Kevyempi takki kevääseen ja kesään osa 1

Pääsiäisen jälkeen olemme saaneet — ainakin hetken ajan — nauttia aivan poikkeuksellisen upeista ja lämpimistä huhtikuun lopun päivistä.
Siitä innostuneena päätin tehdä pienen postaussarjan jo pitkään mielessäni pyörineestä aiheesta eli poikien takkivaihtoehdoista hieman lämpimimmille säille. 

Tämä ensimmäinen postaus on rakennettu  La Coquetan Zas Boy Cardiganin eli kamelinvärisen neuletakin ympärille. Aiempi postaus näistä neuletakeista löytyy täältä. Mielestäni neuletakkia kuvaa paremmin väri beige kuin kamelinruskea sekä konjakinruskeat napit.

Paitoihin valitsin beigen, pellavan ja (luonnon)valkoisen sävyjä. Kuin huomaamatta paidoiksi valikoitui riihipaita/vaarinpaitatyyppinen pystykaulusmalli.

Ensimmäinen ruskein luonnonsävyin rakentunut asukokonaisuus syntyi ajatuksella pitkälahkeisista housuista, jolloin neuletakin kaveriksi valikoitui Polarn och Pyretin beiget chinot. Paitana on Lindexin beigeluonnonvalkoraidallinen pystykauluspaita. 

Toisessa asukokonaisuudessa vaihdoin pitkäthousut KappAhlin Hampton Republicin beigeihin chinoshortseihin. Koska keväällä (ja myös Suomen kesässä) on vielä viileitäkin päiviä, valikoitui shortsien kavereiksi Condorin  kamelinväriset polvisukat. Sekä sukat että kengät ovat La Coquetalta. Kinderit-kauluspaidan ja ylemmän kuvan Lindexin pystykauluspaidan löydät myös tästä postauksesta.

Kaupunkilätsäkokoelma on karttunut vuosien varrella. Näistä lätsistä kolme neljästä ovat olleet jo vanhimpien isoveljien käytössä aikoinaan. Ensimmäinen lätsä on ompelijan ompelema esikoisen erääseen pellavajuhla-asuun. Suklaaruskea lätsä on Miraakkelin mallistosta. Samaa kangasta olevat juhla-asut tilasin sieltä kolmelle pojalle keskimmäisen pojan ristiäisiin. Konjakinruskea lätsä on ZaraKidsin ja ostettu viime syksynä. Pellavanvärisen lätsän olen ostanut joiltakin messuilta isojen poikien ollessa pieniä. 

Halusin kokeilla beigen kaveriksi myös kunnon ruskeaa. Paitana on jo ensimmäisessäkin kuvassa näkynyt Newbien (luonnon)valkoinen vaarinpaita. Ruskeat farkut ja pellavatyyppiset kesähousut (jotka voi muuttaa neppareilla polvihousiksi tai shortseiksi) ovat molemmat Polarn och Pyretin mallistoa vuosien takaa.

Crocsin ruskeat “mokkatennarit” beigeillä nauhoilla ovat niin ikään isoveljien vanhat. Meillä on näitä kenkiä useammassakin eri koossa. Suklaanruskeat sukat ovat Condorin ja lätsä Mirakkelista.

Kameran linssi vaatisi puhdistusta, sillä tuo musta “likatahra” vasemmassa yläkulmassa ei ole taustasta, vaan linssistä…

Kun lahkeet lyhenevät shortseiksi, voi käyttää joko polvisukkia tai nilkkasukkia. Parasta toki olisi, ettei tarvitsisi käyttää lainkaan sukkia 😉 POPin shortsit ovat jälleen kerran veljien vanhat.

Pitkiksi kesähousuiksi käyvät hyvin myös KappAhlin Newbien henkselilliset chinot. Niitä valmistetaan kokoon 128cm asti. Kuvan housut ovat juuri se kaikkein suurin koko, mutta aiempien vuosien mallistoa.

