Joulukuun kolmastoista: Virkattu tähti, osa 1

Tänä vuonna meillä on valmistauduttu tokaluokkalaisen osalta jo hyvissä ajoin Lucian ja tähtipoikien päivään harjoittelemalla lauluja. Lastemme koulussa nimittäin juuri tokaluokkalaiset esiintyvät Lucia-juhlassa. Kuten jo viime vuonna kerroin, on tästä Stjärngossarnas visasta tullut mulle erityisen tärkeä. Juontaapa blogin nimikin juuri näistä tähtipojista. 

Tänä vuonna haluan toivottaa teille hyvää tähtipoikien ja Lucian päivää tämän virkatun tähden myötä!

Lupasin laittaa korvan taakse teidän lukijoiden toiveita ja kiinnostavia postausaiheita. Tässä yksi sellainen eli pieni käsityö. Tämä virkattu tähti ei ole oma mallini, vaan olen löytänyt sen Prinsessajuttu-blogista. Muistan vieläkin, miten innoissani olin löytäessäni tämän ohjeen. Olen virkannut näitä tähtiä todella monta. Jopa niin monta, että jossain vaiheessa totesin niiden riittäneen kokonaiseen tähtipeittoon. Peittoa en kuitenkaan koskaan virkannut, vaan pääasiassa tällaisia pieniä koristeita lahjoihin. Tätä postausta varten päätin hieman leikitellä eripaksuisilla langoilla ja erikokoisilla virkkuukoukuilla, mutta siitä lisää myöhemmin. 

Tässä näet tähden virkkausvaiheet vielä kuvatiivisteenä. Koska postauksesta tuli jo nyt näin pitkä, päätin tehdä suosista erillisen postauksen tähtivirkkauksen “soveltamisesta”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *