Gluteenitonta suklaakakkua, olkaa hyvät!

Sain eräältä lukijalta toiveen jakaa tämän suklaakakunkin ohjeen blogissa. Tässä se nyt tulee.

Olette varmasti huomanneet, että suosin yksinkertaisia ohjeita. Niitä käyttäessä säästyy aikaa ja vaivaa. Useimmiten osaan ohjeet jo ulkoa, joten sekin osaltaan nopeuttaa tekemistä ja helpottaa tarvikkeiden ostamista kaupasta. 

Kun jouduin siirtymään gluteenittomaan ruokavalioon, ei auttanut kuin kokeilla erilaisia ohjeita ja tapoja valmistaa ruokaa ja leivonnaisia. Aika nopeasti (laiskuuttani?) keksin korvata vehnäjauhon suoraan gluteenittomalla jauhoseoksella ja täytyy kyllä sanoa, että se on osoittautunut hyväksi ja helpoksi tavaksi valmistaa samoja leivonnaisia myös nyt kuin aikaa ennen gluteenitonta ruokavaliota. Useimmiten erityisesti kakuista tulee gluteenittomina jopa vehnäversioita parempia ja pehmeämpiä. Valitettavasti sama sääntö ei päde pullaan…

Gluteeniton suklaakakku

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Anna kakun jäähtyä. 
(Jos et malta odottaa jäähtymistä, niin sekään ei haittaa, testattu on!)

Tarjoa gluteenitonta suklaakakkua kermavaahdon ja mansikkahillon tai kokonaisten mansikoiden kera.

Muistathan varmistaa, että myös käyttämäsi suklaa on gluteenitonta. Itselleni sopii Fazerin sininen, mutta se ei yleensä käy esimerkiksi keliaakikoille, koska siinä ei pystytä lupaamaan varmuudella viljattomuutta. Tuotteessa lukee “saattaa sisältää jäämiä vehnästä”. Pandan ja useimmiten myös Brunbergin suklaat ovat gluteenittomia. Laktoosittomuus on sitten asia erikseen ja se on tarkistettava myös, jos kyseessä on laktoositon vieras. Maidoton puolestaan on eri asia kuin laktoositon.

Keitä mielellään myös cappucino tai latte suklaakakun kaveriksi.

Suklaakakkua voit syödä kevään ensimmäisten terassikahvien kanssa.

Tai kesähelteellä “prinsessalla”.

Sekä syksyn saapuessa kera mansikoiden.

Talvella kynttilätunnelmissa.

Syntymäpäiville vaikkapa seittikakkuna.

Kuorrutusta varioimalla.

Ja tietysti vaikka jokaisen viikonlopun kunniaksi.

S u k l a i s t a   v i i k o n l o p p u a !

Ps. Keksitkö sinä, milloin ei voisi syödä suklaakakkua?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *