Poikien kesäpuuhia osa 2: Pieniä polkuja

Tiedättekö Nukketeatteri Sampon (tarkistin taivutusmuodon 😉 ) ? Jos ette, niin kurkistakaa tästä linkistä. Löysin tuon ihan teatterin musiikkeineen esikoisen taaperovuosina. Olen ostanut monia heidän levyjään ja ne ilahduttavat nyt (itseni lisäksi) meidän nuorempia poikia. Yksi suosikkilauluni on Maija Baricìn sanoittama ja säveltämä “Pieniä polkuja”, jonka ensimäisen säkeistön ympärille rakentuu tämä toinen postaus poikien kesäpuuhista. 

Osa kuvista on viime vuodelta ja osa juuri alkaneelta kesältä.

“Pieniä polkuja metsän poikki, kanssasi kulkea tahtoisin.
Neulaset varpaita kutittaisi, oi miten meitä naurattaisi.
Niin minä tahtoisin, voi niin minä tahtoisin.
Niin minä tahtoisin, voi niin minä tahtoisin.”

Tämä ensimmäinen polku johdatti pojat museoalueen ilmaiseen lastentapahtumaan. Polun varrelta löytyi paljon ihmeteltävää. Oli vanha tuulimylly, monia eläimiä (kanoja, lampaita, vuohia, hevonen ja koiria), salaperäisiä vanhoja rakennuksia ja luonnon antimia.

Tapahtumassa maksullisia olivat vain hevoskärryajelu ja kahvilatarjoilu.

Tämä polku puolestaan johti portin kautta salaiseen puutarhaan, jonka täytti huumaava syreenien tuoksu. Jokainen uusi paikka on samalla kuin uusi seikkailu. Sellainen tuo sopivaa jännitystä kesäpäiviin. Miten monet mielikuvitusleikit meillä onkaan pojilla käynnistyneet juuri pensaiden ja puiden suojissa. Miten aikuisen silmät lakkaavatkaan näkemästä puiden muodostaman vankilan, aarreluolan, piilopaikan ja salaovet…

Toisinaan on käytettävä oikopolkua. Etenkin jos silmissä siintää jotain todella milenkiintoista. Tai jos isommat veljet ovat saamassa liikaa etumatkaa. Läpi voikukkaniittyjen on laitettava juoksuksi, ettei vain yksikään seikkailu jää näkemättä eikä kokematta.

Toisinaan polku muuttuu hieman leveämmäksi hiekkatieksi, jonka varrelta saattaa napata mukaansa tärkeän aarrekepin. Autolle palatessa, kysyy pikkuisen ääni: “Äiti, minne mä voin laittaa nämä mun aarrekivet?” Shortsien taskuista ilmestyy pikkuiseen käteen tarkkaan valitut kiiltävät ja sileäpintaiset aarteet, joiden poimimista en ollut edes huomannut. Miten erilaisin silmin tätä maailmaa katselemmekaan! Kuinka monet aarrekivet ja -kepit tänä kesänä vielä odottavatkaan löytäjäänsä?!

 

Poikien vaatteet:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *