virkkaan maton, satsaan ehdottomasti tasapaksuun kuteeseen.

Tässä siis virkkaamani JUHANNUSRUUSU. Ohjeen löydät täältä. Samasta Lankava-liikkeestä ostin myös valkoista Lilli-ontelokudetta, josta maton virkkasin. Virkkaamani Juhannusruusun halkaisija on noin 120cm (ohjeessa 105cm).

Tykkään tosi paljon virkkaamisesta, mutta täytyy kyllä sanoa, että minun sormilleni paksulla koukulla virkkaminen käy tosi raskaaksi. Siitä syystä en ole hetkeen tehnyt toista vastaavaa. Ohje on helppo eli sen puolesta näitä voisi tehtailla enemmänkin. Ontelokude oli myös tasaista ja kaikinpuolin hyvänlaatuista. Se on myös kestänyt monia kesäisiä pesukertoja eli matto ei ole mennyt miksikään pesussa. Joskus olisi vielä kiva virkata joku tähtimalli poikien huoneisiin esimerkiksi tällä ohjeella

Tässä välissä olen tyytynyt mattojen virkkaamisen suhteen virkkaamaan pienen vessanmaton ihan vain tavallisesta puuvillalangasta. Se oli kevyttä ja helppoa. Matto valmistui yhtenä kesänä hiekkalaatikon reunalla lasten leikkejä vahtiessa.

Maton halkasija on n.60cm ja ohje syntyi omasta päästäni sitä tehdessäni.  Virkkasin tämän maton naisten — tai paremminkin naisen — vessaan eli omaan pikkiriikkiseen vessaani. Pujotin siihen satiininauhan. Tämä matto on helppo heittää ihan vain pesukoneeseen ja puhdasta tulee. Muistaakseni käytin virkkaamiseen jotakin Novitan puuvillalankaa kaksinkertaisena.

Tällaisen tuoksuttoman juhannusruusun myötä toivotan teille kaikille lukijoilleni kesäntuoksuista juhannusta!

Äidin karkkilaatikoilla

Kuvassa näkyvän satukaapin alalaatikot olen vallannut itselleni omiksi herkkulaatikoikseni. Nämä äidin karkkilaatikot eivät kuitenkaan sisällä mitään syötävää, ellei sitten puhuta jostain muusta kuin suulla maistamisesta. 

Näiden laatikoiden makuja maistelen silmilläni katsoen ja sormillani tunnustellen.

En tiedä kuinka moni muu teistä tykkää tällaisista herkuista, mutta itselleni nämä saavat sormet syyhyämään samalla kun näen silmissäni uusia toteutettavia ideoita.

Langat muuttivat näihin laatikoihin tänä keväänä. Aiemmin säilytin niitä korkeassa kahdeksan korin Elfa-koristossa. Sen perusteella voi varmaan päätellä, että näihin kahteen laatikkoon ei ole millään mahtunut aiempien korien sisältö. 

Päädyinkin siihen, että laitoin paksuimmat villalankakerät isoon Tine Kn koriin. Lisäksi luovuin kokonaan isosta korillisesta lankoja. Käytin ennen paljon Novitan lankoja, mutta kyllästyin siihen, kun samaa värisävyä sai aina vaan yhden tai pari sesonkia ja esimerkiksi talvisesongin aikana ei löytänyt mistään puuvillalankoja. Harmistuin myös siitä, että villalangat kutittivat ihoa. 

Neuloessani nuoremmille pojilleni vauvanvaatteita ja -peittoja, tutustuin ihanan pehmeisiin babymerinolankoihin ja sille tielle olen jäänyt. Esimerkiksi Dropsin merinovillalankoja saa lukuisissa eri värisävyissä (se vasta todellinen karkkikauppa onkin) ja mikä parasta, samoja sävyjä on saanut kaikki nämä vuodet. Dropsin lankoja olen käyttänyt muunmuassa Klompelompen neuleissa. Tuossa tähtikorikassin päällä näkyy myös yksi Dropsin babymerinovillalangasta tekemäni iso huivi. Tämän kesän neulehaaveissani on aloittaa ison villashaalin neulominen juuri tuosta samasta beigestä merinovillasta, mutta kaksinkertaisella langalla ja isoilla puikoille. Siitä taitaa tulla sellainen ikiprojekti, jonka muut pienemmät käsityöt aina välillä syrjäyttävät.

Ylemmässä laatikossa säilytän puuvillalankoja.

Tämän karkkilaatikon herkut on lajiteltu suunnilleen väreittäin. Silloin oikean sävyn ja sen myötä langan paksuuden valitseminen ja löytäminen käy helpommin.

Alemmassa ja samalla hieman syvemmässä laatikossa säilytän villalankoja. Osa villalankakeristä (oikeassa laidassa) on niin isoja, että ne tarvitsevatkin ”pystyviikattuna” korkeamman tilan ja tässä laatikossa korkeus oli juuri sopiva. Vasemmalla puolella puolestaan on lähinnä Dropsin babymerinovillakeriä, joita menee useampi saman värinen päällekkäin. 

Lankojen värimaailmasta voi varmasti päätellä — muutamia poikkeuksia lukuunottamatta — myös jotain ”karkkimaustani”. Valkoinen, vaaleansininen, tummansininen, beige ja ruskea kuuluvat myös lankojen maailmassa lemppareihini.

Millaisia karkkilaatikoita sinulta löytyy?

Poikien kesäpuuhia osa 5: Pienelle oksalle

”Pienelle oksalle pieneen puuhun kanssasi kiivetä tahtoisin.
Hiiren hiljaa kuiskisimme salaisuutemme jakaisimme.
Niin minä tahtoisin, voi niin minä tahtoisin.
Niin minä tahtoisin, voi niin minä tahtoisin.”

— Maija Baric´— 

Eräänä kesäloman sunnuntaiaamuna, kun tuntui, että koko muu kaupunki vielä nukkui, lähdimme toteuttamaan yhtä yhdeksänvuotiaan kesälomatoivetta. Hän on toivonut, että saisi kiipeillä puissa.

Muistin lapsuudestani yhden kiipeilypuun Kirkonkentältä eli ”Kirkkikseltä”. Suuntasimme siis ensimmäisenä sinne. Harmi vaan, että juuri tuota puuta ei enää ollut, vaikka ympärillä näytti olevan muita samanlaisia ja jo vanhempia puita. Kentän toisella laidalla näkyi yksi potentiaalinen puu, joka osoittautui lopulta paremmaksi roikkumis- kuin kiipeilypuuksi. Etsintä siis jatkui.

Ajoimme pitkin rantaa sopivia puita tähystellen. Tämä puu vaikutti jo lupaavalta kiipeilytarkoitusta ajatellen.

Jopa niin lupaavalta, että testikiipeilyn jälkeen toinen ja kolmaskin poika pääsivät kiipeämään samaan puuhun.

Seuraava puu odotteli poikia kadun toisella puolella. Tämä olikin hieman jännittävä puu, sillä se hieman heilui ja poikia jännitti, kestääkö se. Hyvin kesti!

Keinuvan puun vierestä löytyi vielä yksi kiipeilyyn sopiva puu. Vaikutti olevan sen verran kivaa puuhaa, että uskon jatkossakin silmiemme tähyilevän sopivia kiipeilypuita. Pojat myös arvelivat, että pitkät housut voisivat olla shortseja paremmat kiipeilyyn eli varustusta on myös hieman muutettava ennen seuraavaa kiipeilykertaa.

 

Poikien vaatteet:

  • Chinoshortsit Polarn och Pyret
  • Raitapaidat Polarn och Pyret (yksi parhaista kesäpaitamalleista, ohut mutta samalla suojaava)
  • Lätsät Polarn och Pyret
  • Polvisukat La Coqueta
  • Sandaalit Kavat