Itse yhdistän mielelläni paitsi konjakinruskeaa ja tummansinistä niin myös beigeä ja tummansinistä. Yhdistettäessä tätä neuletakkia tummansiniseen, minua hieman häiritsee se, että neuletakki ei ole täysin yksivärinen eli napit ovat eri ruskeaa. Yksivärisen perusvaatteen yhdistäminen muihin vaatteisiin on aina helpompaa. Päätin kuitenkin kokeilla miltä se näyttäisi yhdessä tummansinisen kanssa.

Kannatti kokeilla, sillä mielestäni tämä on ihan toimiva asukokonaisuus ja väriyhdistelmä. Neuletakin alla oleva paita on United Colours of Benettonin tummansininen pitkähihainen pikeekauluspaita. Jos muuten saisin valita vain yhden paitamallin poikien kaappiin, se olisi ehdottomasti tämä malli! Ei toki tarvitsisi välttämättä olla juuri Benettonin, vastaavaa mallia valmistaa muunmuassa Gant, Jacadi, Polo Ralph Lauren, varmasti myös Tommy Hilfiger jne. Pitkähihainen pikeekauluspaitamalli on aivan paras monestakin syystä. Ensinnäkin sitä voi käyttää ympäri vuoden ja toiseksi sitä voi käyttää milloin vaan, sillä se sopii yhtä hyvin arkeen kuin juhlaankin. Ja kolmanneksi: se vain näyttää niin hyvältä miehistön yllä <3 Tätä tummansinistä Benettonin pikeepaitaa meiltä löytyy varmasti jokaisessa koossa ja paidat ovat kiertäneet veljeltä toiselle.

Entäs nämä shortsit sitten? Eikö olekin ihanat! Muistan kuinka näin nämä Helsingin Benettonin myymälässä kaksi vuotta sitten. En vain millään malttanut maksaa niistä täyttä hintaa kertaa kolme. Olin kuitenkin onnekas, sillä seuraavalla Helsinki-käynnilläni hinnat olivat -30% enkä silloin enää epäröinyt ostaa niitä.

Shortseista muuten kannattaa ostaa aina yhtä kokoa isommat. Ensimmäisen kesän ne ovat hieman pidemmän malliset, mutta yleensä se ei haittaa. Toisena kesänä ne ovat sopivat ja kolmantena kesänä hieman lyhyemmät, mutta jos vain menevät vyötäröstä, niin ovat vielä täysin käyttökelpoiset. Täytyy näin viiden pojan kokemuksella sanoa, että shortsit jos mitkä ovat kokonsa puolesta erittäin merkilliset vaatekappaleet. Meillä on esimerkiksi joskus joku käyttänyt 110cm shortseja, vaikka muut vaatteet ovat olleet jo kokoa 140cm. Yleensä poikien vaatekaapissa onkin valtava määrä shortseja, kun ei koskaan tiedä milloin ne jäävät pieniksi. Kokohaitari saattaa olla suuri. Toki jo pelkästään shortsien pituus- ja materiaalierot jakavat ne eri käyttötarkoituksiin.

En hirveästi tykkää ostaa kaksivärisiä vaatteita niiden hankalan yhdistettävyyden vuoksi, mutta jos pystyn etukäteen miettimään eri yhdistelyvaihtoehtoja, eli tiedän että niitä on olemassa, voin ostaa. Näissä shortseissa yhdistyi paitsi hyvät värit, niin myös poikkeuksellisen onnistunut kuviovalinta poikien vaatteisiin. Riittävän hillitty, riittävän suloinen, muttei kuitenkaan mikään lälly. Usein poikien kuviolliset vaatteet jäävät ostamatta ihan jo siitä syystä, että jostain syystä kuvioiksi valitaan kaikenlaisia pahistelujuttuja tai “pelottavia” juttuja. Itse en tykkäisi, että lapseni kulkisi esimerkiksi pääkallokuvioisissa vaatteissa. Täytyy kuitenkin muistaa, että nämä ovat täysin makuasioita, sillä joku toinen puolestaan tykkää juuri niistä ja pitää näitä tylsinä. Hyvä siis, jos kuvioita riittää jokaiseen makuun.

Mitäs te tykkäätte tästä väriyhdistelmästä?

Millaisista kuvioista te tykkäätte vai tykkäättekö lainkaan?

Aurinkoista sunnuntaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *