Avainsana: lasten kirjoja

Teddykarhut huviretkellä osa 1

Keskimmäisen poikamme yksivuotissyntymäpäiviä vietettiin aikoinaan teddykarhujen huviretki -teemalla. Siitä lähtien teema on ollut mielessäni ja olen haaveillut sen toteuttamisesta ulkona jonain kesäisenä päivänä piknikin merkeissä. Samainen poika, joka noin yksivuotisjuhliaan silloin vietti, on toivonut retkeä vanhan kirkon raunioille. Tänä kesänä tuntui löytyvän sopiva hetki noiden kahden toiveen toteuttamiselle. Kuopuksen kummitäti lapsineen on tänä kesänä tehnyt …

Lisää...

Poikien kesäpuuhia osa 1: Tutkimusretkeilijät

Sain ajatuksen, että tekisin juttusarjan poikien kesäpuuhista. Pääpaino on ihan ilmaisissa tai hyvin edullisissa puuhissa, toki mukana saattaa olla myös joitakin maksullisia tapahtumia. Valtaosa puuhista on poikien itsensä keksimiä tai ehdottamia. Mukana saattaa olla myös aiempien kesien puuhia ja kuvia, kuten tässä ensimmäisessä kesäpuuhassa. Toivon, että nämä inspiroivat myös teitä kesäpuuhissanne! Viime kesänä juuri kesäloman …

Lisää...

Pääsiäisen sanoma: esittelyssä lastenraamatut

Vuosien saatossa meille on kertynyt useampi lastenraamattu. Tämän pinon päällimmäisen Raamatun olen ostanut jo aikaa ennen omia lapsia. Se on ehkä itselleni juuri siitä syystä näistä kaikista tutuin ja käytetyin. Olen käyttänyt sitä jo parinkymmenen vuoden ajan ensin töissä ja sitten töiden lisäksi myös kotona. Muutama lapsi on saanut Raamatun kastelahjaksi kummeilta (mielestäni hyvä lahjaidea!). …

Lisää...

Pääsiäiskorit

Josko viime vuonna pääsiäinen tuntui olevan tosi aikaisin, niin tänä vuonna onkin sitten päinvastoin. Lapsetkin ovat jo moneen kertaan kysyneet, että kuinka monta viikkoa vielä pääsiäiseen. Äitini toteutti toiveeni isosta pajunkissakranssista <3 Pitkästä odotuksesta huolimatta, palmusunnuntai on kuin onkin tällä viikolla. Vaikka pääsiäisen tärkein sanoma on ihan jotain muuta kuin tiput ja puput, kuuluvat nekin …

Lisää...

Kolme iloista rosvoa

Eipä tullutkaan vielä Maileg-postausta, vaan sen edelle kiilasi kirjavinkki. Taisin jo joskus aiemmin kertoa, että meillä on miehen kanssa aina hieman eri iltasatukirjat kesken pikkupojille. Mieheni sai juuri päätökseen lähes 600-sivuisen luku-urakan, kun hän luki pojille kolmesta Katto-Kassinen kirjasta koostuvan yhteisniteen. Palaan siihen ehkäpä vielä myöhemmin. Eilen illalla he sitten pohtivat, mikä olisi seuraava kirjavalinta. …

Lisää...