Syntymäpäivän aamuna

Pahoittelen heti alkuun, että osa postauksen kuvista on hyvin huonolaatuisia. Olen koonnut kuvia muutaman vuoden ajalta ja valtaosa niistä on aamu/iltahämärissä otettuja kännykkäräpsyjä ja laatu toki sen mukainen. Halusin kuitenkin jakaa ne teille, koska ajattelen, että niistä pääsee laadusta huolimatta ideaan käsiksi.

Tässä ensimmäisessä kuvassa kuopus on neljävuotispäivänsä aattona. 

Tämän ritaritarjottimen olen ostanut isojen poikien ollessa pieniä. Se on ehtinyt nähdä jo useamman syntymäpäiväaamun.

Kesäinen Marimekon Ruiskukka-tarjotin sopi hyvin heinäkuun päivänsankarille.

Petteri Kaniini -tarjottimelle ei ole löytynyt kilpailijaa 😉

Syntymäpäivän aattona tapaan kääriä lahjat valmiiksi paketteihin ja kirjoittaa kortin sekä kerätä aamiaistarjottimelle odottamaan aamupalatarvikkeet. Ruuat on toki vielä pidettävä kylmässä, mutta esimerkiksi astiat, kynttilät ja mahdolliset muut koristeet otan valmiiksi esille.

Meillä on ollut tapana antaa lapselle aina kaksi lahjaa, joista toinen on kirja. Pidän kirjoja ja lukemista todella tärkeänä ja tämä on ollut yksi tapa osoittaa se. Jouluunkin kuuluu aina kirjalahjat meidän perheessä. 

En ole aivan varma esikoisen yksivuotispäivästä, mutta hänen kaksivuotissyntymäpäivänsä aamusta minulla on takuuvarma muistikuva siitä, miten mieheni kanssa herätimme hänet aamulla onnittelulaululla ja viemällä lahjat ja aamupalan vuoteeseen. Muistan yhä elävästi hänen hämmästyksensä ja ihmettelynsä mistähän nyt lienee kyse. Siitäkin hetkestä olisi kyllä ollut kuvia, mutta niitä en lähtenyt tähän etsimään. 

Sitä en tosin pysty sanomaan, mistä tämä syntymäpäiväaamun idea on alunperin tullut, mutta näin olemme kuitenkin toimineet jo esikoisen taaperovuosista lähtien. Kuten tässä postauksessa jo aiemmin mainitsin, on mielestäni tärkeää etenkin näin isossa perheessä, että jokainen voi edes kerran vuodessa — syntymäpäivänään — saada osakseen erityistä huomiota. Koska emme ole aina pystyneet järjestämään jokaiselle omia syntymäpäiväjuhlia, niin nämä syntymäpäivien aamut ovat nousseet sitäkin tärkeimmiksi huomionosoituksiksi.

Viemme koko perheen voimin synttärisankarille vuoteeseen onnittelulaulun säestyksellä aamupalatarjottimen ja lahjat. Tarjottimella syntymäpäiväkakun virkaa toimittaa usein jokin leivos tai kakkupala, jossa palaa vähintään yksi kynttilä. Onnittelulaulun jälkeen päivänsankari saa puhaltaa kynttilän(t). Useimmiten sankari haluaa ennen aamupalaansa avata lahjat ja aamupalatarjotin siirretäänkin yleensä alakertaan ruokapöydän ääreen. Etenkin pienempien lasten on helpompi syödä siellä kuin vuoteessaan.

Toivoisin, että voisin viedä joka vuosi syntymäpäivän aamuna myös ilmapallon sankarille, mutta meidän kotikaupungissa heliumin saaminen on osoittautunut melkoisen haastavaksi. Miten ihanaa olisikaan viedä “kimppu” ihan tavallisia yksivärisiä kumi-ilmapalloja juhlapäivän merkiksi, mutta etenkin niiden saaminen on ilmeisesti aivan mahdotonta. Tällä hetkellä on saatavilla pieni valikoima foliopalloja Minimanista. Kertokaa ihmeessä, jos tiedätte, että jostakin voisi saada myös kumi-ilmapalloja heliumilla. BR-lelu täytti myös asiakkaan itsensä ostamia palloja, mutta sekin mahdollisuus loppui. 

Heinäkuun poikamme syntymäpäivän aamupala.

Sama herra vuotta aikaisemmin.

Esikoisen 18-vuotispäivän aamuna.

Tänä syksynä 10-vuotisaamunaan nallekarhuni sai aamupalatarjottimellaan minidonitsikakun ja nallekarhupaahtoleivän. Monet käyttävät näissä paahtoleivissä nutellaa saadakseen karhusta ruskeamman, mutta pähkinäallergian vuoksi se ei sovi meille. Paahtoleivän päällä onkin ihan vain hedelmäsosetta.

Kuopus puolestaan sai syntymäpäiväaamun tarjottimelleen viisivuotispäivänään kunnon kardemummapullakakun (muistattehan erään suosikkikirjamme Kolme iloista rosvoa Kardemumman kaupungissa). Kolmioleivät ovat aina takuuvarma menestys aamupalalle ja retkille. Juhlantunnun kruunaa pikkuinen viiri.

Jääkarhupoikani toivoi syntymäpäiväaamun tarjottimeksi kummeiltaan saamaa pöllötarjotinta, mutta tällä kertaa se oli hieman liian pieni. 

Aamupalan minikakun kokosin pikaisesti kaupan minikorvapuusteista. 

Jääkarhulautanen on H&M Home
-mallistosta.

8-vuotiaan toiveena oli myös saada vadelmia aamupalalla. Keksin laittaa niitä myös jääkarhun poskiksi.

Kaksi vuotta sitten toteutin pitkään mielessäni olleen eläinteeman pikkupoikien yhteisillä syntymäpäivillä. Sama teema näkyi myös synttäriaamupalalla.

Keskimmäisen pojan kakussa oli metsäneläimiä, toiseksi nuorimman kakussa viidakoneläimiä ja kuopuksen kakussa puolestaan kotieläimiä.

Askartelin eläimille juhlahatut paperista ja Flying Tigerista ostamistani pienistä tupsuista.

Schleichin eläimet ja Sylvanian Familiesin huonekalut sekä pikkutarvikkeet toimivat rekvisiittana.

Millaisia syntymäpäiväperinteitä teillä on?

Haaveilen, että saisin joitakin kauniita lastenastioita erityisesti näitä syntymäpäiväaamuja varten. Miten ihanaa olisikaan kattaa tarjottimelle Petteri Kaniini teekannu ja kuppi sekä aluslautanen. Myös saman sarjan munakuppi olisi ihana. Ensimmäistä kertaa näin nyt syyslomalla Suomessa myynnissä söpöjä posliinisia Petteri Kaniini teekannuja helsinkiläisessä Anni ja Aleksi -lelukaupassa. Parasta olisi, jos pääsisin Lontooseen ihailemaan koko valikoimaa ja valitsemaan sieltä mieleiseni. Sitä odotellessa…

Myös aikuiset saavat osansa syntymäpäivän aamupaloista. Tällä kertaa meillä oli ilo yllättää synttäriaamupalalla ihana yövieraamme <3

Keskimmäisellä pojallamme ja minulla on sama syntymäpäivä. Usein poika kömpii aamusta viereeni ja jäämme yhdessä odottamaan aamupalaa ja onnittelulaulua.

Olen koonnut Pinterestiin kansion Syntymäpäivän aamuna, jos haluat kurkistaa lisää ideoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *